Gal 2:21-3:7: Ei lain teoista, vaan uskosta Kristukseen

Ei lain teoista, vaan uskosta Kristukseen

Gal 2:21-3:7

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Apostoli Paavali lausuu tässä yhden koko kirjeensä terävimmistä ja syvimmistä opetuksista: “En tee mitättömäksi Jumalan armoa; sillä jos vanhurskaus saadaan lain kautta, silloinhan Kristus on kuollut turhaan.” Hän muistuttaa galatalaisia, että heidän silmiensä eteen oli kuvattu ristiinnaulittu Kristus, ja kysyy, saivatko he Hengen lain teoista vai uskossa kuulemisesta. Paavali tuo lopuksi esiin Aabrahamin, joka uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Jakson ydin on tämä: ihminen ei pelastu omien uskonnollisten suoritustensa tai lain tekojen kautta, vaan Jumalan armosta, joka otetaan vastaan uskossa Kristukseen; ja juuri tämä usko tekee ihmisestä Aabrahamin todellisen lapsen.

Paavali puhuu tässä sanoja, joissa palaa evankeliumin tuli. Hän ei puolusta jotakin sivuseikkaa, vaan itse pelastuksen perustaa. Hän sanoo: “Jos vanhurskaus saadaan lain kautta, silloinhan Kristus on kuollut turhaan.” Tämä on hyvin vakava sana. Paavali tahtoo sanoa, että jos ihminen voisi tulla Jumalalle kelvolliseksi oman kuuliaisuutensa, uskonnollisen suorituksensa tai lain täyttämisen avulla, silloin Kristuksen ristille ei olisi ollut tarvetta. Mutta juuri siksi Jumalan Poika tuli maailmaan, kärsi ja kuoli, että ihminen ei voinut itse pelastaa itseään.

Mitä Jeesus tahtoo opettaa tämän kohdan kautta?

Hän tahtoo opettaa, että pelastus on lahja, ei ansio. Koko hänen elämänsä, opetuksensa, ristinsä ja ylösnousemuksensa todistavat siitä, ettei ihminen nouse omin voimin Jumalan luo, vaan että Jumala kumartuu ihmisen puoleen. Paavali muistuttaa galatalaisia, että Kristus oli heidän silmiensä eteen kuvattu ristiinnaulittuna. Toisin sanoen: heidän uskonsa alku ei ollut laki, vaan risti; ei suoritus, vaan lahja; ei oma voima, vaan Pyhän Hengen vastaanottaminen. Siksi hän kysyy: “Saitteko Hengen lain teoista vai uskossa kuulemisesta?” Vastaus on ilmeinen. Henki ei tullut palkaksi, vaan armoksi.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohden kristillisen uskon ydinkysymyksen.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Paavali ei halveksi lakia sinänsä, vaan torjuu ajatuksen, että laki voisi parantaa ihmisen sisimmän. Laki saattoi osoittaa synnin, mutta se ei voinut antaa voimaa voittaa sitä.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korostaa, että Kristuksessa ihmiselle annetaan enemmän kuin käsky: hänelle annetaan uusi elämä. Risti ei ole vain anteeksiannon merkki, vaan uuden olemisen alku. Ja kun Paavali viittaa Aabrahamiin, isät muistuttavat, että Aabraham vanhurskautettiin jo ennen lain antamista. Näin osoitetaan, että usko on aina ollut tie Jumalan yhteyteen.

Pelastuksen kannalta tämä sana vapauttaa meidät kahdesta suuresta harhasta. Ensimmäinen on ylpeys: ajatus, että voisimme rakentaa vanhurskautemme itse. Toinen on epätoivo: ajatus, ettemme koskaan kelpaa Jumalalle, koska emme onnistu tarpeeksi hyvin. Evankeliumi murskaa molemmat. Se sanoo: et voi pelastaa itseäsi, mutta Kristus on tullut pelastamaan sinut. Tämä on nöyryyttävää ylpeälle, mutta lohdullista murtuneelle.

Usko ei kuitenkaan tarkoita pelkkää mielipidettä tai ajatuksen hyväksymistä. Ortodoksisen ymmärryksen mukaan usko on elävää yhteyttä Kristukseen, uskollista kiinnittymistä häneen, elämää hänen armossaan. Siksi Paavali ei aseta vastakkain uskoa ja pyhää elämää, vaan uskon ja itsensä pelastamisen. Hyvät teot eivät ole pelastuksen hinta, vaan sen hedelmä.

Katsokaamme siis ristiinnaulittua Kristusta. Älkäämme tehkö mitättömäksi Jumalan armoa kuvittelemalla, että voisimme lisätä siihen oman ansiomme. Tulkaamme hänen eteensä köyhinä, mutta luottavaisina. Sillä joka turvaa Kristukseen, ei jää vaille Henkeä. Ja joka elää tästä uskosta, hänestä tulee Aabrahamin lapsi — ei lihan mukaan, vaan lupauksen ja armon mukaan. Aamen.