1 Kor 14:20-25: Olkaa lapsia pahuudessa, mutta ymmärrykseltänne täysi-ikäisiä

Olkaa lapsia pahuudessa, mutta ymmärrykseltänne täysi-ikäisiä

1 Kor 14:20-25

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Apostoli Paavali puhuu tässä hengellisestä kypsyydestä, kielillä puhumisen ja profetoimisen suhteesta sekä siitä, miten seurakunnan kokoontumisessa tulee ilmetä Jumalan läsnäolo niin, että myös ulkopuolinen voi tulla kosketetuksi, paljastetuksi ja kutsutuksi uskoon. Tekstin syvä ydin on tämä: Jeesus tahtoi opettaa, ettei Jumalan Hengen toiminta ole sekavuuden, hengellisen näyttävyyden tai itsetarkoituksellisen kokemuksellisuuden palveluksessa, vaan ihmisen rakentumiseksi, totuuden paljastumiseksi ja pelastuksen synnyttämiseksi.

Paavali kirjoittaa seurakunnalle sanat, jotka ovat ajankohtaisia jokaisena aikana: “Älkää olko lapsia ymmärrykseltänne; pahuudessa olkaa lapsia, mutta ymmärrykseltänne täysi-ikäisiä.” Tällä hän osoittaa kristillisen elämän hienon tasapainon. Kristitty ei saa olla lapsellinen, ailahteleva tai hengellisesti kevytmielinen, mutta hänen tulee säilyttää viattomuus pahaa kohtaan. Jeesus itse tahtoi opettaa juuri tätä sanoessaan, että meidän tulee olla kuin lapset taivasten valtakunnan edessä, mutta samalla hän kehotti valvomaan, koettelemaan ja pysymään totuudessa. Evankelinen lapsenomaisuus ei siis ole kypsymättömyyttä, vaan puhdasta sydäntä. Kypsyys taas ei ole kovuutta, vaan erotuskykyä.

Paavali soveltaa tätä Korintin seurakunnan ongelmaan. Siellä arvostettiin näyttäviä armolahjoja, erityisesti kielillä puhumista, mutta apostoli muistuttaa, ettei hengellinen elämä saa muuttua kokemusten tavoitteluksi ilman ymmärrettävyyttä ja rakentumista. Jos kaikki puhuisivat käsittämättömillä kielillä ja paikalle tulisi ulkopuolinen, hän pitäisi kristittyjä järjettöminä. Mutta jos seurakunnassa profetoidaan eli puhutaan Jumalan sanaa ymmärrettävästi, sydämen salaisuudet paljastuvat, ihminen joutuu Jumalan eteen, lankeaa kasvoilleen ja tunnustaa: “Jumala on todella teidän keskellänne.” Jeesus tahtoi opettaa koko julkisessa toiminnassaan, että Jumalan sana ei ole tarkoitettu hämärtämään vaan valaisemaan, ei häikäisemään vaan pelastamaan. Kun hän puhui, kuulijat joko kääntyivät tai paatuivat, mutta eivät jääneet välinpitämättömiksi.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa kirkon kokoontumisen todellisen tarkoituksen.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Paavali ei halveksi armolahjoja, vaan asettaa ne oikeaan järjestykseen. Se, mikä ei rakenna seurakuntaa eikä johda ymmärrykseen, ei täytä tarkoitustaan. Hengen lahjat eivät ole yksityistä hengellistä omaisuutta, vaan palvelua toisten hyväksi.

Pyhä Teodoretos Kyroslainen puolestaan huomauttaa, että profetoiminen ei tarkoita vain tulevien ennustamista, vaan ennen kaikkea Jumalan tahdon julistamista tavalla, joka koskettaa omatuntoa. Näin seurakunnassa tapahtuu jotakin syvästi pelastavaa: ihminen ei ainoastaan kuule sanoja, vaan hänen sisimpänsä tulee paljastetuksi Jumalan valossa.

Pelastuksen kannalta tämä kohta on hyvin syvä. Se opettaa, että kirkon elämä ei saa olla suljettua kieltä, sisäpiirin tunnelmaa tai hengellistä itseihailua. Sen tulee olla paikka, jossa totuus tulee niin kirkkaaksi, että ihminen tunnistaa oman syntinsä ja Jumalan läsnäolon. Pelastus alkaa usein juuri siitä hetkestä, kun sydämen salaisuudet tulevat näkyviin eikä ihminen enää voi piiloutua. Mutta tämä paljastuminen ei ole häpäisemistä, vaan armahtavaa valoa. Jumala näyttää ihmisen haavan voidakseen parantaa sen.

Apostolin opetus muistuttaa meitä siitä, että seurakunnan keskus ei ole elämys vaan Kristus, ei vaikutelma vaan totuus, ei sekavuus vaan pelastus. Kun kirkossa puhutaan, lauletaan, rukoillaan ja eletään niin, että ihminen voi todella kohdata elävän Jumalan, silloin Paavalin sana toteutuu: ulkopuolinenkin voi tunnustaa, että Jumala on täällä. Ja juuri siihen Jeesus tahtoo johtaa jokaisen ihmisen — ei hämmästymään uskontoa, vaan pelastumaan totuuden edessä. Aamen.