Saarna Lk_10_22_24 Kristus ilmoittaa Isän

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

 

Tässä evankeliumin kohdassa Herra avaa meille Jumalan tuntemisen salaisuuden. Hän sanoo: “Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan tiedä, kuka Poika on, paitsi Isä, eikä kukaan tiedä, kuka Isä on, paitsi Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” Näissä lyhyissä sanoissa on koko kristillisen uskon syvin perusta: Jumalaa ei tunneta vain inhimillisen pohdinnan, oppineisuuden tai uskonnollisen kokemuksen kautta. Isä tunnetaan Pojassa, ja Poika ilmoittaa Isän niille, jotka ottavat Hänet vastaan nöyrällä sydämellä.

Jeesus haluaa opettaa, että Jumalan tunteminen ei ole ensisijaisesti ihmisen nousua Jumalan luo, vaan Jumalan laskeutumista ihmisen luo. Ihminen voi aavistaa Jumalan suuruutta luomakunnassa, omassatunnossa ja historiassa, mutta Isän sydän avautuu meille vain Kristuksessa. Poika ei ole vain profeetta, joka kertoo jotakin Jumalasta; Hän on Isän iankaikkinen Sana, joka tuntee Isän täydellisesti, koska Hän on Isän kanssa samaa jumalallista elämää.

Kun Herra sanoo, että kaikki on annettu Hänelle Isältä, Hän paljastaa oman jumalallisen valtansa ja samalla kuuliaisuutensa Isälle. Tässä ei ole kilpailua Isän ja Pojan välillä, vaan Pyhän Kolminaisuuden rakkauden järjestys. Poika ilmoittaa Isän, ei etäisenä valtiaana, vaan rakastavana Jumalana, joka etsii kadonnutta ihmistä ja kutsuu hänet takaisin yhteyteensä.

Siksi kristillinen usko ei ole yleistä puhetta “jumaluudesta”, vaan henkilökohtaista yhteyttä Isään Pojan kautta Pyhässä Hengessä. Tämä on pelastuksen alku: oppia tuntemaan Jumala sellaisena kuin Hän itse on itsensä ilmoittanut.

Pyhät isät näkivät tässä evankeliumissa vahvan todistuksen Kristuksen jumaluudesta.

Pyhä Athanasios Suuri opetti, että vain se, joka on todella Jumala, voi ilmoittaa Jumalan. Jos Poika olisi vain luotu olento, Hän ei voisi antaa meille todellista osallisuutta Isän elämään. Mutta koska Poika on “Jumala Jumalasta”, Hän tuo ihmisen todelliseen yhteyteen Jumalan kanssa.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korosti, että Isän tunteminen Pojassa ei ole pelkkää tietoa, vaan elävää osallistumista. Kristuksessa ihminen ei vain kuule Jumalasta, vaan tulee Jumalan lapseksi armosta. Tämä on kirkon sakramentaalinen elämä: kasteessa meidät puetaan Kristukseen, mirhavoitelussa saamme Pyhän Hengen lahjan ja ehtoollisessa yhdistymme Häneen, joka ilmoittaa Isän.

Kun Jeesus kääntyy opetuslastensa puoleen ja sanoo: “Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette”, isät ymmärsivät tämän koko pelastushistorian täyttymyksenä. Profeetat ja kuninkaat kaipasivat nähdä Messiaan päivän. Nyt se, mitä he odottivat varjoissa ja esikuvissa, on ilmestynyt lihassa. Opetuslapset eivät nähneet vain ihmeidentekijää, vaan Jumalan Pojan, jossa Isän lupaukset täyttyvät.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi kutsuu meitä hengelliseen näkemiseen. Ihminen voi katsoa Kristusta ulkoisesti ja silti jäädä sokeaksi. Fariseukset näkivät Hänen tekonsa, mutta eivät tunnistaneet Isän ilmoitusta. Opetuslapset puolestaan alkoivat nähdä, koska heidän sydämensä avautui uskossa.

Pelastus merkitsee sitä, että ihmisen pimentynyt mieli paranee ja sydän oppii näkemään Kristuksessa Isän rakkauden. Tämä tapahtuu kirkossa: evankeliumin kuulemisessa, rukouksessa, katumuksessa, sakramenteissa ja rakkauden teoissa. Silmät tulevat autuaiksi, kun ne eivät enää etsi omaa kunniaa, vaan Kristuksen valoa.

Meille on annettu enemmän kuin monille profeetoille: olemme kuulleet evankeliumin, saaneet kasteen, osallistuneet pyhään liturgiaan ja lähestyneet Kristuksen pyhiä lahjoja. Mutta suuri lahja on myös suuri vastuu. Älkäämme katsoko Kristusta vain ulkoa, vaan antakaamme Hänen ilmoittaa meille Isä. Silloin elämästämme tulee paluu kotiin: Pojan kautta Isän luo, Pyhässä Hengessä, iankaikkiseen pelastukseen. Aamen.