1 Kor 15:39-45: Viimeinen Aadam eläväksi tekevänä Henkenä

Viimeinen Aadam eläväksi tekevänä Henkenä

1 Kor 15:39-45

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä epistolan kohdassa apostoli Paavali puhuu ruumiista, ylösnousemuksesta ja siitä suuresta muutoksesta, joka tapahtuu ihmisessä Jumalan voimasta. Hän vertailee eri luotujen ruumiita ja siirtyy sitten kylvämisen ja nousemisen kuvaan: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa. Jakson huipennus on vastakkainasettelu ensimmäisen Aadamin ja viimeisen Aadamin, Kristuksen, välillä.

Jeesus tahtoo opettaa, että ihmisen päämäärä ei ole jäädä kuoleman, katoavaisuuden ja turmeluksen alaisuuteen, vaan tulla osalliseksi uudesta, hengellistetystä elämästä hänessä, joka on viimeinen Aadam ja eläväksi tekevä Henki.

Paavalin sanat tässä epistolassa vievät meidät kristillisen uskon ytimeen: mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen, ja mitä Kristus on tullut tekemään meidän ihmisyydellemme? Paavali ei puhu vain sielun kuolemattomuudesta, ikään kuin pelastus tarkoittaisi sitä, että ruumis jätetään taakse ja ihminen vapautuu aineellisuudesta. Ei, hän puhuu ruumiin ylösnousemuksesta. Hän muistuttaa, että koko luomakunta on jo nyt moninainen: toinen on ihmisen ruumis, toinen eläimen, toinen linnun, toinen kalan. Jos Jumala on jo luomisessa antanut niin erilaisia ruumiillisuuden muotoja, kuinka paljon enemmän hän kykenee antamaan ylösnousemuksessa uuden, kirkastetun olemisen tavan.

Paavali käyttää kuvaa siemenestä: se, mikä kylvetään maahan, ei ole vielä se kirkkaus, jossa se nousee. Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään luonnollinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jeesus tahtoi opettaa tämän koko elämällään, mutta ennen kaikkea omalla ylösnousemuksellaan. Hän ei noussut haudasta pelkkänä muistona, symbolina tai opetuslasten sisäisenä kokemuksena, vaan todellisessa, kirkastetussa ruumiissa. Hän söi opetuslasten kanssa, antoi koskea itseään, mutta ei enää ollut kuoleman lakien alainen. Näin hän osoitti, ettei pelastus ole ihmisyyden hylkäämistä, vaan sen täyttymistä.

Paavalin vastakkainasettelu Aadamin ja Kristuksen välillä avaa tämän vielä syvemmin: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu; viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä Henki.” Pyhät isät ovat lukeneet tämän kohdan erittäin tarkasti.

Pyhä Irenaeus Lyonilainen opettaa, että Kristus on uusi Aadam, joka ottaa koko ihmisluonnon itseensä ja parantaa sen sisältä käsin. Ensimmäisessä Aadamissa ihmiskunta tuli kuolevaiseksi; Kristuksessa se saa takaisin elämän.

Pyhä Athanasios Suuri puolestaan korostaa, että Jumalan Sana tuli ihmiseksi juuri siksi, ettei ihminen jäisi turmeluksen valtaan. Ylösnousemus ei ole vain yksi ihme muiden joukossa, vaan merkki siitä, että kuoleman valta on murrettu itse ihmisluonnossa.

Pelastuksen kannalta tämä on ratkaisevaa. Jos Kristus olisi tullut vain opettamaan moraalia, ihmisen syvin ongelma olisi jäänyt ratkaisematta. Me emme tarvitse vain parempia ohjeita, vaan uuden elämän. Synti ei ole vain väärien tekojen sarja, vaan kuoleman ja turmeluksen sairaus, joka läpäisee koko ihmisyyden. Siksi pelastus on sitä, että Kristus liittää meidät omaan kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Kasteessa me kuolemme ja nousemme hänen kanssaan; eukaristiassa me ravitsemme itseämme kuolemattomuuden lääkkeellä; kirkon elämässä me jo harjoittelemme tulevaa ylösnousemuksen todellisuutta.

Tämän epistolan sanoma on suuri lohdutus. Meidän ruumiimme ovat heikkoja, sairaita ja kuolevaisia, mutta ne eivät ole Jumalalle yhdentekeviä. Hän, joka loi ne, ei hylkää niitä. Kristuksessa meidän katoava ihmisyytemme kutsutaan kirkkauteen. Siksi kuolema ei ole kristitylle viimeinen sana. Viimeinen sana kuuluu ylösnousseelle Kristukselle, viimeiselle Aadamille, joka tekee eläväksi ne, jotka ovat hänen omiaan. Aamen.