Mt 9:9-13: Laupeus on parantavan Jumalan kasvot

Laupeus on parantavan Jumalan kasvot

Mt 9:9-13

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä   evankeliumin tapahtumassa Kristus kulkee tulliaseman ohi ja näkee miehen, jonka moni muu näki vain syntisenä, petturina ja halveksittuna publikaanina. Hän näkee Matteuksen ja sanoo hänelle: ”Seuraa minua.” Tässä yhdessä lauseessa avautuu koko evankeliumin ihme. Kristus ei kutsu valmiita pyhiä, vaan haavoittuneita ihmisiä. Hän ei etsi niitä, joilla on hyvä maine, vaan niitä, joiden sydän voi vielä nousta ja lähteä Hänen peräänsä. Matteus nousee ja seuraa. Tullipöydän äärestä alkaa apostolin tie.

Jeesus halusi opettaa, että Jumalan valtakunta ei rakennu ihmisten ansioiden varaan, vaan Jumalan laupeuden varaan. Fariseukset näkevät Kristuksen aterialla publikaanien ja syntisten kanssa ja kysyvät: ”Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?” Heidän kysymyksensä paljastaa uskonnollisen sydämen vaaran: ihminen voi pitää itseään puhtaana siksi, että hän pysyy etäällä toisista.

Kristus vastaa: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.” Hän ilmoittaa itsensä lääkäriksi. Synti ei ole vain sääntörikkomus, vaan sairaus, joka vääristää ihmisen rakkauden, tahdon ja näkökyvyn. Siksi pelastus ei ole vain tuomion välttämistä, vaan parantumista. Kristus tulee syntisten luo, ei vahvistaakseen syntiä, vaan nostaakseen ihmisen siitä pois.

Kun Herra sanoo: ”Armahtavaisuutta minä tahdon enkä uhria”, Hän paljastaa lain sydämen. Jumala ei kaipaa ulkoista uskonnollisuutta, joka on irrotettu rakkaudesta. Uhri ilman laupeutta muuttuu kovuudeksi. Oikea jumalanpalvelus synnyttää sydämen, joka säälii, kantaa ja etsii kadonnutta.

Pyhät isät näkivät Matteuksen kutsumisessa katumuksen voiman. Pyhä Johannes Krysostomos ihmettelee, kuinka Kristuksen sana riitti irrottamaan Matteuksen hänen vanhasta elämästään. Matteus ei viivyttele, ei pyydä aikaa järjestellä tulojaan, vaan nousee. Tämä nousu on enemmän kuin fyysinen liike: se on sielun ylösnousemus.

Pyhä Beda ja monet isät korostivat, että Kristus ”näki” Matteuksen armollisesti. Herra ei katsonut vain hänen syntiään, vaan sen ihmisen, joksi armo voisi hänet tehdä. Siinä on Jumalan katseen ja ihmisten katseen ero. Ihmiset lukitsevat toisen menneisyyteen; Kristus avaa tulevaisuuden.

Isät pitivät Kristusta suurena Lääkärinä, jonka lääkkeitä ovat katumus, synnintunnustus, rukous, paasto, almut ja pyhä ehtoollinen. Kirkko on hengellinen sairaala, ei oikeamielisten kerho. Mutta sairaalaan tullaan parantuakseen, ei perustelemaan sairautta. Siksi laupeus ja totuus kulkevat yhdessä.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi kysyy: mikä on minun tullipöytäni? Mihin olen kiinnittynyt niin, että se määrittää elämäni enemmän kuin Kristuksen kutsu? Se voi olla raha, maine, katkeruus, himo, pelko tai oma oikeassa olemisen tarve. Kristus kulkee myös meidän ohitsemme ja sanoo: ”Seuraa minua.” Nouse tullipöydästäsi.

Pelastus alkaa siitä, että ihminen antaa Kristuksen nähdä itsensä totuudessa ja laupeudessa. Me emme parane peittämällä sairauttamme emmekä halveksimalla muita sairaita. Paranemme, kun nousemme ja seuraamme Lääkäriä.

Herramme ei tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä. Tämä ei ole lupa jäädä syntiin, vaan toivoa nousta siitä. Tulkaamme pyhään liturgiaan kuin Matteuksen talon aterialle: syntisinä, mutta kutsuttuina; sairaina, mutta Lääkärin lähellä; köyhinä, mutta armon pöytään johdatettuina. Kun Kristus sanoo ”seuraa minua”, vastatkaamme Matteuksen tavoin: nouskaamme ja lähtekäämme. Aamen.