Mt 4:12-17: Kansa, joka pimeydessä asui, näki suuren valon

 Kansa, joka pimeydessä asui, näki suuren valon

Mt 4:12-17

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa Jeesus kuulee Johannes Kastajan joutuneen vangituksi, vetäytyy Galileaan ja asettuu Kapernaumiin, Sebulonin ja Naftalin alueelle. Näin täyttyy profeetta Jesajan sana: Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus.” Sitten alkaa Jeesuksen julkinen saarna, ja hänen ensimmäiset sanansa ovat samat kuin Johannes Kastajalla: “Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.”

Jeesuksen tuleminen maailmaan on valon ilmestyminen hengelliseen pimeyteen; parannus ei ole vain moraalinen kehotus, vaan vastaus siihen, että Jumalan valtakunta on tullut ihmistä lähelle Kristuksessa itseään.

Tämä evankeliumi on siirtymäkohta, ei vain kertomuksena — myös pelastuksen historiassa. Johannes Kastajan ääni alkaa vaieta, ja nyt Kristuksen oma ääni alkaa kuulua. Valmistuksen aika väistyy täyttymyksen tieltä. Jeesus tahtoi opettaa, että hän ei ole vain yksi profeetta muiden joukossa, vaan se valo, jota kaikki profeetat odottivat. Siksi evankelista Matteus liittää hänen Galileaan tulonsa Jesajan ennustukseen: “Kansa, joka pimeydessä istui, näki suuren valon.”

Tämä pimeys ei tarkoita vain tietämättömyyttä tai vaikeita elämäntilanteita.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että kyse on syvemmästä hengellisestä tilasta: ihmiskunta istuu synnin, kuoleman ja Jumalasta vieraantumisen varjossa. Istuminen pimeydessä merkitsee myös tottumista siihen; ihminen alkaa pitää pimeää normaalina. Jeesus tahtoi opettaa, ettei ihminen voi itse sytyttää tätä valoa. Valon on tultava hänen ulkopuoleltaan — Jumalalta. Siksi Kristus ei vain puhu valosta, vaan hän itse on valo.

On merkittävää, että Jeesus aloittaa julistuksensa samoilla sanoilla kuin Johannes: “Tehkää parannus.” Mutta nyt sana saa uuden syvyyden. Johannes julisti tulevaa; Jeesus julistaa läsnä olevaa.

Pyhä Gregorios Palamas muistuttaa, että parannus ei ole pelkkää surua menneistä synneistä, vaan koko ihmisen kääntymistä kohti sitä valoa, joka on jo tullut maailmaan. Jeesus tahtoi opettaa, että parannus ei ole synkkä itsetutkiskelun tila, vaan tie yhteyteen Jumalan kanssa.

Kun Herra sanoo, että taivasten valtakunta on tullut lähelle, hän ei tarkoita vain sitä, että jokin uusi aikakausi on alkamassa. Hän tarkoittaa itseään.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, että missä Kuningas on läsnä, siellä on myös valtakunta. Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan hallintavalta ei tule ulkoisena pakkona, vaan armollisena läsnäolona, joka kutsuu ihmistä sisältäpäin muuttumaan. Tämä on tärkeää myös pelastuksen kannalta: ihminen ei pelastu vain siksi, että hän alkaa elää paremmin, vaan siksi, että hän astuu yhteyteen Kristuksen kanssa.

Galilea, jossa tämä kaikki tapahtuu, oli monien silmissä syrjäinen ja halveksittu seutu. Mutta juuri sinne valo syttyy.

Pyhä Efraim Syyrialainen näkee tässä merkin siitä, että Jumala aloittaa usein sieltä, mitä maailma pitää vähäisenä. Jeesus tahtoi opettaa, että pelastus ei ole vain oppineiden, vahvojen tai hurskaiksi katsottujen omaisuus, vaan se tarjotaan niille, jotka istuvat pimeydessä ja kaipaavat valoa.

Tämä evankeliumi puhuttelee meitä juuri siinä, missä olemme. Meilläkin on omat pimeytemme: synnit, tottumukset, pelot, kylmyys ja välinpitämättömyys. Mutta Kristuksen valo ei sammu niiden edessä.

Sillä pelastus on juuri sitä, että Kristus tulee ihmisen pimeyteen suurena valona, kutsuu hänet parannukseen, vetää hänet ulos synnin varjosta ja liittää hänet taivasten valtakuntaan, joka on tullut lähelle hänen omassa pyhässä persoonassaan. Aamen.