Joh 11:1-45: Kristus kutsuu meidät ulos haudoistamme

Kristus kutsuu meidät ulos haudoistamme

Joh 11:1-45

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tämän päivän evankeliumi Lasaruksen herättämisestä vie meidät kuoleman portille — ja vielä syvemmälle, Kristuksen sydämeen. Lasarus on sairas, hänen sisarensa Martta ja Maria lähettävät Jeesukselle sanan: ”Herra, se, jota rakastat, on sairaana.” Mutta Jeesus viipyy. Hän ei kiirehdi Betaniaan, ja juuri tämä viipyminen on yksi kertomuksen vaikeimmista ja syvimmistä kohdista. Kristus ei toimi meidän pelkomme aikataulussa, vaan pelastuksen salaisuuden mukaan. Hän sanoo: ”Tämä tauti ei ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi.”

Jeesus halusi opettaa opetuslapsilleen ja meille, ettei kuolema ole Jumalalle raja. Ihmiselle hauta merkitsee loppua; Kristukselle se on paikka, jossa Jumalan kirkkaus voi ilmestyä. Kun Herra sanoo Martalle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”, Hän ei anna vain lohdullista ajatusta tulevaisuudesta. Hän ilmoittaa oman persoonansa salaisuuden. Ylösnousemus ei ole vain tapahtuma aikojen lopussa; se on Kristus itse.

Martta uskoo yleiseen ylösnousemukseen viimeisenä päivänä, mutta Kristus kutsuu häntä syvempään uskoon: uskomaan, että tuo viimeisen päivän elämä seisoo nyt hänen edessään. Tässä Jeesus opettaa, että pelastus ei ole vain kuoleman jälkeinen toivo, vaan yhteys Häneen jo nyt.

Samalla evankeliumi näyttää Kristuksen täyden ihmisyyden. ”Jeesus itki.” Hän ei seiso haudan äärellä kylmänä Jumalana, joka vain osoittaa voimansa. Hän itkee ystävänsä ja ihmiskunnan kuoleman tähden. Hän paljastaa, että Jumala ei ole välinpitämätön kärsimyksellemme. Hän tulee sen keskelle, ottaa sen kantaakseen ja muuttaa sen sisältä käsin.

Pyhät isät näkivät Lasaruksessa kuvan langenneesta ihmisestä. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Kristus viivytteli tarkoituksella, jotta kuoleman todellisuus olisi kiistaton. Lasarus oli ollut haudassa neljä päivää; ruumis oli jo alkanut hajota. Näin kukaan ei voinut sanoa, että kyse oli vain näennäisestä kuolemasta. Kristus astuu todellisen kuoleman eteen ja kukistaa sen sanallaan.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, että Kristuksen huuto: ”Lasarus, tule ulos!” on Luojan ääni. Sama Sana, joka alussa kutsui maailman olemattomuudesta olemiseen, kutsuu nyt kuolleen haudasta elämään. Kuolema tottelee Häntä, koska Hän on elämän lähde.

Isät näkivät myös Lasaruksen siteissä hengellisen kuvan. Lasarus tulee ulos, mutta hän on vielä käärinliinoihin sidottu. Kristus käskee: ”Päästäkää hänet siteistä.” Näin ihminen herätetään Jumalan armosta, mutta hänen täytyy myös vapautua synnin tavoista, himojen kahleista ja vanhan elämän siteistä Kirkon, katumuksen ja hengellisen hoidon kautta.

Betanian hauta ei ole vain menneisyyden paikka. Meillä jokaisella on sydämessä hautoja: paikkoja, joissa toivo on kuollut, rakkaus kylmennyt, usko haudattu pelon alle ja synti sitonut meidät käärinliinoihin. Joskus sanomme Martan tavoin: ”Herra, jo haisee.” Toisin sanoen: tämä on liian myöhäistä, liian häpeällistä, liian pitkälle mennyttä.

Mutta Kristus käskee vierittää kiven pois. Hän ei pelkää meidän pimeyttämme. Hän ei käänny pois kuoleman hajusta. Hän seisoo haudallamme ja kutsuu nimeltä: tule ulos.

Pelastus alkaa siitä, että kuulemme tämän äänen ja lakkaamme puolustamasta hautojamme. Katumuksessa kivi vieritetään pois. Ehtoollisessa ylösnousemuksen elämä tulee meihin. Kirkon yhteydessä siteet avataan vähitellen: katkeruus, epätoivo, ylpeys ja salaiset synnit menettävät valtansa.

Lasaruksen herättäminen on myös Kristuksen oman kuoleman ennakkokuva. Hän herättää ystävänsä, mutta kulkee itse kohti ristiä ja hautaa, jotta kaikki haudat avautuisivat. Siksi älkäämme pelätkö tuoda kuollutta ja haavoittunutta elämäämme Hänelle. Kristus on ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo Häneen, ei jää kuoleman vangiksi, vaan siirtyy jo nyt pimeydestä valoon ja haudasta Jumalan elämään. Aamen.