2 Kor 4:13-18: Se, mikä nähdään, on ajallista

Se, mikä nähdään, on ajallista

2 Kor 4:13-18

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolisessa opetuksessa pyhä Paavali avaa meille kristillisen elämän yhden suurimmista salaisuuksista: usko katsoo pidemmälle kuin silmä näkee. Hän sanoo: “Me emme katso näkyväistä, vaan näkymätöntä; sillä näkyväinen on ajallista, näkymätön iankaikkista.” Näissä sanoissa kuuluu koko evankeliumin sydän. Kristus ei tullut ainoastaan helpottamaan meidän ajallista elämäämme, vaan avaamaan silmämme näkemään sen todellisuuden, joka ei katoa.

Paavali kirjoittaa kärsimyksen keskeltä. Hän ei puhu mukavuudesta käsin, vaan ristin kokemuksesta. Silti hän sanoo jotakin hämmästyttävää: “Tämä hetkellisen kevyt ahdistuksemme tuottaa meille määrättömän, iankaikkisen kirkkauden.” Tällä hän ei vähättele kärsimystä, vaan asettaa sen oikeaan mittasuhteeseen Kristuksen ylösnousemuksen valossa. Jeesus tahtoo opettaa meille juuri tämän: että ihmisen elämä ei saa merkitystään siitä, kuinka paljon hän välttää tuskaa, vaan siitä, pysyykö hän uskollisena Jumalalle kaikessa. Risti ei ole kristitylle tappio, vaan tie kirkkauteen.

Tässä apostolisessa kohdassa kuuluu myös Herran oma ääni. Jeesus opetti, että joka kadottaa elämänsä hänen tähtensä, se löytää sen. Hän opetti, ettei pidä koota aarteita maan päälle, vaan taivaaseen. Hän opetti, että silmä on suunnattava siihen, mikä ei turmellu. Paavali ei siis tuo esiin jotakin uutta oppia, vaan avaa Kristuksen opetuksen syvimmän merkityksen: näkyvä maailma muuttuu, ruumis heikkenee, ulkonainen ihminen murtuu, mutta sisäinen ihminen voi päivä päivältä uudistua Jumalan armossa.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan hyvin syvästi.

Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, ettei Paavali sano kärsimystä iloiseksi sinänsä, vaan kevyeksi verrattuna siihen kirkkauteen, jonka Jumala valmistaa. Kyse ei ole tunteiden kieltämisestä, vaan hengellisestä näkökyvystä.

Autuas Teofylaktos opettaa, että ulkonaisen ihmisen rappeutuminen tarkoittaa koko maallisen olemassaolon haurautta, mutta juuri siinä Jumalan voima tekee työtään sisimmässä. Isät näkevät tässä myös askeettisen opetuksen: kun ihminen lakkaa takertumasta näkyvään, hänen sydämensä vapautuu etsimään Jumalaa. Näkymättömän katsominen ei tarkoita maailman halveksimista, vaan sen näkemistä oikeassa järjestyksessä.

Pelastuksen kannalta tämä sana on elintärkeä. Ihminen hukkuu, jos hän alkaa pitää katoavaa pysyvänä. Hän pelastuu, kun hänen sydämensä oppii suuntautumaan kohti iankaikkista. Pelastus ei ortodoksisen uskon mukaan ole vain synnin anteeksianto juridisessa mielessä, vaan koko ihmisen parantuminen ja kirkastuminen. Juuri siihen Paavali viittaa: sisäinen ihminen uudistuu. Tämä uudistuminen tapahtuu uskossa, rukouksessa, katumuksessa, ehtoollisyhteydessä ja kärsivällisessä ristinkantamisessa.

Maailma opettaa meitä katsomaan siihen, mikä loistaa hetken. Kristus opettaa meitä katsomaan siihen, mikä pysyy ikuisesti. Jos opimme tämän, emme enää mittaa elämäämme vain terveyden, menestyksen tai näkyvän voiman mukaan. Silloin alamme ymmärtää, että jokainen kyynel, jokainen uskollisesti kannettu koetus ja jokainen rukouksessa eletty päivä voi valmistaa meissä iankaikkista kirkkautta.

Siksi älkäämme masentuko, vaikka ulkonainen ihminen heikkenee. Kristuksessa sisäinen ihminen voi uudistua joka päivä, ja tämä uudistuminen on jo pelastuksen alkua, tulevan valtakunnan ensisäteilyä meidän sydämessämme. Aamen.