Room 9:16-19: Armahtavan Jumalan edessä

Armahtavan Jumalan edessä

Room 9:16-19

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä epistolassa Paavali vie meidät syvälle Jumalan armon ja ihmisen rajallisuuden salaisuuteen. Kun hän sanoo, ettei kaikki riipu ihmisen tahdosta tai ponnistelusta, vaan Jumalan armahtavaisuudesta, hän ei mitätöi ihmisen vastuuta, vaan murskaa ihmisen ylpeyden. Tämä kohta on vaativa, ja juuri siksi sitä on luettava kirkon uskon hengessä: pelastus on ennen kaikkea Jumalan lahja, ei ihmisen ansio, mutta lahja ei tee ihmisestä tahdotonta esinettä.

Pyhä Paavali lausuu sanat, jotka nöyryyttävät ihmisen mieltä, mutta avaavat sydämeen toivon: “Ei siis ole kysymys siitä, joka tahtoo, eikä siitä, joka juoksee, vaan Jumalasta, joka armahtaa.” Näissä sanoissa apostoli ei halveksi ihmisen tahtoa eikä kiellä kilvoituksen arvoa. Hän tahtoo ennen kaikkea opettaa, että pelastuksen alku, perusta ja voima ovat Jumalassa. Ihminen ei pelasta itseään. Kukaan ei voi rakentaa iankaikkista elämäänsä omien suoritustensa, ansioidensa tai uskonnollisen omahyväisyytensä varaan. Kaikki alkaa Jumalan laupeudesta.

Paavali ottaa esimerkiksi faraon, josta sanotaan, että Jumala herätti hänet näyttääkseen hänessä voimansa. Tämä kohta on vaikea, koska heti herää kysymys: tekeekö Jumala toisesta armollisesti vastaanottavan ja toisesta paatuneen? Jeesuksen koko opetus kuitenkin estää meitä ymmärtämästä tätä mekaanisesti. Kristus kutsui kaikkia parannukseen, itki Jerusalemin kovuutta, otti vastaan syntisiä ja tahtoi, että ihminen kääntyisi ja eläisi. Hän opetti, että sydän voi joko pehmetä tai kovettua sen mukaan, miten ihminen vastaa Jumalan totuuteen.

Mitä siis Paavali ja Kristus yhdessä opettavat?

Jeesus halusi opettaa, ettei ihminen voi kerskata Jumalan edessä. Fariseuksen itsevarmuus ei vanhurskauta, mutta publikaanin nöyrä huuto saa armon. Tässä hengessä myös Paavali puhuu. Hän ei sano, ettei ihmisen tahdolla ole merkitystä, vaan että ihminen ei voi tehdä Jumalasta velallista. Armo on aina lahja.

Kun Paavali puhuu paatumuksesta, isät ymmärtävät sen usein niin, ettei Jumala luo pahuutta ihmiseen, vaan sallii ihmisen sydämen paljastua siinä, minkä ihminen on itse valinnut. Samalla tavalla aurinko pehmentää vahan ja kovettaa saven. Sama Jumalan läsnäolo voi nöyryyttää katuvaa ja kovettaa ylpeää.

Pyhä Johannes Krysostomos painottaa, ettei Paavali tässä kumoa vapautta, vaan osoittaa armon ensisijaisuuden. Ihminen tahtoo ja juoksee, mutta ellei Jumala auta, kaikki jää hedelmättömäksi. Samalla Krysostomos torjuu ajatuksen, että ihminen olisi pelkkä väline ilman vastuuta. Jumalan armahdus ei pakota, vaan kutsuu.

Pyhä Kyrillos ja muut isät korostavat, että paatumus liittyy ihmisen vastarintaan. Jumala ei ole pahan tekijä. Hän voi käyttää jopa ihmisen kovuutta oman kirkkautensa ilmoittamiseen, mutta ei istuta pahuutta ihmisen sydämeen. Näin Jumalan kaikkivaltius ja ihmisen vastuu pysyvät yhdessä.

Pelastuksen kannalta tämän päivän apostolinen sana on sekä nöyryyttävä että lohdullinen. Se nöyryyttää, koska se vie meiltä pois kaiken omahyväisen ajattelun siitä, että voisimme pelastua omalla voimallamme. Se lohduttaa, koska pelastus ei lopulta riipu siitä, kuinka vahvoja, lahjakkaita tai onnistuneita olemme, vaan siitä, että Jumala on armollinen.

Tämä on ortodoksisen pelastusopin ydintä: ihminen kutsutaan yhteistyöhön Jumalan kanssa, mutta Jumala on aina ensimmäinen. Hän herättää, vetää puoleensa, armahtaa ja vahvistaa. Meidän tehtävämme on olla paaduttamatta sydäntämme, ja vastata tähän armoon katumuksella, uskolla ja kuuliaisuudella.

Tämän päivän apostolisen opetuksen   ydin on siis tämä: pelastus ei ole ihmisen saavutus, vaan Jumalan lahja; paatumus ei synny Jumalan pahuudesta, vaan ihmisen vastarinnasta; ja autuas on se, joka lakkaa luottamasta itseensä ja heittäytyy armahtavan Kristuksen varaan. Siinä alkaa todellinen vapaus ja tie iankaikkiseen elämään. Aamen.