Lk 7:11-16: Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse

Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse

Lk 7:11-16

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumissa Jeesus saapuu Nainin kaupunkiin ja kohtaa kaupungin portilla hautajaissaaton: leskiäiti kantaa ainoaa poikaansa haudattavaksi. Tilanne on äärimmäisen lohduton, sillä nainen on menettänyt sekä miehensä että nyt ainoan lapsensa, siis sekä rakkaansa että maallisen turvansa. Jeesus näkee hänet, liikuttuu syvästi, sanoo: “Älä itke”, koskettaa paareja ja käskee kuollutta nuorukaista: “Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse.” Ja kuollut nousee istumaan, alkaa puhua, ja Jeesus antaa hänet takaisin hänen äidilleen.

Jeesus tahtoi opettaa, että hän ei ole vain myötätuntoinen opettaja, vaan itse elämän Herra, joka tulee kuoleman kulkueen keskelle, pysäyttää sen voimallaan ja palauttaa ihmiselle sen, minkä kuolema on riistänyt; tässä näkyy ennakolta koko pelastuksen salaisuus, jossa Kristus voittaa kuoleman ja palauttaa ihmiskunnan elämään.

Tämä evankeliumi alkaa kaupungin portilla, paikassa, jossa kaksi kulkuetta kohtaa toisensa. Toisessa kulkee Jeesus, elämä itse, opetuslasten ja kansan ympäröimänä. Toisessa kulkee kuoleman saattue: leskiäiti seuraa ainoan poikansa ruumista kohti hautaa. Tässä kuvassa on koko ihmiskunnan historia. Yhtäällä on Jumalan antama elämä, toisaalla synnin seurauksena maailmaan tullut kuolema. Jeesus tahtoi opettaa tällä kohtaamisella, ettei hän tullut vain lohduttamaan kuoleman väistämättömyyden keskellä, vaan kohtaamaan kuoleman vihollisena ja murtamaan sen vallan.

Evankelista sanoo: “Herran tuli häntä sääli.” Tämä on hyvin tärkeä sana. Kristuksen ihme ei synny vain voiman osoituksena, vaan jumalallisesta laupeudesta. Jeesus näkee leskiäidin tuskan, hänen yksinäisyytensä, hänen tulevaisuutensa sortumisen. Hän ei odota, että nainen osaisi pyytää jotakin suurta; hän tulee itse lähelle. Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan armo on usein liikkeellä ennen kuin ihminen ehtii edes muodostaa rukousta.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korostaa, että Kristus osoittaa tässä olevansa sekä tosi Jumala että tosi ihminen: ihmisenä hän liikuttuu ja osoittaa sääliä, Jumalana hän käskee kuolemaa väistymään.

Kun Jeesus sanoo: “Älä itke”, nämä sanat eivät ole tyhjä lohdutus. Ne ovat ennakkoilmoitus siitä, mitä hän aikoo tehdä. Vain se, joka kykenee todella koskemaan kuoleman valtaa, voi sanoa surevalle näin. Sitten hän koskettaa paareja. Tällä teolla hän pysäyttää kuoleman kulkueen.

Pyhä Ambrosius näkee tässä syvän merkin: Kristus ei pysy kaukana ihmisen saastasta, surusta ja kuolemasta, vaan koskettaa sitä itse. Hän ei pelkää sitä, mikä meidän silmissämme on epäpuhtainta ja lopullisinta. Näin hän osoittaa, että inkarnaatiossa Jumala on tullut juuri sinne, missä ihminen on kaikkein voimattomin.

Ja sitten kuuluu sana: “Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse.” Ei rukousta, ei vetoamista ulkopuoliseen voimaan, vaan Herran oma käsky. Tällä Jeesus tahtoi opettaa, että hänellä on valta, joka kuuluu yksin Jumalalle. Hän ei vain julista ylösnousemusta, vaan on itse ylösnousemus ja elämä.

Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, että Kristus herättää kuolleen helposti, sanalla, osoittaakseen, että kuolema on hänelle kuin uni, jonka hän voi hetkessä päättää.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi on äärettömän lohdullinen. Nainin leski on kuva koko ihmiskunnasta, joka itkee synnin ja kuoleman keskellä. Kuollut nuorukainen taas on kuva ihmisestä, jonka elämä on joutunut kuoleman valtaan — ei vain ruumiillisesti, vaan myös hengellisesti. Synti tekee ihmisestä sisäisesti kuolleen: rukous kuivuu, rakkaus heikkenee, toivo sammuu. Mutta Kristus tulee tällaisen ihmisen luo, pysäyttää kuoleman kulun ja sanoo: nouse. Pelastus on juuri tätä: kuoleman vallasta elämään siirtymistä, hengellisen elämän palautumista, toivon heräämistä siellä, missä kaikki näytti päättyneen.

Nainin portilla kohtaavat kuolema ja elämä — ja elämä voittaa. Siellä, missä Kristus on läsnä, hautajaissaatto ei enää ole viimeinen totuus. Hän on Herra, joka antaa pojan takaisin äidilleen, ilon takaisin surevalle ja elämän takaisin kuolevalle maailmalle. Ja siksi kirkko uskaltaa tänäänkin uskoa, että siellä, missä Kristus koskettaa ihmistä, kuoleman valta murtuu ja pelastus alkaa. Aamen.