2 Kor 4:17-5:5: Teltta, joka puretaan ja koti, joka valmistetaan

Teltta, joka puretaan ja koti, joka valmistetaan

2 Kor 4:17-5:5

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Apostoli Paavali nostaa katseemme pois näkyvästä kohti näkymätöntä, pois hetkellisestä kohti iankaikkista. Hän puhuu nykyisen ahdistuksen “hetkellisestä ja kevyestä” kuormasta, joka valmistaa meille “ylenpalttisesti, yli kaiken määrän iankaikkisen kirkkauden”. Samalla hän käyttää kahta voimakasta kuvaa: maallinen ruumis on kuin teltta, väliaikainen asumus, kun taas Jumala valmistaa meille pysyvän asunnon; ja nykyinen kuolevaisuus on kuin alastomuuden uhka, jonka yli Jumala pukee meidät taivaallisella elämällä. Jakson ydin on tämä: Jeesus tahtoo opettaa, ettei ihmisen todellinen elämä pääty näkyvään ja katoavaan, vaan että kärsimyksen läpi kulkien ihminen valmistetaan iankaikkiseen yhteyteen Jumalan kanssa.

Paavali puhuu tänään tavalla, joka on yhtä aikaa realistinen ja toivontäyteinen. Hän ei kiellä kärsimystä, haurautta eikä kuolemaa. Hän tuntee ne itse syvästi. Mutta hän sanoo, että tämä nykyinen ahdistus on vain hetkellinen, ja että sen takana valmistuu jotakin äärettömän suurta: iankaikkinen kirkkaus. Tässä ei ole kyse halpahintaisesta lohdutuksesta, jossa maailman tuskat selitetään pois, vaan kristillisestä näystä, jossa kaikki saa merkityksensä Kristuksen ylösnousemuksen valossa.

Jeesus tahtoo opettaa, että ihminen on luotu enemmän kuin tätä näkyvää elämää varten. Kristus itse kulki ristin kautta kirkkauteen, ja siksi myös hänen omansa oppivat katsomaan kärsimystä toisella tavalla. Kärsimys ei ole hyvä sinänsä, mutta Kristuksessa siitä voi tulla tie puhdistumiseen, kärsivällisyyteen ja syvempään toivoon. Paavali sanoo, ettemme katso näkyvään, vaan näkymättömään. Tämä on juuri Jeesuksen opetuksen ydintä: “missä sinun aarteesi on, siellä on myös sydämesi.” Jos sydän on sidottu vain katoavaan, ihminen sortuu helposti epätoivoon. Mutta jos sydän alkaa elää tulevan valtakunnan todellisuudesta, myös nykyinen murhe saa uuden painon ja uuden suunnan.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan hyvin syvästi.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, ettei Paavali vähättele kärsimystä sanomalla sitä kevyeksi, vaan vertaa sitä siihen kirkkauteen, joka on tulossa. Kun ääretön asetetaan äärellisen rinnalle, raskaskin käy kevyeksi.

Pyhä Gregorios Nyssalainen näkee ruumiin “telttana” siksi, että nykyinen olemassaolomme on pyhiinvaellusta, ei pysyvä koti. Ihminen on matkalla. Tämä ei tarkoita ruumiin halveksuntaa, vaan sen tunnustamista väliaikaiseksi. Ja kun Paavali puhuu siitä, että emme tahdo tulla riisutuksi, vaan puetuksi, isät näkevät tässä kristillisen toivon ylösnousemuksesta: pelastus ei ole sielun pakoa aineesta, vaan koko ihmisen kirkastuminen Jumalan elämässä.

Erityisen lohdullinen on sana siitä, että Jumala on antanut meille Hengen vakuudeksi. Pyhä Henki ei ole vain tulevaisuuden lupaus, vaan jo nyt meissä asuva esimaku tulevasta elämästä.

Maksimos Tunnustajan hengessä voimme sanoa, että kun ihminen elää Hengen mukaan, hän alkaa jo tässä ajassa hengittää tulevan maailman ilmaa.

Pelastuksen kannalta tämä sana on ratkaiseva. Pelastus ei ole vain apua tähän hetkeen, vaikka Jumala auttaa tässäkin hetkessä. Pelastus on sitä, että kuolevainen ihminen puetaan kuolemattomuuteen. Se on sitä, että teltta puretaan, mutta koti ei katoa; päinvastoin, koti vasta ilmestyy. Siksi kristitty ei elä epätoivon varassa eikä myöskään maallisen turvallisuuden varassa, vaan Jumalan lupauksen varassa.

Kun siis ruumis heikkenee, kun vuodet kuluvat, kun murhe painaa, kirkko ei vaikene. Se sanoo: katso korkeammalle. Näkyväinen katoaa, mutta näkymätön pysyy. Ja Kristuksessa tämä pysyvä ei ole kaukainen ajatus, vaan meidän todellinen tulevaisuutemme. Siihen tulevaisuuteen meidät on pelastettu. Aamen.