Joh 11:47-57: Rakkaus astuu vapaaehtoisesti kuolemaan

Rakkaus astuu vapaaehtoisesti kuolemaan

Joh 11:47-57

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin tapahtumassa seisomme synkän neuvottelun äärellä. Lasaruksen herättäminen on juuri tapahtunut, ja monet alkavat uskoa Kristukseen. Mutta uskonnolliset johtajat eivät iloitse kuolleen nousemisesta eivätkä Jumalan kunnian ilmestymisestä. He pelkäävät menettävänsä asemansa, kansansa turvallisuuden ja suhteensa Rooman valtaan. Niin ylipappi Kaifas lausuu sanat, joiden syvyyttä hän ei itse ymmärrä: ”On parempi, että yksi ihminen kuolee kansan puolesta kuin että koko kansa joutuu tuhoon.”

Jeesus halusi opettaa, että Hänen kärsimyksensä ei ole sattuma eikä poliittisen juonittelun onneton seuraus. Ihmiset punovat pahaa, mutta Jumalan kaitselmus vie pelastuksen salaisuutta eteenpäin. Kristusta ei ajeta ristille siksi, että Hän olisi voimaton, vaan koska Hän antaa itsensä maailman elämän edestä.

Kaifas ajattelee maallisesti: yksi kuolkoon, jotta kansallinen rauha säilyisi. Evankelista Johannes kuitenkin paljastaa sanojen profeetallisen merkityksen: Jeesuksen tuli kuolla kansan puolesta, eikä vain kansan, vaan myös kootakseen yhteen hajallaan olevat Jumalan lapset. Tässä avautuu ristin koko maailmaa koskeva ulottuvuus. Kristus ei kuole vain yhden kansan, yhden ajan tai yhden ryhmän puolesta. Hän kuolee kaikkien puolesta, jotta hajallaan oleva ihmiskunta koottaisiin yhdeksi Hänen ruumiissaan, Kirkossa.

Tässä on myös vakava varoitus. Ihminen voi nähdä Jumalan teon ja silti kovettaa sydämensä. Lasarus on elävä todistus Kristuksen vallasta kuoleman yli, mutta johtajien sydämessä ihme ei synnytä katumusta vaan pelkoa. Kun ihminen rakastaa valtaansa enemmän kuin totuutta, jopa ylösnousemuksen merkki voi muuttua hänelle uhaksi.

Pyhä Johannes Krysostomos näkee tässä kohdassa ihmisen kateuden ja Jumalan viisauden välisen jännitteen. Johtajat luulevat puolustavansa kansaa, mutta todellisuudessa he taistelevat Elämää vastaan. Silti heidän juonensa ei tuhoa Jumalan suunnitelmaa, vaan tulee tahtomattaan sen välineeksi. Jumala ei ole pahan tekijä, mutta Hän on niin suuri, että Hän voi kääntää pahankin pelastuksen palvelukseen.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korostaa, että Kaifas profetoi virka-asemansa tähden, ei sydämensä pyhyyden tähden. Tämä muistuttaa meitä siitä, että Jumala voi puhua jopa kelvottoman ihmisen kautta. Totuus pysyy totuutena, vaikka sen lausuja ei itse eläisi sen mukaan.

Isät näkivät myös sanoissa ”koota yhteen Jumalan lapset” Kirkon salaisuuden. Risti hajottaa vihollisuuden muurit. Kristuksen veri ei luo vain yksityistä hurskautta, vaan uuden kansan, jossa juutalainen ja pakana, rikas ja köyhä, vahva ja heikko kutsutaan samaan maljaan.

Tämä evankeliumi paljastaa, miten helposti ihminen puolustaa omaa turvallisuuttaan Jumalaa vastaan. Me saatamme sanoa: ”Jos annan Kristuksen hallita, menetän jotakin.” Menetän mukavuuteni, asemani, ylpeyteni, oikeuteni kantaa kaunaa. Siksi sydän alkaa neuvotella Kristusta vastaan.

Mutta juuri se, minkä pelkäämme menettävämme, voi olla kahleemme. Kristus ei tule tuhoamaan meitä, vaan kokoamaan hajonneen elämämme yhteen. Hän kuolee, jotta me emme jäisi pelon, synnin ja kuoleman hajottamiksi.

Liturgiassa Kaifaan sanat täyttyvät armon tavan mukaan: yksi kuolee kaikkien puolesta, ja kaikki kutsutaan elämään Hänessä. Kun tulemme Ehtoolliselle, emme tule yksityisinä, erillisinä ja hajallaan, vaan Kristuksen yhteen kokoamana kansana. Antakaamme siis Herran murtaa sydämemme kovuus ja pelkomme. Silloin risti, jonka ihmiset tarkoittivat tuomioksi, tulee meille elämäksi, anteeksiannoksi ja ylösnousemuksen aluksi. Aamen.