2 Kor 11:5-21a: Puhtaalla sydämellä Kristukselle

Puhtaalla sydämellä Kristukselle

2 Kor 11:5-21a

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Apostoli Paavali puolustaa omaa palvelutyötään niin sanottuja “erinomaisia apostoleja” vastaan, mutta vielä syvemmällä tasolla hän puolustaa itse evankeliumin puhtautta. Kyse ei ole henkilökohtaisesta loukkauksesta tai arvovallasta, vaan siitä, että seurakunta ei eksyisi pois Kristuksen yksinkertaisesta, puhtaasta ja pelastavasta totuudesta. Tässä Paavalin pyhä “mustasukkaisuus” seurakunnasta muistuttaa meitä siitä, että kirkon tehtävä on varjella morsian uskollisena Yljälleen, Kristukselle.

Apostoli Paavali puhuu tässä voimakkain sanoin. Hän sanoo olevansa “kiivaana teistä Jumalan kiivaudella”, koska on kihlannut korinttilaiset yhdelle ainoalle Yljälle, Kristukselle, jotta voisi asettaa heidät hänen eteensä puhtaana neitsyenä. Tässä on koko kohdan ydin. Paavali ei puolusta itseään oman kunnian vuoksi, vaan siksi, että seurakunnan suhde Kristukseen on vaarassa. Valheapostolit eivät ole vain eri mieltä joistakin asioista, vaan he uhkaavat johtaa uskovat pois yksinkertaisesta uskollisuudesta Kristukselle.

Vaikka nämä sanat ovat Paavalin, niiden taustalla sykkii Kristuksen oma opetus. Herra opetti, ettei kukaan voi palvella kahta herraa. Hän varoitti vääristä profeetoista, jotka tulevat lammasten vaatteissa. Hän opetti, että totuus vapauttaa, mutta valhe sitoo. Jeesus tahtoi osoittaa, että ihmisen pelastus ei riipu vain uskonnollisesta innosta, vaan siitä, pysyykö hän todellisessa yhteydessä häneen. Siksi Kristuksen opetuksen ytimessä on uskollisuus: sydämen jakamattomuus Jumalalle, rakkaus totuuteen ja valmius torjua kaikki se, mikä vääristää evankeliumia.

Paavali muistuttaa Eevasta, jonka käärme petti kavaluudellaan. Isät ovat nähneet tässä syvän vertauksen koko hengellisestä elämästä.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Paavalin pelko ei koske vain oppivirheitä sanallisessa mielessä, vaan sydämen turmeltumista. Kun ihminen alkaa kuunnella toista “Jeesusta”, toista “henkeä” tai toista “evankeliumia”, hän ei välttämättä huomaa heti eksyvänsä, koska valhe esiintyy usein hurskauden muodossa.

Pyhä Teofilaktos Ohridilainen selittää, että Paavali puhuu näin, koska väärät opettajat vetosivat ulkonaiseen vaikutelmaan: kaunopuheisuuteen, asemaan, hengelliseen näyttävyyteen. Mutta apostolinen totuus ei lepää näiden varassa, vaan Kristuksen ristin voimassa.

Paavali sanoo myös jotakin hyvin nöyryyttävää maailmalliselle mielelle: hän ei tullut korinttilaisten luo hyötymään heistä, vaan palveli heitä maksutta. Tässä näkyy Kristuksen oma henki. Jeesus ei tullut ottamaan, vaan antamaan; ei hallitsemaan väkivallalla, vaan uhraamaan itsensä. Isät korostavat, että juuri tässä erotetaan todellinen paimen väärästä: oikea palvelija kantaa laumaa, väärä käyttää sitä hyväkseen.

Pelastuksen kannalta tämä kohta on hyvin ajankohtainen. Ihmisen suurin vaara ei ole vain avoin epäusko, vaan hengellinen petos — se, että hän luulee seuraavansa Kristusta, vaikka todellisuudessa seuraa omaa ylpeyttään, mieltymystään tai maailmallista viisautta. Pelastus edellyttää siksi paitsi uskoa myös erottelukykyä, nöyryyttä ja uskollisuutta kirkon apostoliselle perinnölle. Kaikki, mikä vie meidät pois ristin hengestä, yksinkertaisesta kuuliaisuudesta Kristukselle ja puhtaasta rakkaudesta häneen, on vaaraksi sielulle.

Apostolin sana kutsuu meitä tutkimaan, onko sydämemme jakamaton Kristukselle. Se kysyy, etsimmekö kirkossa totuutta vai vain sitä, mikä miellyttää meitä. Se muistuttaa, että Kristuksen morsian ei elä maailmallisesta loistosta, vaan uskollisuudesta Yljälleen. Kun ihminen pysyy tässä uskollisuudessa, hän pelastuu. Hän ei silloin seuraa toista evankeliumia, vaan sitä Herraa, joka rakasti meitä loppuun asti ja antoi itsensä meidän puolestamme. Aamen.