Lk 14:16-24: Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina

Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina

Lk 14:16-24

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä vertauksessa Jeesus puhuu suuresta illallisesta, jonka isäntä valmistaa monille. Kutsutut eivät kuitenkaan tule, vaan alkavat esittää tekosyitä: yksi on ostanut pellon, toinen viisi härkäparia, kolmas on mennyt naimisiin. Silloin isäntä käskee palvelijansa kutsua köyhät, raajarikot, sokeat ja rammat, ja lopulta vielä nekin, jotka ovat teiden varsilla ja aitojen takana.

Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan valtakunta on lahjaksi annettu juhla, johon ihminen kutsutaan armossa, mutta johon hän voi myös olla vastaamatta, jos hänen sydämensä on sidottu tämän maailman huoliin, omaisuuteen tai omaan itseensä; pelastus on kutsun vastaanottamista ja sisään astumista Jumalan iloon.

Evankeliumi alkaa yhdellä kaikkein lohdullisimmista lauseista, jonka ihminen voi kuulla: “Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.” Siinä on koko evankeliumin sävy. Jeesus tahtoi opettaa, ettei pelastus ala ihmisen suorituksesta, vaan Jumalan valmistamasta lahjasta. Illallinen on valmis ennen kuin vieraat saapuvat. Pöytä on katettu ennen kuin kukaan ehtii ansaita paikkaansa. Näin myös Jumalan valtakunta ei ole palkka onnistuneesta uskonnollisuudesta, vaan kutsu osallisuuteen Jumalan elämästä.

Mutta juuri tässä vertaus käy myös hyvin vakavaksi. Kutsutut alkavat kieltäytyä. He eivät kapinoi avoimesti, eivät pilkkaa isäntää eivätkä kiellä juhlan arvoa. He vain vetoavat muihin asioihin. Pelto, härät, avioliitto — kaikki sinänsä hyviä ja luonnollisia asioita.

Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, että juuri tässä piilee vaaran hienous: ihminen ei useinkaan kadota Jumalaa vain pahojen tekojen vuoksi, vaan siksi, että ajalliset asiat täyttävät sydämen niin kokonaan, ettei iankaikkiselle enää jää tilaa. Jeesus tahtoi opettaa, että se, mikä ei itsessään ole syntiä, voi silti muuttua esteeksi pelastukselle, jos siitä tulee tärkeämpää kuin Jumalan kutsusta.

Isät näkevät vertauksen ensimmäisissä kutsutuissa ennen kaikkea ne, jotka olivat saaneet etuoikeuden kuulla Jumalan lupaukset, mutta eivät vastanneet niihin uskossa.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen ymmärtää, että kun nämä torjuvat kutsun, tie avautuu köyhille, sairaille, hylätyille ja lopulta kaikille kansoille. Tämä ei tarkoita, että Jumala iloitsisi joidenkuiden ulkopuolelle jäämisestä. Päinvastoin: hänen talonsa tahdotaan täyttyvän. Tämän vuoksi palvelija lähetetään yhä uudelleen. Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan pelastustahto on avara, sitkeä ja ylitsevuotava. Hän etsii ihmistä sieltäkin, missä tämä itse kokee olevansa arvoton, syrjäinen tai liian kaukana.

Erityisen koskettavaa on, että juhlaan kutsutaan köyhät, raajarikot, sokeat ja rammat.

Pyhä Ambrosius näkee tässä kuvan niistä, jotka maailmassa näyttävät heikoilta, mutta jotka ovat valmiita ottamaan armon vastaan. Usein juuri se, jolla ei ole mitään, kykenee vastaanottamaan kaiken. Se taas, joka pitää itseään täytenä, jää tyhjäksi. Pelastuksen paradoksi on tässä: Jumalan valtakunta kuuluu niille, jotka tunnistavat tarvitsevansa sitä.

Pelastuksen kannalta tämä vertaus paljastaa jotakin hyvin olennaista. Jumala on valmistanut ihmiselle juhlan, ei oikeudenkäyntiä; yhteyden, ei etäisyyttä. Mutta kutsu vaatii vastauksen. Pelastus ei ole vain se, että pöytä on katettu, vaan se, että ihminen todella tulee sisään. Tekosyyt voivat olla kohteliaita, järkeviä ja yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä, mutta silti ne voivat pitää sydämen poissa Jumalan valtakunnasta.

Tämän päivän sana kysyy meiltä: mikä estää meitä tulemasta? Mikä vie meiltä kuulon Jumalan kutsulta? Kristus itse on se juhla, johon meidät kutsutaan. Kirkossa tämä kutsu kuuluu yhä: kaikki on jo valmiina. Risti on kannettu, uhri on annettu, ylösnousemuksen pöytä on katettu.

Sillä pelastus on juuri tätä: että ihminen lakkaa puolustamasta poissaoloaan ja astuu sisään Jumalan valmistamaan iloon, jossa köyhä rikastuu, haavoittunut paranee ja kaukana ollut löytää kodin. Aamen.