Gal 2:11-16: Ettei evankeliumin totuus vääristyisi

 Ettei evankeliumin totuus vääristyisi

Gal 2:11-16

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä epistolassa apostoli Paavali kertoo, kuinka hän vastusti Pietaria Antiokiassa, koska tämä vetäytyi pakanuudesta kääntyneiden yhteydestä peläten ympärileikattujen ryhmää. Paavali näki, ettei tällainen käytös ollut “evankeliumin totuuden mukaista”, sillä se antoi ymmärtää, että Kristus ei yksin riitä, vaan pelastukseen tarvittaisiin myös lain teot ja vanhan raja-aidan säilyttäminen.

Ihminen ei tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan Jeesuksen Kristuksen uskosta ja uskolla häneen; siksi kirkon yhteyttä ei saa rakentaa pelon, tekopyhyyden tai ulkonaisten rajojen varaan.

Tämä apostolinen sana on poikkeuksellisen vakava. Apostoli Paavali kertoo avoimesti, kuinka hän vastusti Pietaria kasvoista kasvoihin. Tämä saattaa ensi kuulemalta hämmentää: kuinka kaksi suurta apostolia voi joutua tällaiseen tilanteeseen? Mutta juuri tässä kohdassa Pyhä Henki opettaa meille jotakin kirkon elämästä, evankeliumin totuudesta ja pelastuksen perustasta. Kysymys ei ollut henkilökohtaisesta riidasta, vallasta tai kunnianhimosta. Kysymys oli siitä, riittääkö Kristus pelastukseen.

Pietari oli syönyt yhdessä pakanuudesta kääntyneiden kanssa, kuten evankeliumin vapauteen kuului. Mutta kun jotkut Jaakobin luota tulleet saapuivat, hän vetäytyi peläten ympärileikattujen arvostelua. Hänen tekonsa ei ehkä näyttänyt suurelta, mutta Paavali näki sen hengellisen vakavuuden. Jos apostoli käyttäytyy niin, että pakanuudesta kääntyneet jäävät toisarvoisiksi, syntyy vaikutelma, ettei Kristuksen armo yksin tee heistä täysin Jumalan kansaa. Silloin yhteyden pöytään hiipii vanha jako, jonka Kristus oli tullut murtamaan.

Jeesus tahtoi opettaa tällä, että hänen ristinsä on riittävä ja että hänen kirkossaan ihmisiä ei jaeta puhtaisiin ja vähemmän puhtaisiin ulkonaisten merkkien perusteella. Kristus itse söi publikaanien ja syntisten kanssa, koski saastaisina pidettyihin ja mursi ne rajat, joilla ihminen korottaa itsensä toisen yläpuolelle. Hän tahtoi opettaa, että pelastus ei synny lain teoista, etnisestä asemasta tai uskonnollisesta merkkijärjestelmästä, vaan osallisuudesta häneen. Paavali ilmaisee tämän kirkkaasti: “Ihminen ei tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen .”

Pyhät isät ovat pysähtyneet tähän kohtaan syvällisesti.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, ettei Paavali nöyryytä Pietaria loukatakseen häntä, vaan puolustaa koko kirkon edessä evankeliumin puhtautta. Pietarin hairahdus ei ollut opillinen erehdys, vaan käytännön heikkous, joka kuitenkin saattoi vahingoittaa monia. Isät näkevät tässä myös opetuksen siitä, että kirkossa korkea asema ei vapauta ketään nuhteesta, jos evankeliumin totuus vaarantuu.

Pyhä Augustinus taas painottaa, että tämä tapaus opettaa nöyryyttä sekä sille, joka nuhtelee, että sille, jota nuhdellaan: totuus on suurempi kuin yksittäisen ihmisen arvovalta.

Pelastuksen kannalta tämä sana on hyvin ajankohtainen. Meilläkin on taipumus lisätä Kristuksen rinnalle muita mittapuita: hengellisiä tapoja, kulttuurisia muotoja, ryhmäidentiteettejä, ulkonaista onnistumista. Huomaamatta alamme ajatella, että toiset ovat lähempänä Jumalaa kuin toiset. Mutta apostolinen sana murskaa tämän ylpeyden. Kukaan ei pelastu ansionsa, taustansa tai näkyvän hurskautensa kautta. Kaikki pelastuvat samalla tavalla: Kristuksen armosta.

Tämä ei tee meitä välinpitämättömiksi, vaan nöyriksi ja kiitollisiksi. Jos pelastus on lahjaa, emme voi halveksia toista. Jos Kristus on ottanut meidät vastaan, meidänkin on otettava toisemme vastaan. Ja jos joskus olemme, Pietarin tavoin, antaneet pelon, mukautumisen tai ihmismiellytyksen hämärtää evankeliumin totuutta, tie on sama kuin aina: parannus ja paluu Kristuksen pöytään.

Sillä siellä, missä Kristus on kaikki kaikessa, alkaa jo ihmisen pelastus. Aamen.