Lk 7:36-50: Hänen monet syntinsä ovat anteeksi annetut

Hänen monet syntinsä ovat anteeksi annetut

Lk 7:36-50

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumijaksossa syntisenä pidetty nainen tulee fariseus Simonin taloon, seisoo Jeesuksen jalkojen juurella  itkien, kastelee hänen jalkansa kyynelillään, kuivaa ne hiuksillaan, suutelee niitä ja voitelee ne voiteella. Simon paheksuu hiljaa mielessään, mutta Jeesus vastaa hänelle vertauksella kahdesta velallisesta ja osoittaa, että se, jolle annetaan paljon anteeksi, myös rakastaa paljon.

Jeesus tahtoi opettaa, että todellinen vanhurskaus ei ole ulkonaista moitteettomuutta, vaan sydämen murtumista, anteeksiannon vastaanottamista ja siitä syntyvää rakkautta; pelastus avautuu katuvalle syntiselle, mutta jää suljetuksi sille, joka ei tunnista omaa velkaansa.

Tämä evankeliumi vie meidät hyvin syvälle ihmisen sydämeen. Fariseus Simon on kutsunut Jeesuksen kotiinsa. Kaikki näyttää ulkonaisesti arvokkaalta ja oikealta. Mutta kesken aterian sisään tulee nainen, jota kaupungissa pidetään syntisenä. Hän ei puolusta itseään, ei selittele menneisyyttään, ei rakenna itselleen kunniallista kuvaa. Hän tekee jotakin paljon syvempää: hän tulee Jeesuksen jalkojen juureen, itkee, pesee hänen jalkansa kyynelillään, kuivaa ne hiuksillaan ja voitelee ne. Jeesus tahtoi opettaa tällä hetkellä, että Jumalan edessä ratkaisevaa ei ole ihmisen maine toisten silmissä, vaan sydämen todellinen tila. Ja tässä huonomaineinen nainen osoittautuu hengellisesti terveemmäksi kuin kunniallinen isäntä.

Simon ajattelee mielessään, että jos Jeesus olisi todella profeetta, hän tietäisi, millainen nainen häntä koskee. Jeesus kuitenkin paljastaa, että juuri Simon ei ymmärrä tilanteen ydintä. Hän kertoo vertauksen kahdesta velallisesta: toisella on suuri velka, toisella pienempi, ja molemmat saavat sen anteeksi. Kumpi rakastaa enemmän? Simon vastaa oikein: se, joka sai enemmän anteeksi. Tämän jälkeen Jeesus kääntää koko tilanteen ympäri. Simon oli kutsunut Jeesuksen kotiinsa, mutta ei ollut antanut vettä hänen jaloilleen, ei tervehdyskissaa, ei öljyä hänen päähänsä. Nainen taas on antanut kaiken, mitä hänellä on: kyyneleensä, hellyytensä, rikkoutuneen sydämensä. Jeesus tahtoi opettaa, että rakkaus ei synny tyhjästä; se syntyy anteeksiannon kokemuksesta. Se, joka tietää tarvitsevansa armoa, tarttuu Kristukseen koko olemuksellaan.

Pyhät isät ovat nähneet tässä naisessa katumuksen kirkkaan ikonin.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, ettei nainen lausunut pitkiä puheita, mutta hänen tekonsa huusivat voimakkaammin kuin sanat. Hänen kyyneleensä olivat tunnustus, hänen suudelmiensa nöyryys oli rukous, ja hänen voitelunsa oli rakkauden uhri.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen puolestaan opettaa, että Simonin virhe ei ollut vain naisen halveksiminen, vaan se, ettei hän tuntenut omaa velkaansa Jumalan edessä. Siksi hän jäi kylmäksi sekä Kristusta että syntistä kohtaan. Se, joka ei näe omaa sairauttaan, ei myöskään ymmärrä lääkärin suuruutta.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi on hyvin vakava ja hyvin lohdullinen. Se on lohdullinen, koska se julistaa, ettei mikään syntinen menneisyys sulje tietä Kristuksen luo, jos sydän murtuu ja kääntyy hänen puoleensa. Nainen ei saanut ensin puhtautta ja tullut vasta sitten Jeesuksen luo; hän tuli likaisena, itkien, ja juuri siinä hän kohtasi pelastuksen. Mutta tämä sana on myös vakava, koska se paljastaa, että ulkonainen uskonnollisuus voi peittää sisäisen kovuuden. Simon ei ollut julkisyntinen, mutta hänen sydämensä oli suljettu. Hän osasi arvioida toisten vikoja, mutta ei omaa velkaansa.

Jeesus lausuu lopulta naiselle: “Sinun syntisi ovat anteeksi annetut… sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan.” Tässä on evankeliumin koko kirkkaus. Pelastus ei ole vain moraalinen parannusliike, vaan henkilökohtainen kohtaaminen Kristuksen kanssa, jossa synti annetaan anteeksi, sydän puhdistuu ja rauha syntyy. Usko ei tässä ole vain oikea ajatus Jeesuksesta, vaan se on rohkea ja nöyrä heittäytyminen hänen armonsa varaan.

Tämä evankeliumi kohta kutsuu meitä valitsemaan, kumman kaltaisina seisomme Kristuksen edessä: Simonin, joka tarkkailee etäältä, vai naisen, joka lankeaa hänen jalkoihinsa. Vain toinen näistä lähti kotiin rauha sydämessään. Sillä siellä, missä ihminen tunnistaa syntinsä, rakastaa paljon ja uskoo Kristuksen armoon, siellä alkaa pelastus. Aamen.