Joh 12:1-18: Oikea kuninkuus tunnetaan uhrirakkaudesta
Oikea kuninkuus tunnetaan uhrirakkaudesta
Joh 12:1-18
✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!
Tämä evankeliumi vie meidät Betaniasta Jerusalemiin, rakkauden pöydästä kuninkaan saapumiseen. Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tulee Lasaruksen kotiin. Siellä Martta palvelee, Lasarus istuu pöydässä elävänä todistuksena Kristuksen vallasta kuoleman yli, ja Maria ottaa kallisarvoista nardusvoidetta, voitelee Jeesuksen jalat ja kuivaa ne hiuksillaan. Koko huone täyttyy voiteen tuoksusta. Heti tämän jälkeen Kristus ratsastaa Jerusalemiin, ja kansa huutaa: ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.”Jeesus halusi opettaa, että Hänen kuninkuutensa ei ole tämän maailman vallan kaltaista. Betaniassa Maria tunnistaa jotakin, mitä monet eivät vielä ymmärrä. Hän ei lähesty Kristusta laskelmoiden, vaan antaa Hänelle kallisarvoisimman lahjan. Juudas näkee vain rahan ja hyötylaskelman; Maria näkee Herran, joka on kulkemassa hautaansa kohti. Kristus sanoo: ”Hän on tehnyt tämän hautaamistani varten.”
Tässä Herra opettaa, että rakkaus ei mittaa itseään hyödyllä. Todellinen usko osaa tuhlata Jumalalle — aikaa, sydäntä, katumusta, kyyneleitä, palvelua. Maria ei puhu mitään, mutta hänen tekonsa on syvä tunnustus: Kristus on se, jolle kaikki kuuluu.
Kun Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin, Hän täyttää profeetan sanan: ”Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä.” Hän tulee kuninkaana, mutta nöyränä. Hän ei tule vaatimaan ihmisten verta, vaan antamaan oman verensä. Hän ei tule kruunattavaksi kullalla, vaan orjantappuroilla. Hän ei nouse valtaistuimelle palatsissa, vaan ristillä.
Pyhät isät näkivät Marian voitelussa Kirkon rakkauden Kristusta kohtaan. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Marian teko ei ollut tuhlausta, vaan hengellistä viisautta. Juudas puhui köyhistä, mutta hänen sydämensä oli kiinni rahassa. Isät muistuttavat, että ulkoinen hyvyyskin voi vääristyä, jos sydän ei rakasta Kristusta.
Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen näkee Lasaruksen läsnäolossa merkin ylösnousemuksen voimasta. Lasarus aterioi Kristuksen kanssa, koska se, jonka Herra on kutsunut haudasta, saa istua elämän pöytään. Näin Lasarus kuvaa jokaista ihmistä, jonka Kristus nostaa synnin kuolemasta ja kutsuu ehtoollisen juhlaan.
Palmusunnuntain aasilla ratsastava Kristus taas osoittaa isien mukaan jumalallisen nöyryyden. Hän on kaikkivaltias Sana, mutta Hän ei murskaa ihmistä voimalla. Hän vetää puoleensa lempeydellä. Palmunoksat kuvaavat voittoa, mutta voitto saavutetaan ristillä. Lasten ja kansan huuto ”Hoosianna” on profeetallinen tunnustus, vaikka moni ei vielä ymmärrä sen hintaa.
Tämä evankeliumi kysyy meiltä: olemmeko Marian vai Juudaksen tiellä? Maria antaa Kristukselle sen, mikä on kallista. Juudas laskee, mitä Kristus maksaa hänelle. Maria kumartuu Herran jalkojen juureen. Juudas seisoo lähellä, mutta sydän on kaukana.
Pelastuksemme kannalta tämä ero on ratkaiseva. Kristusta ei voi seurata vain ulkoisesti. Voi olla väkijoukossa, huutaa ”Hoosianna”, kantaa palmunoksia ja silti olla ymmärtämättä ristiä. Siksi Kirkko johdattaa meidät tänään ilosta kärsimysviikolle. Se sanoo: älä rakasta Kristusta vain juhlan hetkellä, vaan seuraa Häntä myös Getsemaneen, Golgatalle ja haudalle.
Meidän nardusvoiteemme on katuva sydän. Se on aika, jonka annamme rukoukseen. Se on anteeksianto, joka maksaa ylpeydelle paljon. Se on almu, joka tehdään rakkaudesta eikä kunnian vuoksi. Se on ehtoolliseen lähestyminen pelolla, uskolla ja rakkaudella.
Kun ihminen antaa sydämensä Kristukselle, koko elämän huone täyttyy Hänen tuoksustaan. Silloin kuninkaamme tulee myös meihin: nöyränä, mutta voimallisena; hiljaisena, mutta kuoleman voittajana. Ottakaamme Hänet vastaan ei vain palmunoksin, vaan katumuksella, rakkaudella ja uskollisuudella, jotta saisimme kulkea Hänen kanssaan ristiltä ylösnousemuksen iloon. Aamen.