Room 14:6-9: Mitä Kristus haluaa opettaa apostoliensa kautta

Mitä Kristus haluaa opettaa apostoliensa kautta

Room 14:6-9

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä epistola Roomalaiskirjeestä johdattaa meidät erään hengellisen elämän syvimmän totuuden äärelle: koko olemassaolomme — sen jokainen hetki, ateria, paasto ja jopa kuolemamme — kuuluu Herralle. Pyhä Paavali kirjoittaa: ”Joka noudattaa määräpäivää, noudattaa sitä Herran tähden… Eihän kukaan meistä elä itseään varten eikä kukaan kuole itseään varten.”

Roomalaisseurakunnassa oli syntynyt kiista paastopäivistä ja ruokasäännöistä. Toiset söivät kaikkea, toiset pidättäytyivät; toiset kunnioittivat tiettyjä päiviä, toiset eivät. Paavali ei ratkaise riitaa määräämällä, kuka on oikeassa ulkonaisessa toiminnassa. Sen sijaan hän nostaa katseen korkeammalle: kaiken tekemisen mitta on, tehdäänkö se Herran tähden ja kiitollisin mielin.

Tässä kuuluu Kristuksen oma opetus. Herra ei tullut antamaan meille uutta lakikokoelmaa, vaan vapauttamaan sydämen elämään Jumalalle. Hän opetti: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa.” Paavali soveltaa tätä arjen pienimpiinkin asioihin — myös siihen, mitä laitamme lautasellemme. Ei mikään ole niin vähäpätöistä, ettei se voisi muuttua jumalanpalvelukseksi, kun se tehdään rakkaudesta Häneen.

Pyhä Johannes Krysostomos näkee tässä jakeessa Paavalin pastoraalisen viisauden: apostoli ei murskaa heikompaa veljeä eikä ylistä vahvempaa, vaan kohottaa molemmat saman päämäärän alle — Kristuksen herruuden. Heikkouskin pyhittyy, kun se on suunnattu Herraan päin.

Pyhä Augustinus korostaa jakeen huipennusta: Kristus kuoli ja heräsi eloon ”hallitakseen sekä kuolleita että eläviä”. Näin koko ihmisen olemassaolo — niin tämänpuoleinen kuin tuonpuoleinen — on jo lunastettu Hänen herrautensa piiriin. Emme kuulu kuolemalle, vaan Hänelle, joka kuoleman voitti.

Askeettiset isät, kuten pyhä Maksimos Tunnustaja, lukevat tästä syvällisemmän totuuden: ihminen on luotu lakkaamatta suuntaamaan tahtonsa Jumalaan. Synti on itselle elämistä; pelastus on Jumalalle elämistä. Tämä on koko hengellisen kilvoituksen ydin.

Tästä avautuu evankeliumin lohdullinen ydin. Pelastus ei ole ensisijaisesti sääntöjen täyttämistä, vaan kuulumista Kristukselle. Kun elämme Herralle ja kuolemme Herralle, kuolema lakkaa olemasta loppu ja muuttuu siirtymäksi Hänen luokseen, jonka omia jo olemme.

Tämä vapauttaa meidät kahdesta kuormasta: ylpeydestä, joka tuomitsee toista veljeä hänen kilvoituksensa tähden, sekä pelosta, joka epäilee oman pelastuksen riittävyyttä. Sillä jos kerran kuulumme Herralle elämässä ja kuolemassa, niin emme ole koskaan irti Hänen kädestään.

Eläkäämme siis  päivämme Herran tähden. Tehkäämme työmme, paastomme ja jokainen ateriamme kiitoksen uhriksi. Sillä silloin koko elämästämme tulee yhtä keskeytymätöntä liturgiaa, jossa lausumme aina uudelleen: Sinun omasi olemme, Herra, sekä eläessämme että kuollessamme.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Amen.