1 Kor 9:13-18: Evankeliumi lahjana, ei kauppatavarana

Evankeliumi lahjana, ei kauppatavarana

1 Kor 9:13-18

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä epistola paljastaa meille apostoli Paavalin sydämen. Hän puhuu oikeudestaan saada elantonsa evankeliumin palvelijana, mutta samalla hän kertoo luopuneensa tästä oikeudesta, ettei mikään estäisi evankeliumin kulkua. Tässä ei ole kyse vain papin tai saarnaajan toimeentulosta, vaan syvemmästä kristillisestä vapaudesta: ihminen on todella vapaa silloin, kun hän kykenee luopumaan omastaan rakkauden ja toisten pelastuksen tähden.

Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan valtakuntaa ei rakenneta oman edun, vallan tai kunnian varaan. Hän sanoi opetuslapsilleen: “Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Hän myös opetti, että työntekijä on palkkansa ansainnut. Nämä kaksi eivät ole ristiriidassa: evankeliumin palvelijasta tulee pitää huolta, mutta evankeliumi itse ei saa koskaan muuttua kauppatavaraksi.

Paavali tietää, että Herran säädöksen mukaan evankeliumin julistajilla on oikeus elää evankeliumista. Hän vertaa tätä temppelin palvelijoihin, jotka saivat osansa alttarista. Silti hän sanoo: “Minä en ole käyttänyt mitään näistä oikeuksistani.” Miksi? Koska Korintin seurakunnassa hänen vapaaehtoinen luopumisensa teki näkyväksi sen, ettei hän julistanut Kristusta hyödyn vuoksi.

Apostolin sisäinen pakko on pyhä: “Voi minua, ellen evankeliumia julista!” Hän ei saarnaa siksi, että saisi palkinnon ihmisiltä, vaan koska Kristuksen rakkaus on vanginnut hänen sydämensä. Hänen palkkansa on se, että hän saa tehdä evankeliumin maksuttomaksi ja esteettömäksi.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Paavali ei halveksi kirkon palvelijoiden oikeutta saada elatusta. Päinvastoin, hän vahvistaa sen. Mutta Krysostomoksen mukaan Paavalin suuruus näkyy siinä, että hän ei käyttänyt oikeuttaan silloin, kun siitä olisi voinut tulla heikoille kompastuskivi. Hän rakasti evankeliumin vapautta enemmän kuin omaa mukavuuttaan.

Pyhä Basileios Suuri näkee tässä opetuksen oikeasta omistamisesta. Se, mitä meillä on — varat, kyvyt, asema, aika — ei ole annettu vain meitä varten. Kristitty on taloudenhoitaja, ei omistaja absoluuttisessa mielessä. Siksi oma oikeus muuttuu pyhäksi vasta, kun sitä käytetään rakkauden palveluksessa.

Pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että himoton ihminen ei ole se, jolla ei ole mitään, vaan se, joka ei ole minkään orja. Paavali oli vapaa, koska hänen tahtonsa oli kiinnittynyt Kristukseen. Hän ei ollut rahan, kunnian, mukavuuden eikä ihmisten kiitoksen hallittavana. Tällainen vapaus tekee ihmisestä evankeliumin palvelijan.

Isät ymmärtävät siis Paavalin esimerkin asketismina: oikeudesta luopumisena suuremman rakkauden tähden.

Pelastuksen kannalta tämä lukukappale kysyy meiltä: mitä oikeuksia me pidämme niin tiukasti käsissämme,että evankeliumi ei pääse niiden läpi näkyviin? Meillä voi olla oikeus puolustautua, vaatia, saada tunnustusta tai pitää kiinni omasta mukavuudestamme. Mutta Kristus näyttää toisen tien. Hänellä oli kaikki, mutta Hän tyhjensi itsensä meidän pelastuksemme tähden.

Paavalin esimerkki ei tarkoita, että kristityn täytyy aina antaa muiden käyttää itseään väärin. Se tarkoittaa, että rakkaus on suurempi kuin itsekäs oikeuksien vaatiminen. Kun ihminen luopuu omastaan Kristuksen tähden, hän ei pienene, vaan vapautuu.

Pyytäkäämme apostolin palavaa sydäntä: “Voi minua, ellen evankeliumia julista” — ei vain sanoilla, vaan elämällä. Tehkäämme uskostamme esteetön toisille. Silloin meidän vapautemme muuttuu palveluksi, palvelumme iloksi ja elämämme pelastuksen todistukseksi. Aamen.