2 Kor 9:12-10:7: Me emme taistele lihan mukaan

Me emme taistele lihan mukaan

2 Kor 9:12-10:7

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä kirjeensä kohdassa apostoli Paavali yhdistää kaksi asiaa, jotka ensi silmäyksellä näyttävät erillisiltä: köyhien auttamisen ja hengellisen sodankäynnin. Mutta juuri tässä on apostolisen opetuksen syvyys. Laupeus, kiitollisuus, nöyryys ja totuudessa pysyminen kuuluvat samaan pelastuksen kokonaisuuteen. Paavali osoittaa, että Kristuksen kirkko ei taistele maailman aseilla, vaan sellaisella voimalla, joka murtaa sydämen kovuuden, kukistaa ylpeyden ja synnyttää kiitoksen Jumalalle.

Apostoli Paavali opettaa tässä meille, että rakkauden palvelu pyhille ei ainoastaan täytä puutetta, vaan myös saa aikaan runsasta kiitosta Jumalalle. Tämä on tärkeä sana. Kristillinen antaminen ei pääty siihen, että joku saa apua. Sen päämäärä on syvempi: Jumalan kirkkaus tulee näkyviin, yhteys vahvistuu, ja ihmisen sydämessä herää kiitos. Kirkko ei elä vain vaihdannasta, vaan eukaristisesta todellisuudesta, kiitoksesta. Kaikki, mitä annamme, palautuu lopulta Jumalalle ylistyksenä.

Mutta heti tämän jälkeen Paavali siirtyy puhumaan omasta apostolisesta palvelustaan, nöyryydestä ja hengellisestä voimasta. Hän sanoo: “Vaikka me vaellamme lihassa, emme taistele lihan mukaan.” Tässä avautuu syvä hengellinen totuus. Kristuksen kirkko on tässä maailmassa näkyvä, heikko ja inhimillinen, mutta sen todellinen voima ei ole ulkonaisessa mahtavuudessa, pakottamisessa tai ihmisten mielipiteiden hallinnassa. Sen voima on Jumalassa, joka kukistaa järjen ylpeyden ja alistaa ajatukset Kristuksen kuuliaisuuteen.

Mitä Jeesus tahtoi opettaa? Koko hänen elämänsä on tämän sanan selitys. Hän ei pelastanut maailmaa miekalla, painostuksella tai näyttävällä vallalla, vaan nöyryydellä, ristillä ja rakkaudella. Hän osoitti, että todellinen voitto ei ole vihollisen musertamista, vaan sydämen muuttamista. Hän tahtoi opettaa, että ihmisen suurin taistelu ei ole toisia ihmisiä vastaan, vaan syntiä, valhetta ja ylpeyttä vastaan omassa sisimmässään. Siksi hänen aseensa ovat totuus, armo, kärsivällisyys ja uhrautuva rakkaus. Näillä aseilla hän voitti kuoleman ja avasi meille pelastuksen.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan juuri sisäisen hengellisen sodan näkökulmasta.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Paavalin mainitsemat linnoitukset ovat ennen kaikkea ihmisen järkeilyjä, ylpeitä ajatuksia ja omahyväisyyttä, jotka nousevat Jumalan tuntemista vastaan. Apostolinen voima ei hänen mukaansa pakota ulkoisesti, vaan murtaa valheen sisäisesti totuuden valolla.

Pyhä Maksimos Tunnustaja taas muistuttaa, että ajatusten kuuliaisuus Kristukselle on koko askeettisen elämän ydin: pelastus alkaa siitä, että ihminen ei enää anna mielensä olla intohimojen vietävänä, vaan tuo sen Jumalan valoon.

Pelastuksen kannalta tämä kohta on hyvin syvällinen. Paavali näyttää meille, ettei ihmisen pelastus ole vain anteeksiantoa ulkoisille teoille, vaan koko ihmisen sisäisen maailman uudistumista. Meissä on linnoituksia: ylpeyttä, itsensä puolustamista, katkeruutta, väärää turvallisuutta, epäuskoa. Nämä eivät kaadu pelkällä tahdonvoimalla. Ne kaatuvat, kun Kristuksen armo tulee sisimpään, kun ihminen suostuu nöyryyteen ja kun hänen mielensä oppii kuuliaisuutta Jumalalle. Samalla laupeuden teot, joista Paavali puhui alussa, ovat osa tätä samaa muutosta: antava sydän on jo murtamassa itsekkyyden linnoituksia.

Me emme taistele toisiamme vastaan, vaan kaikkea sitä vastaan, mikä meissä vastustaa Kristusta. Siksi kirkon tie ei ole kova, vaikka se on vakava. Se on nöyryyden tie, totuuden tie, laupeuden tie. Kun ihminen oppii antamaan, kiittämään, nöyrtymään ja tuomaan ajatuksensa Kristuksen eteen, pelastus alkaa toteutua hänessä jo nyt. Silloin hänen sydämensä ei enää ole suljettu linnoitus, vaan temppeli elävälle Jumalalle. Aamen.