Apt 26:1-5; 15-20: Todellinen kääntymys on kohtaaminen elävän Herran kanssa

Todellinen kääntymys on kohtaaminen elävän Herran kanssa

Apt 26:1-5; 15-20

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolien tekojen kappaleessa Paavali seisoo kuningas Agrippan edessä ja kertoo omasta kääntymyksestään. Hän ei aloita puolustautumalla omilla saavutuksillaan, vaikka voisi tehdä niin. Hän kertoo, kuinka hän oli elänyt fariseuksena, lain tarkimpien sääntöjen mukaan, ja kuinka hän matkalla Damaskokseen kohtasi kirkkauden, joka ylitti keskipäivän auringon. Siellä hän kuuli Kristuksen äänen: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” Tässä hetkessä vainooja kutsutaan apostoliksi, pimeys avataan valolle, ja ihmisen koko elämä saa uuden suunnan.

Jeesus halusi opettaa Paavalille — ja hänen kauttaan meille — että uskonnollinen into ilman Kristuksen tuntemista voi muuttua Jumalan vastustamiseksi. Paavali ei ollut välinpitämätön ihminen. Hän oli vakava, kurinalainen ja innokas. Mutta hänen intonsa oli vielä sokea, koska hän ei tuntenut ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa.

Kristuksen sanat ”miksi vainoat minua?” paljastavat Kirkon syvimmän salaisuuden. Herra ei sano: miksi vainoat minun oppilaitani, vaan: miksi vainoat minua. Kristus samastuu Kirkkoonsa, omiin kärsiviin jäseniinsä. Jokainen haavoitettu kristitty, jokainen vainottu uskova, jokainen Kristuksen tähden kärsivä kuuluu Hänen ruumiiseensa.

Mutta Kristus ei ilmesty Paavalille vain nuhdellakseen. Hän lähettää hänet: avaamaan ihmisten silmät, kääntämään heidät pimeydestä valoon ja saatanan vallasta Jumalan puoleen, jotta he saisivat syntien anteeksiannon ja perintöosan pyhitettyjen joukossa. Tämä on evankeliumin kokonainen kuva: valaistuminen, kääntymys, vapautus, anteeksianto ja osallisuus pyhien elämästä.

Paavali vastaa: ”En ollut tottelematon taivaalliselle näylle.” Kääntymys ei jää kokemukseksi, muistoksi tai tunteeksi. Se muuttuu kuuliaisuudeksi, katumuksen saarnaksi ja elämän hedelmiksi.

Pyhä Johannes Krysostomos näkee Paavalin kääntymyksessä Jumalan pitkämielisyyden ihmeen. Kristus ei murskaa vainoojaa, vaan tekee hänestä valitun astian. Näin kukaan ei saa epäillä Jumalan armon voimaa.

Pyhä Basileios Suuri opettaa, että valaistuminen merkitsee mielen parantumista. Synti ei ole vain väärä teko, vaan hengellinen pimeys, jossa ihminen ei näe Jumalaa, lähimmäistä eikä itseään oikein.

Pyhä Irenaeus Lyonilainen ymmärsi pelastuksen ihmisen uudelleen suuntaamisena Jumalaan. Kristus ottaa eksyneen ihmisen historian, jopa hänen väärän intonsa, ja muuttaa sen parannuksen kautta palvelukseksi.

Isät korostavat, että armo ja ihmisen vastaus kuuluvat yhteen. Paavali ei pelastunut omalla voimallaan, mutta hän ei myöskään jäänyt passiiviseksi. Hän nousi, kuunteli ja lähti.

Kukaan ei ole liian kaukana Kristuksesta. Jos vainoojasta voi tulla apostoli, myös meidän kovuutemme, ylpeytemme, pelkomme ja vanhat syntimme voivat tulla Jumalan armon koskettamiksi.

Meidän Damaskoksemme voi olla sairaus, menetys, rukous, liturgia tai hiljainen hetki, jossa Kristus kysyy: miksi kuljet minusta poispäin? Ja samalla Hän kutsuu: nouse, minä lähetän sinut.

Liturgiassa Kristuksen valo loistaa kirkkaammin kuin aurinko. Ehtoollisessa Hän antaa meille anteeksiannon ja perintöosan pyhien kanssa. Siksi älkäämme olko tottelemattomia taivaalliselle näylle, vaan tehkäämme parannuksen tekoja: antakaamme anteeksi, luopukaamme pimeydestä, palvelkaamme lähimmäistä ja eläkäämme valossa. Aamen.