Apt 28:1-31: Jumalan valtakunta etenee heikkouden kautta
Jumalan valtakunta etenee heikkouden kautta
Apt 28:1-31
✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!
Tämä apostolien tekojen kertomus vie meidät Paavalin matkan viimeisiin vaiheisiin: Maltan saarelle, jossa haaksirikosta pelastuneet otetaan vastaan, ja lopulta Roomaan, maailmanvallan keskukseen. Paavali on yhä vanki, mutta evankeliumi ei ole kahleissa. Käärmeen purema ei surmaa häntä, sairaat paranevat hänen rukoustensa kautta, ja Roomassa hän julistaa Jumalan valtakuntaa ”täysin rohkeasti ja esteettä”. Näin Apostolien teot päättyvät avoimeen voittoon: Kristuksen sana kulkee eteenpäin, vaikka sen julistaja on sidottu.
Jeesus opetti, että Hänen valtakuntansa ei rakennu maallisen voiman, aseman tai turvallisuuden varaan. Paavali saapuu Maltalle haaksirikkoisena vankina, ei kuninkaallisena lähettiläänä. Silti juuri hänen kauttaan Jumalan armo tulee näkyväksi. Kun käärme tarttuu hänen käteensä, ihmiset luulevat hänen olevan rikollinen, jota kohtalo rankaisee. Kun hän ei kuolekaan, he ajattelevat hänen olevan jumala. Ihmisten tuomiot vaihtuvat nopeasti, mutta Jumalan totuus pysyy.
Tässä Kristus opettaa meitä olemaan rakentamatta elämäämme ihmisten arvioiden varaan. Tänään he voivat syyttää, huomenna ylistää. Todistaja katsoo syvemmälle: hän elää Jumalan edessä.
Paavali ei käytä pelastumistaan oman kunniansa rakentamiseen. Hän palvelee. Hän rukoilee Publiuksen isän puolesta, ja tämä paranee. Sairaat tulevat, ja heidät parannetaan. Apostolinen voima ilmenee laupeutena. Kristuksen opetuslapsi ei etsi ihmettä näyttämöksi itselleen, vaan tekee kärsivän ihmisen luona näkyväksi Jumalan hyvyyden.
Roomassa Paavali kutsuu juutalaisten johtajat luokseen ja selittää heille Jumalan valtakuntaa Mooseksen ja profeettojen pohjalta. Osa uskoo, osa ei. Näin toteutuu Kristuksen oma opetus: sana kylvetään, mutta sydämet vastaavat eri tavoin. Evankeliumi ei pakota, vaan kutsuu.
Pyhä Johannes Krysostomos näkee Paavalin Rooman-vankeudessa ihmeen: kahleista tulee saarna ja julistus. Apostoli ei valita kohtaloaan, vaan käyttää jokaisen tilanteen Kristuksen julistamiseen. Todellinen vapaus ei ole ulkoisten esteiden puuttumista, vaan sydämen kuulumista Jumalalle.
Pyhä Basileios Suuri muistuttaa, että Jumalan kaitselmus käyttää myös onnettomuuksia pelastuksen välineinä. Haaksirikko toi Paavalin Maltalle, ja Malta sai nähdä Kristuksen laupeuden. Se, mikä näytti viivytykseltä, olikin Jumalan tie.
Pyhä Gregorios Suuri tulkitsee käärmeen usein pahan vallan kuvaksi. Paavali ravistaa sen tuleen: näin kristitty heittää pois kiusauksen, epätoivon ja synnin myrkyn Kristuksen tulessa. Käärme puree, mutta sen ei tarvitse hallita.
Isät ymmärsivät Apostolien tekojen lopun merkityksen syvästi. Kirja ei pääty Paavalin kuolemaan, vaan evankeliumin esteettömään julistukseen. Kirkon elämä jatkuu.
Mikään ulkoinen kahle voi estää Jumalan armoa. Meitä voivat sitoa sairaus, menneisyyden haavat, ihmisten mielipiteet tai omat pelkomme. Mutta jos Kristus elää meissä, sana ei ole kahleissa.
Meidänkin käteemme tarttuu joskus ”käärme”: katkera muisto, kiusaus, viha, epäusko. Älkäämme kantako sitä sydämeen. Ravistakaamme se pois katumuksen, rukouksen ja Ehtoollisen tulessa.
Liturgiassa Kristus ottaa haaksirikkoiset vastaan, parantaa sairaita sieluja ja lähettää meidät todistamaan. Apostolien teot jatkuvat Kirkossa, kun elämme rohkeasti, laupeasti ja esteettä Jumalan valtakunnan todistajina. Aamen.