Gal 2:6-10: He ojensivat kätensä yhteyden merkiksi

He ojensivat kätensä yhteyden merkiksi

Gal 2:6-10

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostoli Paavali kertoo, kuinka Jerusalemissa “arvossa pidetyt” eivät lisänneet mitään hänen evankeliumiinsa, vaan tunnustivat, että sama armo, joka vaikutti Pietarissa juutalaisten keskuudessa, vaikutti Paavalissa pakanoiden hyväksi. Jaakob, Keefas ja Johannes ojensivat hänelle ja Barnabaalle oikean käden yhteyden merkiksi, jotta he menisivät pakanoiden luo, ja he itse ympärileikattujen luo. Jakson ydin on tämä: Kirkon ykseys ei synny samanlaisuudesta tai inhimillisestä vallasta, vaan yhdestä ja samasta Kristuksen armosta, joka toimii monin tavoin yhden pelastuksen hyväksi.

Apostoli Paavali kertoo hetkestä, joka on kirkon elämän kannalta ratkaiseva. Hän meni Jerusalemiin niiden luo, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, eikä heidän ja hänen välilleen syntynyt kahta eri evankeliumia, kahta eri pelastuksen tietä tai kahta eri kirkkoa. Päinvastoin: he näkivät, että sama Jumalan armo vaikutti eri palvelijoissa eri tavoin. Pietari oli lähetetty erityisesti ympärileikattujen luo, Paavali pakanoiden luo, mutta Herra oli yksi ja evankeliumi yksi. Tämä on kristillisen ykseyden syvä perusta.

Jeesus tahtoo opettaa tällä,että hänen kirkkonsa ei rakennu ihmisten kunnian, aseman tai ulkoisen arvovallan varaan, vaan sen armon varaan, jonka hän itse antaa. Paavali sanoo hyvin suoraan, ettei Jumala katso henkilöön. Tämä ei merkitse halveksuntaa apostoleja kohtaan, vaan sitä, ettei inhimillinen asema luo totuutta. Kristuksen totuus ei tule todeksi siksi, että arvossa pidetty henkilö lausuu sen, vaan henkilö on todella arvokas silloin, kun hän pysyy Kristuksen totuudessa. Herra itse opetti tämän sanoessaan, että suurin on se, joka palvelee. Tässä evankeliumin hengessä myös apostolien yhteys rakentuu nöyryydelle ja armon tunnistamiselle.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa ennen kaikkea kirkon ykseyden ihmeen.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, ettei Paavali puhu ylimielisesti Jerusalemin apostoleista, vaan osoittaa, että totuus ei riipu henkilökohtaisesta arvovallasta. Sama Henki, joka puhui Pietarissa, puhui myös Paavalissa.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen puolestaan huomauttaa, että vaikka palvelutehtävät eroavat, usko ei eroa. Kirkossa voi olla monta tehtävää, monta kansaa ja monta palvelijaa, mutta yksi Kristus yhdistää kaikki yhdeksi ruumiiksi. Siksi oikean käden ojentaminen ei ollut pelkkä kohteliaisuus, vaan näkyvä merkki siitä, että he tunnustivat keskinäisen yhteyden yhdessä Herrassa.

On myös merkittävää, että apostolit muistuttavat Paavalia köyhistä, ja hän sanoo juuri sitä hänen pyrkineensäkin tekemään. Tämä ei ole irrallinen lisäys, vaan olennainen osa evankeliumia. Isät opettavat, ettei oppi Kristuksesta voi koskaan irrota rakkauden teoista.

Pyhä Basileios Suuri muistuttaa, että köyhän unohtava kirkko unohtaa Kristuksen, joka tuli köyhäksi meidän tähtemme. Oikea usko ja laupeus kuuluvat yhteen.

Pelastuksen kannalta tämä jakso opettaa meille jotakin hyvin tärkeää. Ihminen ei pelastu liittymällä puolueeseen, persoonaan tai ryhmään, vaan tulemalla osalliseksi Kristuksen armosta hänen kirkossaan. Mutta juuri siksi pelastus ei ole koskaan yksityinen asia. Se liittää meidät apostoliseen yhteyteen, yhteiseen uskoon ja rakkauden palveluun. Jos uskomme on oikea, mutta sydämemme sulkeutunut veljeltä, evankeliumi jää meissä vajaaksi. Jos taas tavoittelemme yhteyttä ilman totuutta, rakennamme vain inhimillistä sopua emmekä pelastavaa yhteyttä.

Tämä apostolinen sana kutsuu meitä iloitsemaan kirkon ykseydestä, joka ei perustu ihmisen voimaan vaan Jumalan armoon. Pysykäämme siinä samassa uskossa, jonka apostolit tunnistivat toisissaan, ja kantakaamme myös toistemme kuormia, erityisesti köyhien ja heikkojen taakkaa. Silloin kirkon ykseys ei jää sanaksi, vaan siitä tulee näkyvä merkki pelastuksesta, jonka Kristus on tullut antamaan koko maailmalle. Aamen.