Pyhät enkelit ja muut ruumiittomat voimat
Oma aikamme, joka tuntuu olevan kiinnostunut vain taloudellisesta kasvusta ja hyvinvoinnista, teknisestä kehityksestä, tiedon valtatiestä ja internetistä yms. materialismiin liittyvästä, on alkanut uudelleen kiinnostua myös henkimaailmasta ja siihen liittyvänä myös enkeleistä. Viime aikoina on enkeleistä ilmestynyt useampiakin teoksia. Yliopistotutkimuksin on pyritty selvittämään, onko enkeleitä olemassa, mitä enkelit ovat ja minkälaisia kokemuksia ihmisillä on enkeleistä. Hämmästyttävän paljon ovat ihmiset kertoneet enkeleiden kohtaamisesta ja kokemuksista heidän läsnäolostaan tai suojelevasta vaikutuksestaan.
Mitä sitten enkelit ovat kirkon opetuksen mukaan?
Ortodoksisen kirkon opetuksen mukaan on näkyvän maailman lisäksi olemassa Jumalan luoma näkymätön luomakunta eli henkimaailma, johon kuuluvat erilaiset henkiolennot, joista yleensä käytetään nimitystä enkelit, sekä pahat henget eli langenneet enkelit.
Raamattu kertoo Jumalan luoneen enkelit ennen muuta luomakuntaa: “Alussa Jumala loi taivaan ja maan”, luemme Raamatusta ensimmäisinä sanoina. Sanalla “taivaan” ymmärretään tarkoitettavan enkelimaailmaa. Tuota näkymätöntä maailmaa ei voi määritellä, sillä se ei ole missään tietyssä tilassa eikä sillä ole aineellisia mittasuhteita.
Sana ENKELI tulee kreikankielisestä sanasta ANGELOS, joka merkitsee sanansaattajaa eli lähettilästä. Näin nimitys ilmaisee pikemminkin palvelutehtävää kuin olennon luontoa. Enkelit mainitaan kaikissa muissa Raamatun kirjoissa paitsi Ruutin ja Esterin kirjoja VT:ssa sekä Jaakobin ja Johanneksen kirjeitä UT:ssa. Kaiken kaikkiaan enkelit mainitaan Raamatussa yli 200 kertaa.
Enkelit ovat pyhiä, mutta sitä he eivät ole luonnostaan, vaan johtuen pitkäaikaisesta kuuliaisuudesta Jumalan tahdolle. Koska enkelit ovat vahvistuneet jo niin paljon hyvässä, Jumalan armosta heidän lankeemuksensa ei ole enää mahdollista.
Enkelien määräksi mainitaan Raamatussa “tuhannen tuhatta” ja “kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta”. Lukuja ei voi ottaa kirjaimellisesti, vaan näin halutaan osoittaa enkeleitä olevan äärettömän paljon ja lukemattomia joukkoja.
Enkeli- nimitystä on käytetty myös Johannes Kastajasta, Kristuksen edelläkävijästä. Samoin Kristusta itseään kutsutaan Liiton Enkeliksi. UT:ssa enkeli- nimitys liitetään joskus apostoleihin, profeettoihin, piispoihin, pappeihin ja diakoneihin. Enkeleiksi kutsutaan myös maailman alkuaineita Jumalan tahdon välineinä.
Enkelit ovat siis erityisiä luomuksia, jotka ovat erilaisia kuin ihminen ja näkyvä maailma. He ovat persoonallisia olentoja, joilla on järki ja vapaus. Aineettomina ja kuolemattomina he ovat korkeammalla ihmistä. Enkeleiden tehtävänä on ylistää ja palvella Jumalaa. He seisovat alati Herran kasvojen edessä, piirittävät ja suojelevat, pelastavat ja varjelevat Herraa pelkääviä. Profeetta Jesajan näyssä serafit huutavat toinen toisilleen: “Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot, kaikki maa on täynnä Hänen kunniaansa. Enkelit toimivat myös sanansaattajina pelastushistorian keskeisten tapahtumien yhteydessä. He ohjaavat ihmisiä pelastukseen, toimivat ihmisten ruumiiden ja sielujen varjelijoina. He vahvistavat ja innoittavat rukoilijoita ja toimivat itsekin esirukoilijoina sekä palvelevat kanssapalvelijoina eukaristiassa ja sakramenteissa.
Apostolien opetuksen mukaan enkelit on luotu Pojassa ja he osoittavat Jumalan Pojalle kunnioitusta kuten Luojalle ja Jumalalle. Heidät on alistettu Jeesukselle ja he seuraavat tapahtumia seurakunnissa maan päällä sekä palvelevat niitä, jotka saavat periä autuuden.
Enkelit ovat aineettomia eli ruumiittomia ja näkymättömiä henkiä, mutta he voivat ilmestyä muuntuneessa muodossa. Avaruus ei rajoita heitä siinä määrin kuin ihmisiä. He ovat myös vähemmän riippuvaisia ajasta kuin ihmiset. Enkelit ovat myös kuolemattomia. Heillä on vapaa tahto ja tunteet ja he näkevät Taivaallisen Isän kasvot.
Enkelien tieto on ihmisten tietoa täydellisempi, mutta hekään eivät ole kaikkitietäviä. He eivät mm. tunne Jumalan olemusta, lunastuksen salaisuutta, eivätkä tiedä Jeesuksen tulemuksen aikaa ja hetkeä. He eivät myöskään tunne ihmisten sydämen salaisuuksia eivätkä voi tehdä ihmeitä omalla voimallaan.
Johannes Damaskolaisen mukaan enkeli on “hengellinen olento, aina liikkeessä oleva, itsenäinen, ruumiiton Jumalan palvelija, joka on armosta saanut luontoonsa kuolemattomuuden. Enkelin olemuksen, muodon ja heidän määränsä tuntee yksin Herra. Enkeli on luonnoltaan järjellinen, ymmärtäväinen ja itsenäinen, mielipiteiltään muuttuva eli tahdoltaan vapaa. Ruumiittomilla enkeleillä ei ole katumusta, sillä ihminen on saanut katumuksen ruumiinsa heikkouden tähden. Enkelit ovat kuolemattomia, ei luonnostaan, vaan armosta.
Pyhän Johanneksen mukaan enkelit ovat toisia hengellisiä valoja, jotka saavat valonsa ensimmäisestä ja aluttomasta valosta. Kieltä ja kuuloa he eivät tarvitse, vaan välittävät toisilleen ajatuksensa ja tahtonsa ilman suullista puhetta. Kaikki enkelit ovat luodut Sanan kautta ja Pyhä Henki on tehnyt heidät täydellisiksi pyhityksen kautta. Niillä on valoa ja armoa arvon ja luokan mukaan. Heidän oleskelupaikkansa voidaan ilmaista ja määritellä esimerkiksi seuraavalla tavalla: silloin kun he ovat taivaassa, he eivät ole maan päällä ja kun Jumala lähettää heidät maan päälle, he eivät jää taivaaseen. Seinät, ovet, lukot ja sinetit eivät heitä pidättele, sillä he ovat määrittelemättömiä, ts. he kykenevät ilmestymään otollisille sellaisina, että nämä otolliset kykenevät heidät näkemään.
Jumalallisen armon avulla enkelit profetoivat. Avioliittoa enkelit eivät tarvitse, koska ovat kuolemattomia.
Luonnoltaan enkelit eivät ole ruumiillisia eivätkä kolmiulotteisia, vaan he oleskelevat ja toimivat hengellisesti siellä, mihin heidät käsketään, eivät he voi samalla kertaa olla ja toimia eri paikoissa.
Enkelit ovat luonnostaan niin nopeita, että ovat heti missä hyvänsä, mihin Jumalan viittaus heidät käskee. He varjelevat maan osia, johtavat kansoja ja paikkoja sen mukaan kuin Jumala niitä käskee ja ne hoitavat myös meidän armotalouttamme ja auttavat meitä.
Enkelit näkevät Jumalan ja tuo näkeminen on niiden ravintona. Ne voivat ottaa minkä muodon tahansa, minkä Jumala käskee ja ilmestyvät ihmisille ilmoittamaan heille jumalallisia salaisuuksia.Näin siis pyhä Johannes Damaskolainen opettaa meille enkeleistä.
Vanhan kirkon opetuksen mukaan enkelit annetaan kaupunkien, valtakuntien, alueiden, luostareiden, kirkkojen ja ihmisten, sekä hengellisten että maallisten, varjelemista varten. Mutta enkelit annetaan vain niille, jotka uskovat Lunastajaan ja jotka ovat kasteessa uskon kautta uudestisyntyneet. Jokaisella uskovalla on oma suojelusenkelinsä. Pyhä Basileios Suuri opettaa: “Jokaisella uskovalla on enkeli kasvattajana ja paimenena, joka ohjaa hänen elämäänsä”.
Enkelien ajatellaan jakautuvan tehtäviensä mukaan ja asemansa perusteella Jumalan läheisyydessä hierarkisiin ryhmiin, joiden nimet on saatu Raamatusta. Yleisesti on tunnettu Dionysios Areopagitan vuoden 500 vaiheilla esittämä jako kolmeen asteeseen, jotka jaetaan vielä kolmeen osaan. Näin enkelit muodostavat yhdeksän ryhmää. Korkeimman hierarkian eli ensimmäisen kolmikon muodostavat serafit, kerubit ja valtaistuimet, keskimmäisen hierarkian herraudet, voimat ja vallat. Alimpana, ihmisiä lähimpänä olevaan hierarkiaan kuuluvat hallitukset, ylienkelit ja enkelit.
Pyhä Johannes Krysostomos sanoo, että “on paljon muita enkeleitä, joita emme tunne nimeltä”.
Enkelien kolmiryhmittely Dionysioksella viittaa symbolisesti pyhään Kolminaisuuteen ja henkimaailman täydellisyyteen ja se vahvistaa kristittyjen uskoa näkymättömään todellisuuteen.
Raamatussa mainitaan joitakin enkeleitä nimeltä. Ylienkeli tai arkkienkeli Mikael kuuluu seitsemän Raamatussa nimeltä mainitun ylienkelin joukkoon. Hänen nimensä tarkoittaa “Kuka on Jumalan vertainen”. Muita ylienkeleitä ovat Gabriel, “Jumalan mies tai Jumalan voima”, Rafael, “Jumalallinen apu tai parannus”, Uriel, “Jumalallinen tuli tai valo” ja Salafiel, “Rukous Jumalan puoleen”. Apokryfeissa mainitaan lisäksi ylienkelit Jehudiel, “Jumalan ylistäjä”, Barakiel, “Jumalan siunaus” sekä Jeremiel, “Jumalan korkeus”.
Näkymättömään maailmaan kuluu enkelien kirkkauden lisäksi Raamatun mukaan myös pahojen henkien eli langenneiden enkelien hallitsema pimeyden valtakunta. Toisesta Pietarin kirjeestä voimme lukea: “Ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäväksi”. Enkelien lankeemukseen oli syynä ylpeys. Eräs niistä nimistä, joita on annettu pahalle hengelle, pahojen henkien johtajalle, on Lucifer eli Saatana. Tämä oli alun perin Jumalan luoma hyvä enkeli, yksi korkeimmista, mutta hän lankesi hybrikseen, ts. ylpeyteen ja ylimielisyyteen. Hän kieltäytyi alistumasta Jumalan tahtoon ja halusi tulla Jumalasta riippumattomaksi ja olla Jumalan vertainen. Luciferiin liittyi muitakin enkeleitä, jotka nekin luopuivat Jumalasta.
Langenneita henkiä kutsutaan Raamatussa pahoiksi ja saastaisiksi hengiksi ja riivaajiksi. Enkelien lankeemuksesta sai alkunsa myös pahuuden alku täällä näkyvässä maailmassa. Saatana on sama kuin paratiisin käärme, joka viekoittelee ihmisiä syntiin.
Kirkon isät opettavat, että pahat henget kadehtivat ja vihaavat ihmistä, koska hän on Jumalan kuva ja koska hänellä on mahdollisuus pelastua. Siksi ne yrittävät vietellä ihmisen pois Jumalasta ja todellisesta elämästä Hänen yhteydessään. Ne turmelevat ihmissieluja ja ihmisen siveellistä elämää, aiheuttavat sairauksia, onnettomuuksia ja muita vastoinkäymisiä tarkoituksena horjuttaa ihmisen uskoa Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä.
Jumala sallii viisaassa Kaitselmuksessaan pahojen henkien toimia, kuitenkin niin, että niiden toiminta palvelee ihmisen kasvamista hyvään. Jumala antaa ihmiselle armovoimaa taistelussa pahan kiusauksia vastaan. Kirkon uskon mukaan pahojen henkien valta ihmiseen on rajallinen. Tahtomattaankin pahoista hengistä tulee ihmisen pelastuksen palvelijoita.
Opetus pahojen henkien olemassaolosta sisältää näkemyksen persoonallisen pahan olemassaolosta. Tämä saattaa tuntua epäuskottavalta ja arvoitukselliselta varsinkin sellaisesta ihmisestä, joka ei usko henkimaailmaan. Kristillinen käsitys Saatanasta ja pahoista hengistä muotoutuu kokemuksesta ja uskosta, ettei ihmisen ja Jumalan vastainen pahuus ole vain ihmisen syntiä, vaan vieläkin suurempaa pahuutta, joka ylittää ihmisen rajat.
Oppiin enkeleistä ihmisiä auttavina voimina liittyy kuva elämästä valon ja pimeyden taisteluna. Taistelu on todellista eikä vain heijastusta ihmisen sisäisistä kamppailuista. Ihmisen tehtävä on vapaaehtoisesti suuntautua kohti valoa. Paha ei ole samanveroinen hyvän kanssa. Lucifer, “Valon kantaja”, pahojen henkien ruhtinas, valitsi itseriittoisuuden Jumalan palvelemisen sijaan ja muuttui Jumalan vastustajaksi yhden asian, itserakkauden, tähden. Tätä itseriittoisuutta edustaa ihmisessä eristäytyneisyys.
Pahuutta ja kärsimystä pohdittaessa on hyvä muistaa, että paha ja paholainen saivat alkunsa enkelimaailman lankeemuksessa. Paha ja kärsimys eivät ole Jumalan luomia. Vapaata tahtoaan käyttävä enkeli kääntyi Jumalaa vastaan ja vietteli ihmisen rakastamaan itseään Jumalaa asemesta. Tosin on muistettava myös se, että ihminenkin luotiin vapaan tahdon omaavaksi. Ainakin teoriassa hän olisi voinut kieltäytyä viettelyksestä.
Paholainen on edelleenkin olemassa ja tekee työtään. Sen työlle on tärkeätä, että ihmiset eivät usko sen olemassaoloon. Kun ihmiset sanovat, ettei paholaista ole olemassa, saa paha tehdä työtään rauhassa. Kaikki asiat muuttuvat suhteellisiksi: ei ole enää hyvää tai pahaa. Se, mikä ennen sanottiin pahaksi, on nyt muka hyvää ja päinvastoin. Tällaisessa sekasortoisuuden tilassa tekevät työtään Jumalaa vastustavat pahat henget. Samassa kaaoksessa taistelevat myös valon henget, enkelit, meidän ja meidän pelastuksemme puolesta. Enkelit ylistävät lakkaamatta yhdessä pyhien ihmisten kanssa Jumalaa siten todistaen rakkaudestaan Jumalaan eikä itseensä. Saman rakkauden siivittäminä enkelit kulkevat meidänkin kanssamme yrittäen ohjata meitä kulkemaan pelastuksen tietä kohti Jumalaa. Kristuksen valossa tuota tietä kulkien voimme nähdä hyvän hyvänä ja pahan pahana. Pyhien enkelien yhteydessä kulkien voimme välttää ne polut, jotka johtavat rakkaudettomuuden ikuiseen yksinäisyyteen.
Kirkon ja uskovien elämässä enkelit ovat jatkuvasti läsnä. Heitä kunnioitetaan rukouksin, veisuin ja ikonein. Heitä muistellaan viikoittaisina ja vuotuisina muistopäivinä. Uskontunnustus opettaa, että Jumala on “taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömäin Luoja”. Enkelit ovat luotuja olentoja. Siksi heille ei osoiteta palvontaa, joka kuuluu yksin Jumalalle. Sen sijaan me kunnioitamme “kunnianarvoisia enkeleitä” mm. ikonien välityksellä.
Enkelit ovat aina valmiita neuvomaan meitä hyvään ja suojelemaan pahalta, varsinkin pyytäessämme heiltä apua.
Kirkko kehottaa anomaan Jumalalta rauhan enkeliä, uskollista johdattajaa, sielujemme ja ruumiittemme suojelijaa, uskoen, että enkelimme on lähellä meitä sekä auttaa meitä kasvamaan hyvässä ja välttämään pahaa aina niin kauan kuin mielemme ylpeys ja sydämen pahat himot eivät karkota häntä luotamme.
Valon enkelien osoittama tie vie Jumalan luo, missä Jumalan omat saavat olla ikuisesti yhdessä toinen toistaan ja Jumalaa rakastaen. Se on lopullinen vapautus, todellinen riippumattomuus, pahan itserakkaudesta. Sitä on iankaikkinen, loppumaton enkelielämä.