Lk 8:4-15: Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon

Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon

Lk 8:4-15

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Kylväjävertauksen jae 8:8 kuuluu sisällöltään näin: ”Osa siemenestä putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon, ja sitten Herra sanoo: “Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.” Juuri tämä loppuhuudahdus tekee jakeesta hengellisesti hyvin painavan. Kristus ei vain kerro maanviljelyskuvaa, vaan kutsuu jokaista tutkimaan, millaiseksi hänen sydämensä on tullut Jumalan sanan edessä.

Jeesus tahtoo tässä opettaa ennen kaikkea sen, että Jumalan sana on tarkoitettu kantamaan hedelmää. Se ei tule ihmisen luo vain hetkelliseksi vaikutelmaksi, uskonnolliseksi ajatukseksi tai kauniiksi opetukseksi, vaan uudistamaan koko elämän. Kun Herra puhuu hyvästä maasta, Hän osoittaa, ettei ratkaisevaa ole vain sanan kuuleminen ulkoisesti, vaan sen vastaanottaminen sisäisesti niin, että siitä seuraa kasvu ja sato.

Mutta juuri tässä Jeesuksen lisäsana on ratkaiseva: “Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.” Tämä tarkoittaa, ettei kaikilla kuuleminen ole vielä todellista kuulemista. Ääni voi osua korvaan, mutta sydän voi jäädä suljetuksi. Kristus siis opettaa, että hengellinen kuuleminen on kuuliaisuutta, vastaanottavaisuutta ja sisäistä valveillaoloa. Evankeliumi ei avaudu välinpitämättömälle sydämelle, vaan sille, joka tahtoo tulla muuttuneeksi.

Hyvä maa ei ole tässä täydellisen ihmisen kuva, vaan sydämen kuva, joka on tullut pehmeäksi, nöyräksi ja vastaanottavaksi. Se on ihminen, joka ei vain kuule sanaa, vaan säilyttää sen. Siksi Kristus ei puhu vain kylvämisestä, vaan hedelmästä. Totinen usko näkyy aina siinä, että elämässä alkaa kasvaa jotakin Jumalan kaltaista: kärsivällisyyttä, uskollisuutta, katumusta, rakkautta.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan hyvin vakavasti. Heidän mukaansa Kristuksen huudahdus on hengellinen herätyskello. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Herra puhuu näin, koska ihmisen suurin vaara ei ole tietämättömyys vaan kovettunut kuulo: ihminen voi kuulla pyhät sanat kerta toisensa jälkeen ilman, että ne pääsevät sydämeen.

Isät näkevät hyvässä maassa ihmisen, joka viljelee sieluaan askeettisesti. Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, ettei sydän muutu hyväksi maaksi sattumalta. Se tarvitsee puhdistumista himoista, maailman huolten karsimista ja jatkuvaa rukousta. Sato ei synny yhdestä kuulemisen hetkestä, vaan siitä, että sana saa jäädä ja vaikuttaa. Isien mukaan juuri tämä erottaa pintapuolisen uskon pelastavasta uskosta.

Ihmisten pelastuksen kannalta tämän jakeen sanoma on hyvin syvä. Pelastus ei ole vain sitä, että evankeliumi julistetaan maailmassa, vaan sitä, että ihminen todella kuulee sen. Monet kuulevat äänen, mutta harvat päästävät sanan muuttamaan sydäntä. Siksi Kristuksen sanat ovat sekä kutsu että varoitus.

Ihminen pelastuu, kun hänestä tulee hyvä maa Jumalan sanalle. Pelastava kuuleminen ei ole vain sanojen muistamista, vaan sydämen avautumista niin, että Kristuksen sana alkaa kasvaa ihmisessä uudeksi elämäksi. Siellä, missä evankeliumi otetaan vastaan nöyryydessä, siellä syntyy hedelmä, joka ei ole ihmisen oman voiman tuote vaan Jumalan armon työ. Ja juuri siksi Herra huutaa meillekin tänään: “Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.” Hän kutsuu meitä pois hengellisestä unesta, jotta sana ei jäisi ohimeneväksi ääneksi, vaan tulisi meissä iankaikkisen elämän siemeneksi. Aamen.