Gal 3:8-12: Usko on elävä yhteys Jumalaan

Usko on elävä yhteys Jumalaan

Gal 3:8-12

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä epistola johtaa meidät syvälliseen kysymykseen uskosta ja laista.  Apostoli Paavali sanoo, että Raamattu näki ennalta, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, ja julisti jo Abrahamille evankeliumin: ”Sinussa tulevat siunatuiksi kaikki kansat.” Samalla hän varoittaa, että ne, jotka turvautuvat lain tekoihin omana perustanaan, ovat kirouksen alla. Tämä ei tarkoita, että Jumalan laki olisi paha. Se tarkoittaa, ettei langennut ihminen voi pelastaa itseään lain täyttämisellä. Pelastus on Jumalan lahja, joka otetaan vastaan uskossa ja joka muuttaa koko elämän.

Herra Jeesus opetti, että ihmisen vanhurskaus ei voi jäädä ulkoiseksi. Hän sanoi fariseuksille, että he puhdistavat maljan ulkopuolen, mutta sisällä on ahneutta ja pahuutta. Jumala ei etsi vain sääntöjen noudattajaa, vaan sydäntä, joka luottaa Häneen, rakastaa Häntä ja elää Hänen armossaan.

Abrahamin usko oli tällaista luottamusta. Hän kuuli Jumalan kutsun ja lähti liikkeelle, vaikka ei vielä nähnyt kaikkea. Siksi Paavali sanoo, että ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan yhdessä uskovan Abrahamin kanssa. Kristus halusi opettaa, että Jumalan valtakunta ei ole ansaittavissa uskonnollisella suorituksella. Se vastaanotetaan lapsen luottamuksella, mutta tämä luottamus ei jää passiiviseksi. Se synnyttää kuuliaisuuden, rakkauden ja katumuksen.

Kun Paavali sanoo: ”Vanhurskas on elävä uskosta”, hän ei puhu pelkästä ajatuksesta tai mielipiteestä. Usko on elämä Kristuksessa. Se on sitä, että ihminen lakkaa rakentamasta pelastustaan oman onnistumisensa varaan ja alkaa hengittää Jumalan armoa.

Pyhät isät ymmärsivät Paavalin sanat parantumisen näkökulmasta. Laki on hyvä, koska se osoittaa Jumalan tahdon ja paljastaa synnin. Mutta laki ei itsessään anna ihmiselle voimaa parantua. Pyhä Johannes Krysostomos opetti, että lain tehtävä oli kasvattaa ihmiskuntaa Kristusta varten. Se näytti sairauden, mutta Lääkäri on Kristus.

Pyhä Irenaeus näki Abrahamin lupauksessa koko pelastushistorian suunnan: Jumala ei kutsu vain yhtä kansaa, vaan koko ihmiskuntaa takaisin yhteyteensä. Kristuksessa Abrahamille annettu siunaus tulee kaikille kansoille. Kirkko ei ole etninen tai lain suorituksiin perustuva yhteisö, vaan Kristuksen ruumis, jossa kaikki kutsutaan samaan elämään.

Isät varoittivat myös hengellisestä ylpeydestä. Ihminen voi muuttaa jopa hyvät teot omaksi kruunukseen ja unohtaa armon. Silloin laki muuttuu tuomioksi, koska se paljastaa, ettei kukaan täytä kaikkea täydellisesti. Ainoa turva on Kristus, joka täyttää lain ja antaa meille osallisuuden omasta elämästään.

Pelastuksemme kannalta tämä lukukappale vapauttaa epätoivosta ja murskaa ylpeyden. Se vapauttaa epätoivosta, koska pelastus ei riipu siitä, että kykenisimme täydelliseen suoritukseen omin voimin. Se murskaa ylpeyden, koska kukaan ei voi sanoa ansainneensa Jumalan valtakuntaa.

Eläminen uskosta merkitsee tulemista Kristuksen luo päivittäin: rukouksessa, katumuksessa, ehtoollisessa, lähimmäisen palvelemisessa. Hyvät teot eivät ole pelastuksen hinta, vaan armon hedelmä. Käskyt eivät ole portaikko, jota pitkin kiipeämme Jumalan luo yksin; ne ovat tie, jolla Kristus itse kantaa, opettaa ja parantaa meitä.

Älkäämme turvatko omaan hurskauteemme emmekä vaipuko epätoivoon oman heikkoutemme tähden. Abraham uskoi Jumalaa ja lähti liikkeelle. Lähtekäämme mekin. Uskokaamme Kristukseen, joka on lain täyttymys ja kansojen siunaus. Kun elämme Hänestä, laki ei enää tuomitse meitä ulkoa, vaan armo kirjoittaa Jumalan tahdon sydämeemme. Aamen.