Mt 13:24-30: Vehnä ja lusteet

Vehnä ja lusteet

Mt 13:24-30

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumissa Herra esittää meille vertauksen, joka on yhtä aikaa realistinen ja lohdullinen. Taivasten valtakunta on kuin mies, joka kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta ihmisten nukkuessa vihollinen tuli, kylvi lustetta vehnän sekaan ja meni pois. Kun vilja kasvoi ja teki tähkää, myös lusteet tulivat näkyviin. Palvelijat hämmästyivät ja kysyivät: “Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?” Ja isäntä vastasi: “Sen on vihamies tehnyt.”

Mitä Jeesus halusi opettaa? Hän tahtoi ensiksi sanoa, että luomakunta ja Jumalan työ ovat hyviä. Paha ei ole lähtöisin Jumalasta. Jumala kylvää aina hyvää siementä. Mutta maailmassa toimii myös vihollinen, joka turmelee, sekoittaa ja vääristää. Siksi kristityn ei pidä hämmästyä siitä, että kirkon ympärillä ja jopa sen näkyvässä piirissä on sekavuutta, syntiä, valhetta ja epäaitoutta. Niiden olemassaolo ei todista Jumalan työn epäonnistumisesta, vaan vihollisen toiminnasta tämän ajan keskellä.

Mutta Herra opettaa myös jotain vielä vaikeampaa: palvelijoiden into ei saa muuttua tuhoavaksi. He tahtovat heti kitkeä lusteet pois, mutta isäntä kieltää. Miksi? Siksi, että ihminen ei aina kykene erottamaan täydellisesti, mikä on vehnää ja mikä on lustetta, eikä hän osaa tuomita ilman vaaraa vahingoittaa hyvää. Tämä on syvä opetus hengellisestä nöyryydestä. Kaikki kiihko ei ole pyhää, eikä kaikki “puhtauden puolustaminen” synny rakkaudesta ja viisaudesta.

Kristuksen sana ei tarkoita, että paha olisi yhdentekevää tai että kirkon tulisi siunata synti. Ei, vaan Hän opettaa, että lopullinen tuomio kuuluu Jumalalle ja että tässä ajassa Hänen kärsivällisyytensä antaa vielä tilaa parannukselle. Kärsivällisyys ei ole välinpitämättömyyttä. Se, mikä tänään näyttää lusteelta, voi armon vaikutuksesta muuttua. Jumala viivyttää lopullista erotusta, koska Hän tahtoo pelastaa.

Tässä näkyy Jumalan pitkämielisyys. Hän ei toimi ihmisen hätäisyyden mukaan. Hän katsoo sadonkorjuuseen asti, maailman loppuun, jolloin kaikki paljastuu totuudessa.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Kristus hillitsee tällä vertauksella opetuslasten mahdollista kiivautta. He eivät saa ryhtyä väkivaltaiseen puhdistukseen, sillä Jumalan valtakunta ei kasva pakolla. Isät korostavat, että tässä puhutaan sekä maailmasta että kirkon näkyvästä elämästä: ulkoisesti samaan peltoon voi kuulua hyvin erilaisia ihmisiä.

Augustinus huomauttaa, että moni, joka tänään näyttää lusteelta, voi huomenna olla vehnää, kun taas ihminen, joka näyttää vahvalta, voi langeta. Siksi lopullinen erottelu kuuluu vain Jumalalle, joka näkee sydämet.

Pelastuksen näkökulmasta tämä evankeliumi kutsuu meitä kolmeen asiaan: valppauteen, kärsivällisyyteen ja itsetutkisteluun. Ensiksi meidän on tiedettävä, että vihollinen toimii ja että hengellinen elämä on taistelua. Toiseksi meidän on oltava kärsivällisiä, emmekä saa asettua Jumalan paikalle tuomareiksi. Kolmanneksi meidän on kysyttävä: olenko itse varmasti vehnää vai kannanko sydämessäni lusteen siementä?

Pelastus ei ole siinä, että löydämme kaikki toisten viat, vaan siinä, että annamme Kristuksen puhdistaa oman sydämemme. Kirkossa eläminen merkitsee kasvamista kärsivällisyydessä, nöyryydessä ja parannuksessa siihen päivään asti, jolloin Herra itse kokoaa satonsa.

Tämän päivän evankeliumin ydin on siis tämä: Jumala kylvää hyvää, vihollinen kylvää pahaa, mutta lopullinen tuomio kuuluu Herralle. Autuas on se, joka ei ryhdy ylpeäksi tuomariksi, vaan pysyy uskollisena vehnänä Kristuksen pellossa — sillä juuri sellainen sielu kootaan kerran Herran aittaan iankaikkiseen elämään. Aamen.