Itserakkaudesta

Hesykhios

Ei ole myrkkyä, joka olisi vaarallisempi kuin kyykäärmeen ja kobran. Ei ole myöskään suurempaa pahuutta kuin itserakkaus. Itserakkauden siivekkäitä sikiöitä ovat nämä: itsensä ylistäminen sydämensä sisimmässä, itselleen mieliksi tekeminen, vatsanpalvelu, haureus, turhamaisuus, pahansuopuus ja kaiken huippuna ylpeys, joka pystyy syöksemään ei vain ihmisiä vaan enkeleitäkin alas taivaista ja ympäröimään heidät pimeydellä valon sijaan. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 277. 202)

 

Teodoros, Edessan piispa

Joku viisas (“Viisas” voi olla joko Euagrios, Maksimos Tunnustaja tai abba Thalassios, jotka kaikki kirjoittivat tästä aiheesta) on osuvasti sanonut itserakkaudesta, joka lietsoo vihaa muita ihmisiä kohtaan: “Tämä kauhea vihollinen, itserakkaus, on kaikkien pahojen ajatusten johtaja. Se on kuin tyranni, jonka avulla kolme päähimoa (kts. kohta 10), viisi muuta kintereillään, valtaavat mielemme”. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, s. 29. 65)

Itserakkaus, nautinnonhimo ja kunnianhimo karkottavat sielusta Jumalan muistamisen. Itserakkaus synnyttää sanoin kuvaamattomia paheita, ja kun Jumala ei ole mielessämme pääsevät himot riehumaan meissä. Joka on onnistunut kitkemään itserakkauden juurta jaksain sydämestään, pääsee Jumalan avulla helposti myös muiden himojen herraksi. Itserakkauden sokaisema on myös muiden himojen orja, sillä juuri itserakkaudesta syntyvät viha, murehtiminen, pitkävihaisuus, nautinnonhimo ja röyhkeys. Itserakkaudella tarkoitamme himollista suhtautumista ja kiintymystä ruumiiseen sekä lihan halujen täyttämistä. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, s. 39 – 40. 92 – 93)

 

Maksimos Tunnustaja

Joka häätää itserakkauden, himojen äidin, hän karkottaa Jumalan avulla helposti myös muut himot, kuten esimerkiksi vihan, ärtymyksen ja katkeruuden. Itserakkauden vanki sen sijaan on voimaton muita himoja vastaan, vaikka tahtoisikin taistella. Sillä itserakkaus on kiintymystä omaan ruumiiseen. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s, 78. 8)

Varo paheiden äitiä – itserakkautta, toisin sanoen järjetöntä kiintymystä omaan ruumiiseesi. Siitä syntyvät näennäisesti hyväksyttävin perustein kolme keskeisintä hillittömyyteen kiihottavaa ajatusta, nimittäin vatsanpalvonta, rahanhimo ja turhamaisuus. Ne näet saavat alkunsa muka ruumiin välttämättömistä tarpeista, ja niistä sikiää sitten koko paheiden paljous. Sen tähden, kuten jo sanoin, on varottava itserakkautta ja taisteltava sitä vastaan valppaasti ja raittiisti. Kun onnistumme hävittämään itserakkauden, tuhoutuu sen mukana myös kaikki muu paha, joka on siitä lähtöisin. Itserakkauden himo yllyttää munkkia säälimään ruumistaan ja ruokkimaan sitä kohtuuttomasti sillä verukkeella, että hän siten muka huolehtii siitä järkevästi ja varjelee sen terveenä. Näin tuo himo houkuttelee kilvoittelijan vähitellen pois oikealta tieltä ja lopulta syöksee hänet nautintojen syövereihin. Maailmassa eläviä itserakkaus yllyttää jo nyt varmistamaan tulevien nautintojen saannin. (ts. saa heidät keräämään rahaa ja omaisuutta tulevaisuuden varalle. (suom.) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 91. 60 – 61)

Liiallinen puhuminen ja ylensyöminen saavat aikaan irstautta, rahanhimo ja kunnianhimo taas lähimmäisvihaa. Sen sijaan itserakkaus tuottaa sekä irstautta että vihaa, onhan se näiden molempien himojen äiti. Itserakkaus on himollista ja järjetöntä kiintymistä omaan ruumiiseen. Sen vastakohtia ovat rakkaus ja itsehillintä. Selvää on, että itserakkaassa ihmisessä riehuvat myös kaikki muut himot. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 101. 7 – 8)

Itserakkaus on, kuten jo monesti on todettu, kaikkien himollisten ajatusten alku. Siitä kehittyvät kolmen päähimon ajatukset: vatsanpalvonnan, rahanhimon ja turhamaisuuden. Vatsanpalvontaa seuraa haureus, rahanhimoa ahneus ja turhamaisuutta ylpeys. Samoin kaikki muutkin himolliset ajatukset kuten esimerkiksi viha, alakuloisuus, kaunaisuus, kateus ja panettelu seuraavat näiden kolmen kintereillä. Nämä himot kiinnittävät mielen aineellisiin ja raskaan kiviriipan lailla kahlitsevat sen maahan, vaikka se luonnostaan on tultakin keveämpi ja aineettomampi. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 112. 56)

Älä elä omien mielihalujesi mukaan, silloin et myöskään vihaa veljeäsi. Lakkaa rakastamasta itseäsi, niin olet rakastava Jumalaa. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 128. 37)

On kolme suurta peruspahetta, joita voidaan yksinkertaisesti sanoa kaiken pahuuden aiheuttajiksi: tietämättömyys, itserakkaus ja viha. Ne ovat toisilleen läheisiä ja toisiaan tukevia. Tietämättömyys – so. Jumalan tuntemattomuus – synnyttää itserakkauden. Itserakkaudesta sitten versoo viha omaa ihmissukuamme kohtaan. Paha henki eittämättä vahvistaa meissä näitä peruspaheita yllyttämällä meitä käyttämään väärin sielumme luontaisia voimia so. ymmärrystämme, tahtoamme ja tunteitamme. (III: 31)

Ymmärryksellämme meidän tulee karkottaa tietämättömyys ja pyrkiä kohti ainoata Jumalaa etsimällä Häntä Hänen tuntemisensa kautta. Tahtomme meidän on ensin puhdistettava itserakkaudesta ja sitten suunnattava kaikki halumme yksin Jumalaan. Tunteemme meidän on vapautettava vihasta ja suunnattava ne yksin Jumalaan. Tällä tavoin oikein käytettyinä nämä kolme sielunvoimaamme täyttävät tarkoituksensa: ne synnyttävät jumalallisen rakkauden joka yhdistää jokaisen Jumalaa rakastavan Jumalaan ja tekee hänet itsensäkin jumalaksi. (III: 32)

Kun karistamme yltämme itserakkauden, joka – kuten olen sanonut – on kaiken pahan alku ja äiti, häviää meistä sen mukana kaikki mikä on siitä lähtöisin tai sen seurausta. Kun meissä ei ole itserakkautta, ei meissä voi olla jälkeäkään mistään muustakaan synnin lajista. (III:33) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… Filokalia II, s. 170- 171. 92 – 94)

Thalassios Afrikkalainen

Jos haluat samalla kertaa vapautua kaikista paheista, hylkää itserakkaus, sillä se on kaikkien paheiden äiti. Sielun paheiden lähde on itserakkaus eli kiintyminen omaan ruumiiseen. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… Filokalia II, s. 222: 1, 4)

Himoista ensimmäisenä käy itserakkaus ja joukon viimeisenä vaanii ylpeys. Kolme yleisintä himollista halua saa syntynsä itserakkaudesta. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… Filokalia II, s. 238. 86 – 87)

 

Elia Presbyteeri

Moni on saattanut riisua yltään itserakkauden viitan, mutta vain harva on vapautunut maailmallisuuden rakkauden vaipasta. Mutta himoton heittää yltään myös turhamaisuuden ihokkaan, himollisen sielun viimeisen vaatekappaleen. (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia III, s. 43. 76)

 

Niketas Stithatoslainen

Kaikkien hyveiden edelläkävijä on vilpitön usko. Uskova sielu ei häily mielipiteissään, vaan on kokonaan luopunut itserakkaudesta. Mikään ei näet niin tehokkaasti estä jo taistoihin valmistautunutta toteuttamasta käskyjä kuin juuri tuo ilkeätäkin ilkeämpi itserakkaus. Se on vakavien kilvoittelijoiden edistymisen esteenä: se nostaa heidän mieleensä ajatuksia sairauksista ja vaikeasti parannettavista ruumiillisista vaivoista ja näin kylmentää lämpimän sielun. Tällä tavoin itserakkaus taivuttaa heidät heti alkuun luopumaan vaivalloisesta kilvoittelusta, jota he käyvät hyveiden saavuttamiseksi – onhan kilvoittelu mukavan elämän vihollinen. Itserakkaus on järjetöntä rakkautta ruumiiseen; se saa munkin rakastamaan omaa elämäänsä ja ruumistaan ja näin vieroittaa hänet Jumalasta ja Hänen valtakunnastaan. Sanoohan Pyhä sanakin: »Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen.» (Joh.12: 25) (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoitteluelämästä, Filokalia III, s. 141. 28)

 

Gregorios Siinailainen

Mikään ei niin täysin lamauta innokkaan kilvoittelijan sielua ja tee sitä leväperäiseksi sekä kerrassaan mielettömäksi kuin muita himoja ruokkiva itserakkaus. Se neuvoo vaihtamaan hyveissä ponnistelun vaivat ruumiilliseen lepoon ja mukavuuksiin ja opettaa ajattelemaan, että kaikki tahallisen ponnistelun karttaminen on huolehtivaista järkevyyttä – vaikka kyseessä olisi aivan vähäinenkin käskyjen täyttämisen vaiva. Tällä tavoin itserakkaus herpaannuttaa sielun ja tekee sen haluttomaksi jatkamaan vaikenemisen kilparadalla. Myös ruumiin se lamauttaa ylitsepääsemättömän laiskaksi hyviin tekoihin. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 296. 106)

Ihmiset, jotka ovat vain liha (vrt. 1Moos.6:3) ja joita hallitsee itserakkaus, palvelevat aina nautintoa ja turhamaisuutta. Pahansuopuus on juurtunut heihin ja kateus kalvaa heitä niin, että he katkeroituvat lähimmäisensä menestyksestä ja panettelevat hyvää pahaksi sanoen sitä muka eksytyksen tulokseksi. He eivät hyväksy Pyhän Hengen töitä eivätkä usko niihin. Koska heillä ei ole uskoa, he eivät pysty näkemään tai tuntemaan Jumalaa, vaan sokeina ja vähäuskoisina saavat kuulla oikeudenmukaisen tuomion: »Minä en tunne teitä.» (Mt. 25:12) Kun uskova kysyy jotakin, hänen tulee uskoa, vaikka saisikin vastaukseksi sellaista mitä ei itse tunne, tai sitten hänen on opittava tuntemaan se mihin uskoo. Hänen on myös tyydyttävä opettamaan vain sitä minkä itse tietää ja näin moninkertaistettava jatkuvasti leiviskänsä niissä, jotka ottavat hänen opetuksensa uskoen vastaan. Mutta jos hän ei usko mitään mitä ei itse tunne, vähättelee sitä mitä ei tiedä ja opettaa sellaista mitä ei ole itse oppinut – kadehtien niitä, jotka opettavat omasta kokemuksestaan – hän saa saman osan kuin ne, jotka ovat »täynnä katkeruuden sappea». (Apt.8:23) (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 309. 126)