Joh 8:21-30: Jos ette usko, että minä olen ”ylhäältä”

Jos ette usko, että minä olen ”ylhäältä”

Joh 8:21-30

✝️Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin jaksossa Jeesus puhuu hyvin vakavasti synnissä kuolemisesta, siitä, että hän on “ylhäältä” ja että vasta silloin, kun Ihmisen Poika korotetaan, ihmiset ymmärtävät, kuka hän on. Jakso on samalla sekä ilmoitus Jeesuksen jumalallisesta alkuperästä että kutsu uskoon. Jeesus tahtoo opettaa, että ihmisen suurin hätä ei ole ulkoinen kärsimys, vaan se, että hän jää synteihinsä, eroon Jumalasta; ja että pelastus avautuu vasta, kun ihminen tunnistaa Kristuksessa sen, joka on tullut Isän luota ja joka ristin kautta korotettuna vetää maailman elämään.

Tämä evankeliumi kuuluu niihin Herran sanoihin, jotka eivät salli meitä jäämään pinnalle. Jeesus sanoo: “Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette synteihinne.” Nämä sanat ovat ankaria, mutta ne eivät ole kylmiä. Ne ovat lääkärin vakava sana sairaalle. Jeesus tahtoo opettaa, että ihmisen suurin ongelma ei ole poliittinen ahdinko, taloudellinen puute tai edes kuolema biologisessa mielessä. Syvin hätä on synti — ei vain yksittäiset rikkomukset, vaan se tila, jossa ihminen elää erossa Jumalasta, pimentyneenä omassa mielessään ja kykenemättömänä nousemaan ylös langenneisuudestaan. Siksi Kristus sanoo, että jos ihminen ei usko, hän kuolee synteihinsä. Hän ei sano tätä uhkauksena, vaan ilmoituksena todellisuudesta.

Jeesus jatkaa: “Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä.” Tässä hän ei halveksi ihmistä, vaan paljastaa pelastuksen suunnan. Ihminen ei voi omin voimin kohota siihen elämään, joka on Jumalassa. Pelastus ei synny siitä, että me vähitellen rakennamme tien ylös, vaan siitä, että hän, joka on ylhäältä, tulee alas meidän luoksemme. Jeesus tahtoi opettaa, että hän ei ole vain opettaja muiden joukossa, vaan se, jonka olemus on Isässä ja joka puhuu sitä, minkä on Isältä kuullut. Siksi hänen sanojensa torjuminen ei ole vain yhden mielipiteen hylkäämistä, vaan elämän lähteen torjumista.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa syvän kristologisen ja pelastuksellisen opetuksen.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että sanat “jos ette usko, että minä olen” viittaavat Kristuksen jumalalliseen identiteettiin. Jeesus ei sano vain olevansa Jumalan lähettämä, vaan ilmaisee jotakin siitä salatusta nimestä, joka kuuluu Jumalalle.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen puolestaan opettaa, että Ihmisen Pojan “korottaminen” tarkoittaa ennen kaikkea ristiä, mutta ei ainoastaan häpeää, vaan samalla kirkastumista. Juuri ristillä paljastuu, kuka Jeesus todella on: ei voimaton uhri, vaan vapaaehtoisesti itsensä antava Jumalan Poika, joka kuolemallaan murskaa synnin vallan. Isät näkevät siis tässä kohdassa suuren paradoksin: Kristus tunnetaan syvimmin silloin, kun hän näyttää maailmalle heikoimmalta.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi on ratkaiseva. Se opettaa, että usko Kristukseen ei ole lisä hengelliseen elämään, vaan itse elämän ehto. Ilman häntä ihminen jää siihen tilaan, jossa hän jo on: synnin, kuoleman ja vierauden alle. Mutta hänessä, ylhäältä tulleessa ja ristille korotetussa, avautuu tie pois tästä vankeudesta. Pelastus ei ole vain anteeksianto menneestä, vaan siirtyminen alhaalta ylhäältä tulevaan elämään, osallisuus siihen yhteyteen, joka Pojalla on Isän kanssa.

Tämä sana kutsuu meitä vakavaan uskoon. Ei riitä, että ihailemme Jeesusta opettajana tai kunnioitamme häntä historian hahmona. Kysymys on tästä: tunnistammeko hänessä sen, joka yksin voi vapauttaa meidät synneistämme? Kun katsomme ristillä korotettua Kristusta, näemme samalla oman sairautemme ja oman lääkkeemme. Ja autuas on se, joka uskoo, sillä hän ei kuole synteihinsä, vaan saa elämän siinä, joka on ylhäältä tullut meidän tähtemme. Aamen.