2 Kor 4:6-15: Tämä aarre on saviastioissa

Tämä aarre on saviastioissa

2 Kor 4:6-15

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Apostoli Paavali puhuu tässä Jumalasta, joka “käski valon loistaa pimeydestä” ja joka on sytyttänyt valon meidän sydämiimme, jotta Kristuksen kasvoissa loistava Jumalan kirkkaus tulisi tunnetuksi. Samalla hän sanoo, että tämä aarre on “saviastioissa”, jotta voima nähtäisiin Jumalan eikä ihmisen omaksi. Hän kuvaa apostolista ja koko kristillistä elämää paradoksein: ahdistettu, mutta ei epätoivoinen; maahan lyöty, mutta ei tuhottu; aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meissä näkyviin.

Jeesus tahtoi opettaa apostoliensa kautta, että hänen valonsa ja elämänsä ilmestyvät juuri ihmisen heikkoudessa; pelastus ei ole ihmisen oman voiman kirkastumista, vaan Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen voiman tulemista näkyväksi särkyvässä ihmisessä.

Apostolin sanat avaavat kristillisen elämän suuren salaisuuden. Jumala, joka alussa sanoi: “Tulkoon valo,” on nyt sytyttänyt valon ihmisen sydämeen. Mutta tämä valo ei loista ihmisen omasta suuruudesta, vaan Kristuksen kasvoista. Jeesus tahtoi opettaa koko elämällään, ristillään ja ylösnousemuksellaan, että Jumalan kirkkaus ei ilmesty maailmaan maallisen voiman, loiston tai itsevarmuuden kautta, vaan nöyryyden, kärsimyksen ja rakkauden kautta.

Paavali sanoo: “Meillä on tämä aarre saviastioissa.” Tämä kuva on syvästi ortodoksinen. Aarre on Jumalan tunteminen Kristuksessa, Pyhän Hengen lahja, kirkkauden siemen. Saviastia taas olemme me: hauraita, särkyviä, kuolevaisia.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Jumala sallii palvelijoidensa heikkouden tulla näkyviin, jotta kukaan ei erehtyisi pitämään evankeliumin voimaa ihmisen omana saavutuksena. Jeesus tahtoi opettaa, että pelastuksen voima ei perustu siihen, kuinka vahva ihminen on, vaan siihen, kuinka todellisesti hän antaa Jumalan toimia itsessään.

Apostoli luettelee koettelemuksiaan: ahdistettu, neuvoton, vainottu, maahan lyöty. Mutta jokaisen kärsimyksen rinnalla kuuluu toinen sana: ei umpikujassa, ei epätoivoinen, ei hylätty, ei tuhottu.

Pyhä Maksimos Tunnustaja näkee tässä Kristuksen ristin muodon uskovan elämässä: ulkonainen ihminen kärsii, mutta sisäinen ihminen uudistuu. Jeesus tahtoi opettaa, ettei kärsimys itsessään pelasta, mutta Kristukseen yhdistetty kärsimys muuttuu elämän paikaksi. Kun ihminen kantaa omassa elämässään Jeesuksen kuolemaa, hänessä alkaa näkyä myös Jeesuksen elämä.

Paavali sanoo, että kuolema vaikuttaa hänessä, mutta elämä toisissa. Tässä näkyy kirkon uhrautuva luonne.

Pyhä Gregorios Palamas opettaa, että jumalallinen elämä ei pysy suljettuna yksityiseksi kokemukseksi, vaan virtaa toisiin rakkauden, palvelun ja todistuksen kautta. Jeesus tahtoi opettaa, että pelastus ei ole vain yksilön vapautumista, vaan koko ruumiin, kirkon, elämää, jossa yhden kärsimys voi koitua toisen vahvistukseksi.

Epistolan lopussa Paavali suuntaa katseen ylösnousemukseen: hän, joka herätti Herran Jeesuksen, herättää myös meidät. Tässä on kaiken perustus.

Pyhä Athanasios Suuri opettaa, että Kristuksen ylösnousemus ei ole vain hänen oma voittonsa, vaan koko ihmisluonnon uusi alku. Jeesus tahtoi opettaa, ettei kuolema enää ole lopullinen sana niille, jotka ovat hänessä.

Tämä lohduttaa erityisesti silloin, kun tunnemme oman heikkoutemme, syntisyytemme ja rajallisuutemme. Jumala ei odota, että olisimme rautaa. Hän toimii savessa.

Sillä pelastus on juuri tätä: että Jumala sytyttää Kristuksen valon pimeään sydämeen, kantaa haurasta ihmistä kärsimyksissä, tekee hänen heikkoudestaan armonsa asuinsijan ja johtaa hänet ristin kautta ylösnousemuksen kirkkauteen. Aamen.