Miten ortodoksinen kirkko suhtautuu parantamiseen?

K: Miten ortodoksinen kirkko suhtautuu parantamiseen?

V: Kun lukee Psalmeja, juutalaisen ja kristillisen kirkon ensisijaista hymnikirjaa, ei voi välttyä vaikutelmalta, että sairaus ja kuolema ovat ihmiskunnan pahimmat luonnolliset viholliset, kun taas eheys ja elämä ovat Jumalan arvokkaimmat siunaukset. Yleisesti ottaen parantuminen sopii tähän järjestelmään, ei yliluonnollisena toimintana vaan ihmisen luonnollisen elinvoimaisuuden palauttamisena. Parantaminen voittaa langenneen maailman sairauden ja kärsimyksen ja palauttaa sen koskemattoman kokonaisuuden, ja on tästä syystä sekä hengellistä että fyysistä.

Nämä toisiinsa liittävä näkemys väittää, että Jumalan suunnitelmassa hyvät menestyvät ja pahat kärsivät. Tämän näkemyksen suositut tulkitsijat, aiemmat ja nykyiset, ovat tehneet myös sen johtopäätöksen, että jos ihmiset kärsivät esimerkiksi sairaudesta, heidän täytyy olla pahoja. Monet yhteiskunnat ovat tämän katsantokannan aikaan harrastaneet omahyväistä ja valheellista toimintaa väittämällä sairaiden olevan pahoja, riippumatta todellisesta tilanteesta tai logiikan säännöistä. Näin on käynyt ensimmäiselle kolmesta Jobin ystävästä ja Jeesuksen seitsemälle opetuslapselle, jotka tavatessaan erään sokeana syntyneen miehen, kysyivät Jeesukselta, oliko tämä mies tai hänen vanhempansa tehneet syntiä niin, että hän syntyi sokeana. Jeesuksen vastaus, ettei tämä mies eikä hänen vanhemmat eivät tehneet syntiä, kielsi sairauden, synnin ja sokeuden yksinkertaisen kausaalisuuden, synnin ja perinnöllisen syyllisyyden.

Parantamista pidetään kirkossa sakramenttina (sairaanvoitelu), joka jäljittelee Jeesuksen monia parantamisia, johon Raamattu kehottaa (Jaak. 5:13f.), ja se koskee sekä sielua että ruumista. Historiallisesti parantajia ei oltu erotettu vihkimyksellä, vaan heidät tunnistettiin heidän hedelmistään. Erityistä tunnustusta kirkko antaa palkattaparantajille, jotka ovat pyhien luokka, jotka hoitavat tätä pyhää tehtävää vaatimatta mitään palkkaa. Tämä sakramentti on 20. vuosisadan seurakuntakäytössä lakkautunut eri syistä: parantamisen luonteen väärinymmärtämisestä, sekoittamisesta “viimeiseen voiteluun”, harhaanjohtavasta koko tekstin täydellisestä painottamisesta (seitsemän pappia toistaa seitsemän evankeliumin lukusarjaa, rukoukset jne.) ajattelematta herkemmin, kuinka se toimii jne. Tällä hetkellä jotkut teologit pyrkivät palauttamaan parantamisen sen alkuperäiseen asemaan, oikealle paikalleen kirkon sakramenttien elämässä.