Työ, lepo, terveys ja huvitukset

TYÖ
Ortodoksisen työetiikan peruslähtökohtana voidaan pitää ajatusta, että kaikki työ, olipa se henkistä tai ruumiillista, on arvokasta ja hyvää Työ on tärkeää ihmiselle koko persoonallisuuden kannalta, ei vain toimeentulon vuoksi.

Antiikin aikaan vapaan miehen oli sopimatonta tehdä ruumiillista työtä toimeentulonsa hankkimiseksi. Työtä tekivät vain orjat. Ehkä antiikista on säteillyt nykyaikaan henkisen työn arvostus ruumiilliseen työhön nähden. Kuitenkin kaikki työ on arvokasta

Raamatun alkulehdillä puhutaan siitä, kuinka Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata.(1. Moos.2:15) Työnteko on ihmiselle välttämätöntä. Apostoli Paavali sanoo: “Jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä ”(2.Tess. 3: 10). Ihminen on Jumalan työtoveri(1.Kor. 19) ja jatkaa omalla työllään Jumalan luomistyötä. Ihmisen tulee tehdä työtä ja ansaita rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa oleville, opettaa apostoli Paavali. (Ef.4: 28) Raamatun näkemyksen pohjalta työ on ihmisen perusarvo. Työ tuo toimeentulon ja saattaa yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Se vaikuttaa myös persoonallisuuden kehittymiseen ja työn kautta ihminen voi toteuttaa itseään. Raamattu kehottaa tekemään kaiken Jumalan kunniaksi (1. Kor.10:31) ja Herran Jeesuksen nimessä. Tarkoituksena on ottaa toinen ihminen huomioon sekä pyrkiä mahdollisimman täydelliseen työhön. Työhän tulisi liittyä myös rukoileminen ja Jumalan muistaminen työn yhteydessä.
Vuorisaarna puhuu ”pyhästä huolettomuudesta” (Matt.6: 24–31). Pyhä Johannes Krysostomos sanoo: ”Herra ei kiellä kylvämästä, mutta varoittaa kantamasta siitä huolta”. Nykyajan ilmiönä näkyy stressi työn yhteydessä.

Kirkkoisät painottivat sitä, että hengellisyyden ja Jumalan säädösten tulisi ohjata kaikkea työtä ja taloudellista toimintaa. Työ tai palkka ei ole itsetarkoitus, vaan olennaista on se, että työ lähentää, tai sen tulisi lähentää, ihmistä Jumalaan. Siksi ortodoksisuus pitääkin luostarikilvoittelua, rukousta, aivan erityisenä työn muotona.

Kristillinen käsitys työstä on vaikuttanut eurooppalaiseen elämänmuotoon. Työn arvostus on luonut täällä vaurautta, mutta hyvin suoritettu työ on saanut myös perusarvon luonteen. Työn tekemiseen liittyy kuitenkin monia ongelmia. Yritykset kilpailevat keskenään siitä, kuka tuottaa halvimmalla eniten hyödykkeitä. Silloin työntekijät voivat joutua tekemään työtä vahvan paineen alla. Seuraukset siitä heijastuvat uupumuksena, ärtyisyytenä ja vapaa ajan puutteena.

Ortodoksisuudessa, toisin kuin lännen kirkoissa, ei ole missään vaiheessa keskusteltu esimerkiksi teologisesti “oikeista” hinnoista tai koroista tai soveliaista ja sopimattomista ammateista. Protestantismin eräiden muotojen ajatus, että ihmisen menestys kertoo hänen olevan Jumalan suosiossa, on samoin vieras ortodoksisuudelle.
Ortodoksisen työetiikan pohjana on luostarin asukkaiden perusohje: rukoile ja tee työtä. Olennaista tässä on ruumiillisen tekemisen ja henkisen työn, rukoilemisen, yhdistäminen Pyhä Serafim Sarovilainen sanoi tämän hieman toisin todetessaan: “Vain sellainen hyvä teko, joka tehdään Kristuksen kunniaksi, tuottaa hedelmää Pyhässä Hengessä. Mikään, mitä ei tehdä Kristuksen kunniaksi, olipa se miten hyvää tahansa, ei ole meille hyödyksi tässä elämässä eikä tulevassa.”

Työntekijöitä ei tule jakaa arvokkaisiin ja halpa-arvoisiin. Ojankaivuu, tieteellinen työ, taide ja talon rakentaminen ovat samanarvoisia. Sosiaalinen asema ei myöskään määrää hänen arvoaan vaan se, yhdistääkö hän toiminnassaan rukouksen ja työn. Ortodoksisen työetiikan näkökulmasta ihmisen vieraantuminen työstään on aina sidoksissa hänen vieraantumiseensa muista ihmisistä ja Jumalasta.

Kulutusyhteiskunnassa työ nähdään välineenä: sen avulla hankitaan rahaa vapaa-ajan kuluttamiseksi. Tämä ei ole ortodoksinen näkemys. Kuluttaminen, tavaroiden kokoaminen, on vain yksi tapa erottaa toisistaan työ ja rukous, ja korottaa työ Jumalan paikalle. Kulutus, ostaminen ja omistaminen eivät sinänsä ole pahasta. Päinvastoin, ortodoksisuus korostaa kaiken aineellisen olevan pohjimmiltaan Jumalan luomuksena hyvää. Kysymys on pikemminkin ihmisen suhteesta aineeseen, siitä miten ainetta käytetään. Aineellisen maailman, kuten tavaroiden tai omaisuuden, käyttö toisten riistämiseen tai vain omaksi hyödyksi on tästä näkökulmasta väärin. Samoin Jumalan mielen vastaista on olla käyttämättä omaisuutta hyvän tekemiseen. Omaisuus ei ole itsetarkoitus, vaan mahdollisuus hyvän ja oikean tekemiseen. Ortodoksinen työetiikka ei rohkaise yksilölliseen tavaroiden kokoamiseen vaan alkukristilliseen ja luostarimaailman tapaan yhteisölliseen omistukseen. Työn tarkoitus ei ole lisätä yksilöiden henkilökohtaista aineellista vaurautta ja sen kautta syntyvää eriarvoisuutta, vaan kasvattaa yhteisön mahdollisuuksia elää Jumalan tahdon mukaisesti.

LEPO
Yhtä tärkeää kuin työ on myös lepo. Neljännessä käskyssään Jumala vaatii ihmiseltä työtä kuutena päivänä, mutta seitsemäs päivä pitää pyhittää lepoon (2.Moos. 20:8—10). Ortodoksisen etiikan mukaan ei ole oikein ajaa ihmisten henkisiä ja ruumiillisia voimavaroja äärirajoille, jolloin elämän mielekkyys katoaa. Nykyisin tunnetaan burn out- ilmiö, jolloin työntekijä kokee ”loppuun palamisen”. Työnohjauksella pyritään ehkäisemään loppuun palamista. Sillä voidaan myös pienentää työn aiheuttamia henkisiä paineita.

Työelämästä sivuun joutuminen eli työttömyys on nykyajan erityisiä koettelemuksia. Sitä aiheuttaa mm. automaatio, jolla korvataan ihmistyövoimaa, sekä myös taloudellisten arvojen asettaminen ihmisarvon edelle. Työnantaja pyrkii selviämään vähemmällä työvoimalla sekä kasvattamaan voittoa pienemmillä palkkakustannuksilla. Se aiheuttaa joillekin työttömyyttä tai ainakin työpaineita.Tärkeää olisi muistaa, että työn perimmäisenä tarkoituksena on ravinnon ja asumuksen hankkiminen sekä maailman ja ihmiselämän muuttaminen paremmaksi ihmiselle.

Myös erilaisten juhlien vietto on tarkoitettu ihmisille levoksi ja henkiseksi mielen kohottamiseksi. Kirkolliset juhlat syntyivät kirkolliskokousten aikakaudella. Koko pelastushistoria muotoiltiin juhliksi. Vuoden kierto järjestettiin juhlien mukaan. Juhlat vaikuttavat ihmisen tunne-elämään ja ruokkivat tunnepuolta.

Lepoajat on tarkoitettu myös hiljentymisen ajaksi, jolloin ihminen voi keskittyä itsensä kokoamiseen. Monet harjoittavat Jeesuksen rukousta: ”Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”. Roomalaiskatolisessa kirkossa harjoitetaan meditaatiota. TM eli transsendentaalinen mietiskely on lähtöisin Intiasta. Sen pohjalta jesuiitat loivat oman mietiskelymenetelmän, jota opetetaan kouluissakin. Meditaatio ei kuitenkaan ole ortodoksinen tapa eikä käsitekään. Ortodoksisuudessa puhutaan kontemplaatiosta, jolla tarkoitetaan syvenevää rukousta, ennen kaikkea Jeesuksen rukousta. TM pyrkii oman mielensä ja itsensä tyhjentämiseen, ortodoksisuudessa pyritään täyttymään Pyhällä Hengellä.

TERVEYS
Ortodoksisen kirkon opetus terveydestä on yhteydessä kirkon näkemykseen maailmasta. Kristillisen luomisuskon mukaan maailmalla on Jumalan antama ja tarkoittama järjestys. Se on luotu harmoniseksi kokonaisuudeksi, joka toimii hyvin sillä edellytyksellä, että sen rakennetta varjellaan ja kunnioitetaan. Tämä koskee samoin vastaavasti ihmistä ja hänen hyvää vointiaan. Ihmisen elämän tulisi heijastaa harmonista järjestystä eli terveen elämän edellytysten huomioonottamista. Ihmisen ei tule elintavoillaan vaarantaa omaa hyvää järjestystään eli vahingoittaa terveyttään. Kohtuullisuuden periaate eräänlaisena yleisohjeena on hyvin keskeinen. Erityisen selvästi se liittyy ravintoon ja syömiseen, mutta myös elämänasenteisiin ja suhtautumistapoihin yleensä. Tulee välttää liiallisuuksiin menemistä, kohtuuden rajojen ylittämistä, ja yksipuolista voimankäyttöä. Tarpeiden ja arvojen tulisi olla tasapainossa. Terveyttä tulee varjella ja etsiä tarvittaessa parannuskeinoja, jotta ihminen voisi palvella Jumalan tahtoa maailmassa myös muita palvelevassa elämäntehtävässä. Jos on välttämätöntä, pitää turvautua lääkäriin, mutta kuitenkin tulee muistaa rukouksessa Jumalan puoleen kääntyminen. Sairaus voi myös palvella Jumalan tarkoituksia ihmisen hengellisen kasvun ja kypsymisen hyväksi. Jumala voi parantaa ihmisen näkyvin keinoin, mutta myös ikään kuin näkymättömästi ja ihmisen tietämättä. Kun huomaamme paranevamme lääkärien hoidossa, tulee meidän ottaa tämä kiitoksin vastaan, koska viime kädessä kaikki apu tulee Jumalalta, kaikkien hyvien lahjojen antajalta.

Joissakin tapauksissa sairaus voidaan nähdä hengellisenä kasvatuskeinona, joka estää ihmisen ylpeilyn ja ylimielisyyden. Sairaus voi tässä mielessä olla Jumalan sallima eikä esimerkiksi ulkonaisista tekijöistä johtuva.

Lääketiede on Jumalan lahja ihmisille, ja tarpeellinen, jotta ihmisen vajavaisuutta jossain tilanteissa voidaan täydentää ja näin vahvistaa hänen mahdollisuuksiaan olla Jumalan tahdon ja tarkoitusten välikappaleena. Terveyden heikkeneminen voi olla ihmisen ulkopuolella olevien syiden aiheuttamaa, ja toisaalta ns. sisäisten syiden aikaansaamaa, esimerkiksi väärää tai liiallista ruokaa tai tasapainoa rikkovaa kohtuuttomuutta ja yksipuolisuutta. Kirkon isät selvästi tuomitsevat asenteen, jossa surraan sitä, että sairaus on esteenä elämän hyvistä lahjoista nauttimiselle. Tämä selitetään itsekkyydeksi.

Terveyden kannalta nähdään kolme asennetta ruokaan: pidättyvyys, kohtuullisuus ja kylläisyys. Kohtuullisuutta suositellaan yleisenä asenteena, pidättyvyyttä hengellisten kilvoittelijoiden elämäntapana. Kaikessa olisi pyrittävä kohtuuteen ja tasapainoon, fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Tämä palvelee parhaiten fyysistä ja hengellistä terveyttä ja hyvinvointia.

HUVITUKSET
Vapaa-aika on melko uusi ilmiö ja käsite. Vapaa-ajan vietto on saanut melkoisia muutoksia aikaan. Se on synnyttänyt aivan uutta teollisuutta, samoin muoteja, jotka koskevat vaatetusta ja jopa käyttäytymistapoja. Jopa rakennuksia ja erilaisia taloja rakennetaan vapaa-aikaa varten. Se on synnyttänyt myös vapaa-ajan ongelmat. Niihin kuuluu esimerkiksi huumeongelma, alkoholin lisääntynyt käyttö sekä muut ilmiöt.
Puhtaat ja viattomat huvitukset ovat tarpeellisia virkistykseksi ja vaihteluksi jokapäiväisen työn lomassa ja vieraanvaraisuuden osoituksina. Vaikeaa on määritellä, mitkä huvitukset ja huvittelumuodot olisivat suositeltavia ja mitkä kiellettäviä. Liiallinen huvittelu on kuitenkin pahasta, sillä siitä voi helposti tulla elämän päätarkoitus, jolloin muut harrastukset ja varsinainen työ jää syrjään. Tärkeää on pohtia, rikastuttavatko huvitukset sielua, vai köyhdyttävätkö sitä, ja vahvistavatko ne ruumiin voimia vai rasittavatko niitä jne. Huvitusten laatu riippuu paljon myös persoonallisista ominaisuuksista, sukupuolesta ja iästä.

Riittävä lepo ja huvitukset ovat sallittuja, mutta niitä ei saa olla liikaa. Samat huvitukset saattavat vaikuttaa eri yksilöihin eri tavoin, joten se, mikä sopii toiselle, ei saata olla sopiva toiselle.