Mt 5:42-48: Rakastakaa vihollisianne

Rakastakaa vihollisianne

Mt 5:42-48

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumijaksossa Kristus johtaa  vuorisaarnan huipulle. Hän ei enää puhu vain yksittäisistä teoista, vaan paljastaa itse Jumalan sydämen lain: “Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.” Tämä on yksi koko evankeliumin kaikkein suurimmista ja samalla vaikeimmista käskyistä. Se ei ole vain moraalinen ihanne, vaan ilmoitus siitä, millainen Jumala on ja millaiseksi ihminen on kutsuttu tulemaan Hänessä. Kristus ei tyydy siihen, että ihminen rakastaa niitä, jotka häntä rakastavat. Sellaiseen kykenee luonnollinenkin ihminen. Herran kutsu menee pidemmälle: rakkauden tulee ylittää vastavuoroisuuden rajat ja tulla osalliseksi Jumalan omasta täydellisyydestä.

Jeesus tahtoo opettaa, että todellinen rakkaus ei perustu tunteeseen eikä ansioon, vaan Jumalan kaltaisuuteen. Hän sanoo, että Isä antaa aurinkonsa nousta sekä pahoille että hyville ja lähettää sateen niin vanhurskaille kuin väärille. Siinä Kristus näyttää, että Jumalan hyvyys ei ole valikoivaa eikä kaupankäyntiä. Jos siis ihminen tahtoo olla taivaallisen Isän lapsi, hänen on opittava rakastamaan tavalla, joka ei kysy ensin, kuka on sen arvoinen.

Jeesus opettaa, että kristillinen elämä ei ole vain pahan välttämistä, vaan aktiivista hyvän tekemistä. Vihollisen rakastaminen ei tarkoita vain sitä, ettei ihminen kostaisi, vaan sitä, että hän siunaa, tekee hyvää ja rukoilee. Toisin sanoen Kristus ei jätä ihmistä neutraaliin tilaan, vaan kutsuu hänet muuttamaan vihollisuuden kentäksi, jossa Jumalan armo voi toimia.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa kristillisen elämän korkeimman mitan. Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että juuri vihollisten rakastaminen erottaa kristillisen hyveen tavallisesta inhimillisestä hyvyydestä. Ei ole suuri asia rakastaa ystävää; suuri asia on rakastaa sitä, joka satuttaa. Isät korostavat, että tämä ei ole ihmisluonnon spontaani kyky, vaan Pyhän Hengen hedelmä.

Pyhä Maksimos Tunnustaja liittää tämän käskyn sydämen puhdistumiseen. Niin kauan kuin ihminen kantaa sisällään kaunaa, hän ei vielä rakasta Jumalan tavoin. Vihollisen rakastaminen on merkki siitä, että sielu alkaa vapautua himoista, muistojen myrkyistä ja egon vallasta. Isille täydellisyys, josta Kristus puhuu, ei tarkoita virheettömyyttä, vaan osallisuutta Jumalan rakkauden täyteydestä.

Ihmisten pelastuksen kannalta tämä evankeliumi ilmoittaa, että pelastus on paljon enemmän kuin syntien anteeksianto: se on ihmisen muuttumista Jumalan kaltaiseksi armossa. Synti sitoo ihmisen koston, katkeruuden ja jakautumisen logiikkaan. Ihminen alkaa määritellä toisen sen mukaan, miten tämä kohtelee häntä. Kristus murtaa tämän kehän. Hän opettaa, että todellinen vapaus alkaa vasta silloin, kun toisen pahuus ei enää määrää minun rakkauteni rajaa.

Tämän kaiken voisi ilmaista siten, että ihminen pelastuu, kun hän oppii Kristuksessa rakastamaan yli luonnollisten rajojensa. Tämä ei tapahdu hetkessä eikä oman tahdonvoiman avulla, vaan ristin ja ylösnousemuksen voimassa. Kristus itse rakasti vihollisiaan ristillä, rukoili vainoojiensa puolesta ja teki hyvää niille, jotka tappoivat Hänet. Siksi tämä käsky ei ole vain vaatimus, vaan lahja: Herra käskee vain sitä, minkä Hän itse ensin antaa. Kun ihminen alkaa rukoilla vihollisensa puolesta, hänen sydämensä paranee samalla itsekin. Ja juuri siinä on pelastuksen ihme: vihollisen rakastaminen ei ainoastaan muuta maailmaa, vaan se tekee ihmisen itsensä Jumalan lapseksi, Isän kaltaiseksi armon kautta. Aamen.