Artikkeleja

Kutsumus ja elämän tarkoitus ortodoksisesta näkökulmasta

Kun tarkastellaan ortodoksista näkemystä kutsumuksesta, voidaan löytää useitakin keskeisiä kohtia. Kaikkein merkittävimpiä ovat seuraavat näkökohdat:

 

Jokaisella on kutsumus

Jumala luo jokaisen ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen iankaikkista elämää varten. Se ei tapahdu vahingossa tai erehdyksessä. On olemassa vanha sanonta: ”Jumala ei luo mitään rihkamaa”. Jokainen on kutsuttu, tai kuten Raamatussa sanotaan, ”monet ovat kutsutut”. Mutta kaikki eivät ole valitut. Muutamat hylätään, ei siksi, että heillä ei olisi kutsumusta Jumalalta, vaan siksi että he kieltäytyvät hyväksymästä kutsumustaan.

Jokaisella on kutsumus. Ja kaikki kutsumukset ovat ”uskonnollisia”. Tämä ei tarkoita, että jokainen kutsutaan palvelemaan kirkkoa jossakin kirkollisessa tehtävässä: piispana, pappina diakonina, munkkina, nunnana, lukijana tai jonain muunlaisena kirkon työntekijänä. Ilmeisestikään kaikilla ei ole kutsumusta näihin erityisin kirkollisiin palvelutehtäviin. Mutta jokainen on kutsuttu palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiään jossakin elämän muodossa, jonka Jumala itse tahtoo. Tämä ”elämän muoto” ei ole välttämättä työ tai ammatti. Jotkut ihmiset esimerkiksi kutsutaan kärsimyksiin täällä maan päällä ja kantamaan ihmiskunnan lankeemuksen seurauksia kaikkein vaikeimmilla tavoilla: olemaan sairauden, onnettomuuden tai jälkeenjääneisyyden uhreja; tai olemaan muiden välinpitämättömyyden tai halveksunnan kohteina. Tämä on heidän kutsumuksensa, ja he ovat erityisesti Jumalan siunaamia ja Kristuksen rakastamia, mikäli hyväksyvät ja täyttävät kutsumuksensa. Toisin sanoen jokaiselle ihmiselle on olemassa jumalallinen suunnitelma ja tarkoitus. On olemassa ennaltamäärättyä, ei kuitenkaan siinä mielessä, että Jumala ohjelmoi luotunsa tai pakottaa tahdollaan heitä heidän oman tahtonsa vastaisesti. Pikemminkin on niin, että Jumala tuntee jokaisen persoonan jo ennen kuin maailma luotiin ja varustaa hänen ainutlaatuisen elämänsä ja erityiset olosuhteensa maan päällä, jotka ovat kirjaimellisesti parhaat mahdolliset hänelle – saattaa kuitenkin tuntua meistä luoduista, rajoittuneina ja langenneina, ettemme voi aina hyväksy, että niin on. Ja Jumala toimii yhdessä jokaisen meidän kanssa niin, että kärsimällä sen maan päällä, mitä meidän on kärsittävä, saavutamme iankaikkisen elämän.

 

Jokaisella on sama kutsumus

Määrätyssä mielessä jokaisella on sama kutsumus: olla pyhä. Meidät on kutsuttu olemaan pyhiä, niin kuin Jumala on pyhä, olemaan täydellisiä, niin kuin taivaallinen Isä on täydellinen. Meidät kaikki on kutsuttu Jumalan kuvan ja kaltaisuuden mukaan iankaikkisuutta varten luotuina toteuttamaan itsemme. Ja me voimme tehdä niin, koska Jumala ei vain luo meitä tähän mahdollisuuteen, vaan koska Hän tekee kaiken voimallaan taatakseen sen päätökseen saattamisen lähettämällä Poikansa ja Henkensä maailmaan.

Koska Kristus on kirkastettu ja Pyhä Henki vuodatettu kaiken lihan päälle, niillä, jotka tietävät ja uskovat tämän ja kokevat sen Kirkon elämässä, ei ole mitään estettä olla pyhä. Kaikki mahdollinen on tehty tämän varmistamiseksi. Mitään enempää Jumala ei voi tehdä. Kaikki annetaan ja kaikki täytetään. Loppu riippuu meistä. Mitä Herra tehneekään muille ihmisille muissa paikoissa, jotkin asiat ovat taattuja kristityille, ja erityisesti meille ortodokseille. Voimme toimia yhdessä Jumalan kanssa. Voimme jakaa Hänen pyhyytensä. Meistä voi tulla, kuten pyhät itse opettavat meitä, kaikkea sitä, mitä Jumala itse on Hänen armonsa toiminnan kautta elämässämme. Meistä voi tulla rakastavia, rauhallisia, iloisia, hyviä, viisaita, uskollisia, kärsivällisiä, myötätuntoisia, voimakkaita, puhtaita, vapaita, itsevarmoja, tai sitten voimme kieltäytyä yhteistoiminnasta Jumalan kanssa, löytämättä koskaan todellista itseämme ja joutumalla kadotukseen.

 

Jokaisella on ainutlaatuinen kutsumuksensa

Kaikki on kutsuttu pyhiksi, mutta jokainen persoona on kutsuttu olemaan sellainen omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Ei ole kahta samanlaista persoonaa. Jokainen on erilainen. Kaikki ovat kutsutut osallistumaan Jumalan olemiseen ja elämään. Kaikkia kutsutaan rakastamaan niin kuin Hän rakastaa, tuntemaan, niin kuin Hän tuntee, palvelemaan, kuten Hän palvelee. Mutta jokainen on tekevä sen omalla erityisellä tavallaan, Jumalan suomien todellisten tilanteiden ja keinojen mukaan. Jotkut pyhittävät elämänsä avioitumalla, toiset taas elämällä yksin. Jotkut toteuttavat tekevät sen papiston tehtävissä, toiset maallikkoina. Jotkut haluavat luostarielämää, useimmat haluavat elää arkipäivän maallistuneessa maailmassa. Jotkut haluavat tehdä toimia ensisijaisesti fyysisellä tavalla, toiset toimien henkisesti. Jotkut haluavat olla taiteilijoita, tutkijoita, liikemiehiä tai – naisia ja virkamiehiä. Jotkut eivät halua mitään erityistä työtä tai ammattia. Ja jotkut saatetaan yksinkertaisesti kutsua kärsimyksiin, kun taas toiset tässä maailmassa tuskin joutuvat ollenkaan kärsimään. Joillakin saattaa olla paljon kiusauksia, ja he saattavat joutua kestämään raskaita taakkoja maailman syntien vuoksi ja langenneen, rikkinäisen ja vääristyneen ihmiskunnan erityisenä perintönä. Jotkut saattavat joutua kamppailemaan hajottavia muistikuvia, kuvitelmia ja intohimoja vastaan, jotka saattavat toisinaan tuntua mahdottomilta kantaa. Toisia taas siunataan runsaasti erittäin puhdistetulla ihmisyydellä, josta heidän on erityisesti vastattava Jumalan edessä. Sillä kuten Jeesus opetti, ”siltä, jolle on paljon annettu, häneltä myös paljon vaaditaan”. Mutta jokainen joutuu pyhittämään oman elämänsä. Ja jokainen joutuu vastaamaan siitä, mitä on tehnyt. Jumalan silmissä kukaan ei ole parempi kuin toinen. Kukaan ei ole korkeampi tai ylistettävämpi. Mutta jokaisen on löydettävä oma tapansa ja kirkastettava sillä Jumalaa. Viime kädessä siinä on kaikki, mikä on tärkeää. Loput ovat erityisseikkoja.

 

Jumalan tahdon etsiminen

Jumalan tahdon löytämiseksi ja tekemiseksi tarvitaan nöyrää halua nähdä, kuulla, ymmärtää ja totella. Jumala tekee kaiken muun. Kun ihmiset näkivät Jeesuksen maan päällä eivätkä hyväksyneet ja olleet kuuliaisia Hänelle rakkaudessa, Herra itse antoi ymmärrystä lainaamalla profeetta Jesajaa. Hän sanoi, että ihmisillä on silmät nähdä, mutta eivät näe; ja korvat kuulla, mutta he eivät tahdo kuulla; heillä on ymmärrys, mutta kieltäytyvät ymmärtämästä ja pelastuksesta.

Kutsumuksensa löytäminen vaatii sitä, että todella haluaa löytää sen. Kuullostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin. Mutta Herran sanoja jälleen lainataksemme ”vain harvat sen löytävät”. Syynä on se, että vaatii rohkeutta antaa Herran puhua, tai paremminkin, kuulla Herraa silloin kun Hän puhuu, ja seurata Häntä. Sekin on melko tuskallista. Omasta tahdosta on päästävä eroon. Omat itsekeskeiset halut on kiellettävä. Ajatukset omasta itsestämme on hyljättävä. Omat suunnitelmat ja hankkeet joutuu hylkäämään. Omat työlistat ja toiminta-aikataulut joutuu panemaan syrjään. Meidän on sanottava Jumalalle: ”Puhu, Herra, palvelijasi on valmis”! Meidän on vastattava Jumalalle. ”Tapahtukoon minulle Sinun sanasi mukaan”! Ja meidän on todella tarkoitettava sitä. Jos niin teemme, me löydämme oman tiemme ja kutsumuksemme. Mutta jos taistelemme sitä vastaan ja kiihkeästi tavoittelemme niitä asioita, joita haluamme, tulemme olemaan onnettomia. Tulemme huomaamaan niin kuin laulussa sanotaan, ettemme ” saa tyydytystä”. Sillä ihmispersoonan sydän on tehty Jumalaa varten – totuutta, rakkautta, elämää itseään varten, eikä vain pelkästään ”olemassaoloa” varten – ja on väistämättömästi tyytymätön, turhautunut, hämmentynyt, ahdistunut, hermostunut ja ikävystynyt – kunnes se saa levon Hänessä, kuten kirkkoisä Augustinus sanoo.

 

Tarvitsemme apua löytääksemme

Olennaista on haluta Jumalan tahdon tapahtumista. Ilman sitä ei tapahdu mitään ja sen mukana kaikki. Eräs erämaan pyhä jopa on rohjennut sanoa, että jos ihminen halajaisi Jumalan tahtoa epäröimättä auringon noususta sen laskuun, päivän lopulla hän olisi ”Jumalan mittainen”. Mutta tarvitsemme apua halutessamme Jumalan tahdon mukaista elämää.

Aivan ensimmäiseksi tarvitsemme apua itse Jumalalta. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee rukoilla ja osallistua Jumalan Kirkon mystiseen elämään. Jeesus sanoi: ” Anokaa, niin teille annetaan”. Ja apostoli Jaakob muistuttaa meitä, että ellemme ano oikein, emme saa: ”Te jäätte vaille, koska ette pyydä. Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne”. Löytääksemme elämämme kutsumuksen meidän tulee rukoilla Jumalaa osoittamaan se ja ohjaamaan meidät siihen Hänen oman nimensä tähden, ja viime kädessä, meidän oman itsemme tähden. Jumalan suoranaisen avun lisäksi, niin sanoaksemme, tarvitsemme Hänen apuaan myös sellaisena kuin se tulee muiden ihmisten kautta. Tarvitsemme niiden apua, jotka kokeneita Hänen teillään, erityisesti hengellisten isien ja äitien apua. ”Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla”, Herra puhuu Mooseksen kautta. Kirkon pyhät rakastavat toistaa näitä Mooseksen säkeitä. Kuullaksemme Jumalan äänen, erottaaksemme Hänen haluamisensa meihin nähden, löytääksemme Hänen tarkoituksensa elämällemme tarvitsemme niiden apua, jotka ovat löytäneet Hänet, tai ehkä tarkasti sanoen, niiden, jotka Jumala on löytänyt.

Tämän avun saamme Kirkon elämässä, ennen kaikkea osallistuessamme jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin. Löydämme sen myös Raamatusta ja pyhien elämästä ja opetuksista. Ja löydämme sen myös paimenissa ja opettajissa, jotka Jumala meille antaa. Jumala lupaa, etteivät ne, jotka etsivät neuvoa ja apua koskaan jää sitä ilman. Hän itse pitää siitä huolen, niin kuin vanha isien sanonta kuuluu: ”kun oppilas on valmis, Mestari on ilmestyvä”. Ilman kuuliaisuutta Jumalan Sanalle ja Hengelle, jotka löydämme jumalanpalveluksissa, sakramenteissa, kirjoituksissa ja kirkon pyhissä, me, jotka pyrimme olemaan kristittyjä, emme koskaan löydä. Ne hyljätessämme hylkäämme keinot, jotka Jumala on meille antanut kutsumuksemme löytämiseksi.

 

Uskollisina omassa osassaan

Ja vielä: Meille opetetaan, että löytääksemme meitä koskevan Jumalan tahdon meidän on oltava uskollisia Hänelle siellä, missä olemme, uskollisia niissä oloissa, joihin Hän on meidät asettanut. Elämän tarkoituksen löytämisen suurimpia esteitä ja joka on selvä ilmaus tottelemattomuudestamme ja omasta tahdostamme, on halu olla joku muu kuin on, jossain muualla kuin on, johonkin muuhun aikaan. Olemme kuulleet ihmisten sanovan, että jos he vain olisivat eläneet muualla, tai joskus muulloin, tai muiden ihmisten kanssa – silloin he voisivat olla pyhiä. Tai että jos he olisivat ja menneet naimisiin, tai että jospa he eivät olisi menneet naimisiin. Jos vain sitä tai tätä. Meidän on ymmärrettävä, kuinka synnillinen ja hullu sellainen asenne on. Se on yksinkertaisesti jumalanpilkkaa. Ja se voi olla yhtä hyvin pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan, josta Kristus sanoo, ettei sitä anneta anteeksi, sillä tuo asenne rohkenee sanoa Jumalalle, että elämämme laiminlyönnit ovat Jumalan syytä.

Jumala teki meidät sellaisiksi kuin olemme. Hän on asettanut meidät sinne, missä olemme siinäkin tapauksessa, että oma tahtomme on meidät sinne johtanut. Hän on antanut meille aikamme ja paikkamme. Hän on antanut meille erityisen elämänkohtalomme. Meidän päästävä siihen pisteeseen, ettemme vain alistu näiden tosiasioiden edessä, vaan rakastamme niitä, siunaamme niitä kiitämme niistä Jumalaa olosuhteina, jotka auttavat meitä täydellistymään persoonina, pyhittymisemme ja pelastumisemme välineinä.

Ollessamme uskollisia siinä missä olemme on perusmerkki siitä, että haluamme Jumalan tahtoa elämässämme.

Taistelu siitä, ”että tuottaisimme hedelmää siinä, mihin meidät on istutettu”, niin kuin on sanottu, on tapa tarkasti huomata Jumalan läsnäolo ja voima elämässämme, kuulla Hänen äänensä, täyttää Hänen tarkoitusperänsä, jakaa Hänen pyhyytensä. Jeesus sanoi, että vain ne ”jotka ovat uskollisia vähässä” perivät ja asetetaan paljon haltijaksi. Ne taas, jotka eivät ole uskollisia elämän pienissä asioissa ja siten laiminlyövät vastaanottaa ja käyttää, mitä Jumala suo, päätyvät siihen, että menettävät kaiken, mikä heillä on – tai niin kuin Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumissa – sen vähän, minkä he ajattelevat olevan itsellään, vaikka tuo ”vähä” olisikin vain heidän harhautuneissa kuvitelmissaan

Yhteenveto kaikesta edellä sanotusta on seuraava: Meidän on ponnisteltava tehdäksemme pienimmän hyvän ja välttääksemme pienimmänkin synnin kaikkein pienimmässä, näennäisesti kaikkein merkityksettömissäkin elämän yksityiskohdissa. Meidän on hyväksyttävä, että olemme se, kuka olemme, missä olemme, milloin olemme ja kuinka olemme ja ponnisteltava pyhittääksemme todellinen olemassaolon tilamme Jumalan armon avulla, vastustaen maailmaa ja maailmallisuutta, lihallisuutta ja pahaa, pyrkien saavuttamaan Jumalan Henki Kristuksen kautta Kirkossa. Meidän tulee osallistua jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin, ruokkia itsemme Raamatun kirjoituksilla ja jäljitellä kirkon pyhiä elämässämme. Meidän tulee etsiä apua kokeneilta, ja tarkata heidän neuvojaan ja ohjeitaan. Ja meidän tulee mennä Itsensä Jumalan luo ja sanoa puhtain sydämin: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”. Ja Hän on pitävä huolen siitä, että löydämme kutsumuksemme ja tarkoituksen elämässämme, ja tulemme pyhiksi, joiksi Hän on halunnut meidän tulevan alusta asti.