Room 1:1-7;13-17: Evankeliumi on Jumalan voima

Evankeliumi on Jumalan voima

Room 1:1-7;13-17

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolisessa jaksossa kuulemme pyhän Paavalin  roomalaiskirjeen alun tekstiä, mutta sen sydämenä ei ole itse Paavali, vaan Kristuksen evankeliumi. Apostoli esittelee itsensä “Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi” ja sanoo tulleensa kutsutuksi apostoliksi, erotetuksi julistamaan Jumalan evankeliumia, joka on jo ennalta luvattu profeettojen kautta. Tämä on tärkeää: kristillinen usko ei ole uusi ajatus, joka olisi syntynyt historian sivupolulla, vaan Jumalan ikiaikaisen pelastustahdon täyttymys Kristuksessa. Ja kun Paavali lausuu suuret sanat, “Minä en häpeä evankeliumia; se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi”, hän avaa koko jakson ytimen. Evankeliumi ei ole vain sanoma pelastuksesta, vaan Jumalan vaikuttava voima, joka tuo pelastuksen ihmiselle.

Vaikka tämä teksti on apostolin kirjoittama, siinä kaikuu se, mitä Jeesus itse opetti koko toimintansa ajan. Kristus tahtoi opettaa ensiksi, että Hän on se, jossa Vanhan liiton lupaukset täyttyvät. Paavali sanoo evankeliumin koskevan Jumalan Poikaa, joka lihan puolesta on Daavidin siementä ja pyhyyden Hengen puolesta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa ylösnousemuksen kautta. Jeesus ei siis ole vain opettaja tai profeetta, vaan luvattu Messias ja ikuinen Jumalan Poika.

Tässä käy ilmi Kristuksen opetuksen universaalius. Paavali puhuu armon ja apostolinviran saamisesta, jotta syntyisi uskon kuuliaisuus kaikkien kansojen keskuudessa. Jeesus ei tullut vain yhden kansan opettajaksi, vaan koko maailman Vapahtajaksi. Hänessä kutsu kuuluu sekä juutalaiselle että kreikkalaiselle, sivistyneelle ja oppimattomalle, lähellä olevalle ja kaukana elävälle.

Kristuksen opetuksen ydin näkyy siinä, että vanhurskaus tulee uskosta. Tämä ei tarkoita pelkkää älyllistä hyväksymistä, vaan luottamusta, antautumista ja elämää Hänen yhteydessään. Jeesus kutsui ihmisiä uskomaan Häneen, seuraamaan Häntä ja saamaan elämän Hänessä. Paavali ilmaisee saman teologisesti: evankeliumissa Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa koko apostolisen julistuksen perustan. Pyhä Johannes Krysostomos ihailee sitä, kuinka Paavali heti kirjeensä alussa nöyrtyy palvelijaksi ja samalla korottaa evankeliumin äärettömän korkeaksi. Isien mukaan tämä osoittaa, että apostolinen virka ei ole herruutta, vaan osallistumista Kristuksen palvelutehtävään.

Isät korostavat myös sanaa “evankeliumi”: se ei ole vain oppijärjestelmä, vaan ilosanoma siitä, että kuolema on voitettu ja ihminen voi tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen ja muut kristologiset isät lukevat erityisellä tarkkuudella kohdan Kristuksesta Daavidin siemenenä ja Jumalan Poikana, sillä siinä yhdistyvät Hänen todellinen ihmisyytensä ja todellinen jumaluutensa. Juuri tämä on pelastuksen perusta: se, mikä ei ole tullut omaksutuksi, ei voi tulla parannetuksi.

Ihmisten pelastuksen kannalta tämä apostolinen jakso ilmoittaa, että pelastus ei synny ihmisen omasta uskonnollisesta ponnistelusta, vaan Jumalan voimasta, joka tulee evankeliumissa. Synti on tehnyt ihmisen kyvyttömäksi vanhurskauttamaan itseään. Siksi Jumala ei ainoastaan anna käskyjä, vaan lähettää Poikansa, jonka kautta ihminen kutsutaan armon piiriin.

Tämän kaiken voisi ilmaista näinkin: Ihminen pelastuu, kun hän lakkaa rakentamasta toivoaan itseensä ja vastaanottaa Kristuksen evankeliumin Jumalan voimana. Pelastus on sitä, että Jumalan Poika, joka tuli todella ihmiseksi, nostaa ihmisen osallisuuteen omasta elämästään. Uskossa ihminen ei vain opi jotakin Jumalasta, vaan hänet liitetään Kristukseen, jossa vanhurskaus, armo ja rauha tulevat hänen osakseen. Siksi Paavali ei häpeä evankeliumia. Eikä kirkko häpeä sitä tänäänkään. Sillä juuri siinä on maailman ainoa todellinen toivo: ei ihmisen viisaudessa, ei vallassa, vaan ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa, joka on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo. Aamen.