Mt 9:18-26: Usko, joka lähestyy Kristusta
Usko, joka lähestyy Kristusta
Mt 9:18-26
✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Evankeliumi asettaa eteemme kaksi ihmistä, jotka lähestyvät Kristusta äärimmäisen hädän keskeltä: synagogan esimiehen, jonka tytär on kuollut, ja verenvuotoa sairastavan naisen, joka on kärsinyt kauan. Molemmat tulevat Jeesuksen luo uskossa. Toinen puhuu ääneen: “Tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Toinen lähestyy hiljaa ja ajattelee: “Jos vain saan koskettaa hänen viittansa tupsua, minä paranen.” Kristus ottaa vastaan molemmat.
Jeesus tahtoo opettaa, ettei mikään inhimillinen hätä ole Hänen valtansa ulkopuolella. Sairaus, epäpuhtaus, kuolema, häpeä ja epätoivo — kaikki nämä joutuvat väistymään, kun elämän Herra astuu niiden keskelle. Synagogan esimies tulee Kristuksen luo, vaikka hänen tyttärensä on jo kuollut. Hänen uskonsa ei pysähdy siihen, missä ihmisjärki sanoo: “Nyt on liian myöhäistä.”
Verenvuotoa sairastava nainen puolestaan kantaa ruumiillisen sairauden lisäksi sosiaalista ja uskonnollista eristystä. Lain mukaan hänen tilansa teki hänestä epäpuhtaan. Hän ei uskalla asettua näkyvästi Jeesuksen eteen, mutta hänen sydämessään palaa luottamus. Hän koskettaa Kristuksen viittaa, ja Herra kääntyy hänen puoleensa sanoen: “Tyttäreni, uskosi on pelastanut sinut.”
Tässä on suuri opetus: Kristus ei tahdo olla vain voiman lähde, jota kosketetaan salaa, vaan Vapahtaja, joka palauttaa ihmisen yhteyteen. Hän ei ainoastaan paranna naisen ruumista, vaan antaa hänelle nimen: “Tyttäreni.” Häpeä muuttuu lapseudeksi, pelko rohkeudeksi ja eristys yhteydeksi.
Pyhä Johannes Krysostomos näkee synagogan esimiehen uskossa nöyryyden. Vaikka mies oli korkeassa asemassa, hän kumartuu Kristuksen eteen. Hätä riisuu hänet ylpeydestä, ja juuri siinä hän löytää tien elämään. Krysostomos korostaa myös, että Kristus viivyttää matkaansa naisen tähden, ei välinpitämättömyydestä tyttöä kohtaan, vaan opettaakseen meille, ettei kuolemakaan voi estää Hänen voimaansa.
Pyhä Ambrosius tulkitsee verenvuotoa sairastavan naisen kuvaksi koko ihmiskunnasta, joka on menettänyt elämänvoimansa synnin haavojen kautta. Kristuksen vaatteen koskettaminen merkitsee uskoa Hänen ihmiseksi tulemiseensa: Jumalan Poika on tullut niin lähelle, että Häntä voidaan koskettaa.
Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen muistuttaa, että Kristuksen ruumiissa asuu jumalallinen elämä. Siksi Hän ei saastu epäpuhtaan koskettamisesta, vaan Hän puhdistaa epäpuhtaan. Tässä vanhan pelon järjestys kääntyy: sairaus ei tartu Kristukseen, vaan elämä tarttuu sairaaseen.
Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi julistaa, että Kristus on tullut parantamaan koko ihmisen. Meidän sairautemme eivät ole vain ruumiillisia. Sydämessä vuotaa usein salainen haava: katkeruus, häpeä, himo, epäusko, yksinäisyys tai kuoleman pelko. Ihminen voi elää pitkään kuin tuo nainen, voimansa menettäneenä ja erillään toisista. Mutta yksi uskon kosketus Kristukseen voi aloittaa parantumisen.
Tämä kosketus tapahtuu kirkossa konkreettisesti: rukouksessa, katumuksessa, synnintunnustuksessa ja ennen kaikkea pyhässä ehtoollisessa. Me emme kosketa vain viitan lievettä, vaan meille annetaan Kristuksen puhdas ruumis ja kallis veri elämän lääkkeeksi.
Kun Kristus tarttuu kuolleen tytön käteen, Hän näyttää pelastuksen viimeisen sanan. Kuolema ei ole enää herra. Kristuksessa kuolema on unta, josta Elämänantaja herättää. Siksi älkäämme pelätkö tuoda Hänelle kaikkein toivottomimpiakin asioita.
Lähestykäämme siis Kristusta sekä synagogan esimiehen rohkeudella että naisen nöyrällä uskolla. Hän ei torju ketään, joka tulee Hänen luokseen. Hän parantaa, nostaa, palauttaa yhteyteen ja herättää kuolleet elämään. Aamen.