Mt 5:27-32: Farisealaisten vanhurskaus
Farisealaisten vanhurskaus
Mt 5:27-32
✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!
Tässä evankeliumijaksossa Kristus vie kuulijansa paljon syvemmälle kuin lain ulkonaiseen täyttämiseen. Hän sanoo: “Ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Tämä on järisyttävä sana, sillä Herra ei moiti tässä lakia, vaan sydäntä, joka tyytyy lain pintaan. Farisealainen vanhurskaus oli monessa suhteessa tarkkaa, näkyvää ja kurinalaista, mutta se saattoi jäädä ulkokuoreksi, jos sydän jäi muuttumatta. Siksi Jeesus siirtää huomion murhan kiellosta vihastumisen, halventamisen ja sovinnon alueelle. Hän opettaa, että Jumalan valtakunta ei ala vain siitä, ettei ihminen tapa, vaan siitä, että hänen sisimpänsä puhdistuu vihasta ja hänen suhteensa lähimmäiseen paranevat.
Jeesus tahtoo opettaa, että synti alkaa sydämessä ennen kuin se näkyy tekona. Vanhan liiton käsky “älä tapa” ei kumoudu, vaan syvenee. Herra osoittaa, että murhan juuri on vihassa, halveksunnassa ja lähimmäisen ihmisarvon mitätöimisessä. Kun ihminen sanoo veljelleen tyhjentäviä ja loukkaavia sanoja, hän on jo sisäisesti astunut väkivallan tielle. Kristus opettaa siis, ettei Jumala katso vain käsiä, vaan myös sydämen liikkeitä.
Jeesus opettaa myös, että oikea jumalanpalvelus ja sovinto lähimmäisen kanssa kuuluvat erottamattomasti yhteen. Jos ihminen tuo lahjaansa alttarille, mutta muistaa, että hänen veljellään on jotakin häntä vastaan, hänen tulee ensin mennä sopimaan. Tämä on hyvin syvä sana liturgisessa mielessä: Jumala ei ota vastaan hurskautta, joka samalla pitää yllä katkeruutta ja rikkoutunutta yhteyttä. Kristuksen mukaan lähimmäisen kanssa tehty sovinto ei ole sivuasia, vaan osa itse uhrin puhtautta.
Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan ennen kaikkea sisäisen ihmisen puhdistumisena.
Pyhä Johannes Khrysostomos korostaa, että Kristus ei vain kiellä pahaa tekoa, vaan katkaisee sen juuren. Jos viha jätetään sydämeen, teko seuraa aikanaan. Siksi Herra toimii kuin lääkäri, joka ei tyydy poistamaan oireita vaan parantaa sairauden lähteen.
Isät näkevät myös sovinnon käskyssä kirkon eukaristisen elämän perustan. Alttarille ei tulla vain yksityisinä hurskaina ihmisinä, vaan Kristuksen ruumiin jäseninä. Jos yhteys veljeen on rikottu, myös hengellinen elämä vahingoittuu. Sovinto ei merkitse aina tunteiden välitöntä lämpenemistä, mutta se merkitsee nöyryyttä, anteeksiantoa ja halua katkaista vihollisuuden.
Ihmisten pelastuksen kannalta tämä evankeliumi ilmoittaa, että pelastus ei ole vain rikosten anteeksiantoa, vaan sydämen uudistumista. Synti ei ole pelkästään se, mitä ihminen tekee näkyvästi, vaan myös se pimeä tuli, jota hän kantaa sisällään. Viha, katkeruus ja halveksunta sitovat ihmisen kuoleman logiikkaan, vaikka hän ulkoisesti näyttäisi kunnolliselta.
Tämän kaiken voisi ilmaista näin: ihminen pelastuu, kun Kristus puhdistaa hänen sydämensä väkivallan siemenistä ja tekee hänestä sovinnon ihmisen. Pelastus näkyy siinä, että ihminen ei enää rakenna itseään toisen halventamisen varaan, vaan oppii näkemään veljessään Jumalan kuvan. Ja juuri siksi kirkko kutsuu meitä jatkuvasti katumukseen ennen pyhiä lahjoja: ettei kukaan tulisi alttarille kovettunein sydämin, vaan niin, että Kristuksen rauha saisi alkaa jo meidän välisissämme suhteissa. Tässä evankeliumissa Herra paljastaa, että taivasten valtakunta alkaa siellä, missä viha väistyy ja sovinto saa sijan. Se on pelastuksen tie, koska se on Kristuksen oman sydämen tie.Aamen.
