Apt 13:13-24: Jumala johtaa historian pelastukseen
Jumala johtaa historian pelastukseen
Apt 13:13-24
✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!
Tässä epistolassa tapaamme apostoli Paavalin Pisidian Antiokian synagogassa puhumassa Israelin historiasta. Hän ei aloita omista ajatuksistaan, vaan Jumalan teoista: Jumala valitsi isät, korotti kansan Egyptissä, johti sen erämaan läpi, antoi sille maan, tuomarit, Samuelin, Saulin ja Daavidin. Kaikki tämä historia ei ole vain menneisyyden muistamista, vaan tie kohti Kristusta. Paavali osoittaa, että Jumala on kärsivällisesti valmistanut pelastusta, ja Daavidin suvusta Hän on lupauksensa mukaan tuonut Vapahtajan, Jeesuksen.
Vaikka tässä puhuu Paavali, ytimenä on Kristuksen oma opetus: kirjoitukset todistavat Hänestä. Ylösnoussut Herra opetti opetuslapsilleen, että Mooseksen laki, profeetat ja psalmit saavat täyttymyksensä Hänessä. Siksi Paavali lukee Israelin historian kristologisesti — Kristukseen suuntautuvana.
Jumala ei toimi sattumanvaraisesti. Hän valitsee, kasvattaa, nuhtelee, armahtaa ja johdattaa. Egyptin orjuudesta vapauttaminen ennakoi vapautusta synnistä. Erämaan vaellus kuvaa ihmisen kilvoitusta. Luvattu maa viittaa Jumalan valtakuntaan. Daavidin kuninkuus on esikuva Kristuksen iankaikkisesta kuninkuudesta.
Paavali mainitsee Daavidista, että Jumala havaitsi hänet ”mielensä mukaiseksi mieheksi”, joka tekee Hänen tahtonsa. Tämä ei tarkoita synnittömyyttä, sillä Daavid lankesi raskaasti. Se tarkoittaa sydäntä, joka katuu, palaa Jumalan luo ja alistuu Hänen tahtoonsa. Kristus, Daavidin Poika, on tämän kuuliaisuuden täyttymys: Hän ei tee omaa tahtoaan Isästä erillään, vaan antaa itsensä maailman elämän edestä.
Johannes Kastaja mainitaan lopussa valmistajana. Hän saarnaa parannuksen kastetta ennen Kristuksen tuloa. Näin Paavali opettaa, että Vapahtajaa ei vastaanoteta ilman parannusta. Tie Kristuksen luo kulkee nöyrän sydämen kautta.
Pyhät isät näkivät Vanhan testamentin historian yhtenä suurena pelastuksen ikonina. Pyhä Irenaeus opetti, että Jumala ”kertaa” ja kokoaa ihmiskunnan historian Kristuksessa. Se, mikä hajosi Aadamin tottelemattomuudessa, parannetaan Kristuksen kuuliaisuudessa.
Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, että Paavali puhuu juutalaisille heidän omasta historiastaan, ei tuomitakseen, vaan osoittaakseen Jumalan uskollisuuden. Evankeliumi ei ole vieras lisä Vanhaan liittoon, vaan sen täyttymys. Apostoli ei revi juuria irti, vaan näyttää niiden hedelmän.
Isät myös korostivat Daavidin hengellistä merkitystä. Daavidin suuruus ei ollut vain kuninkuudessa, vaan katumuksessa. Hänen psalminsa ovat Kirkon rukousta juuri siksi, että niissä ihminen oppii huutamaan Jumalan puoleen sekä ilossa että syvässä synnintunnossa.
Tämä epistola opettaa katsomaan elämäämme Jumalan historian valossa. Jumala ei toiminut vain kerran Israelin vaiheissa. Hän toimii myös meidän elämässämme: vapauttaa, kasvattaa, sallii erämaan, antaa opetuksen, kutsuu parannukseen ja johtaa kohti Kristusta.
Me saatamme nähdä elämässämme vain katkelmia: epäonnistumisia, odotusta, taistelua, kuivuutta. Mutta Jumala näkee tien. Erämaa ei ollut Israelille hylkäämistä, vaan kasvattamista. Samoin koettelemukset voivat tulla meille parannukseksi, jos emme paaduta sydäntämme.
Liturgiassa koko pelastushistoria tulee nykyhetkeen. Me kuulemme apostolien sanan, tunnustamme Daavidin tavoin syntimme ja kohtaamme sen Vapahtajan, jota Johannes julisti. Kristus ei ole vain historian päämäärä, vaan meidän elämämme päämäärä.
Kääntykäämme siis Daavidin tavoin katuen, Johanneksen tavoin valmistautuen ja Paavalin tavoin todistaen: Jumala on pitänyt lupauksensa. Daavidin suvusta on tullut meille Vapahtaja, Jeesus Kristus. Hänessä menneisyys saa merkityksen, nykyhetki armon ja tulevaisuus iankaikkisen toivon. Aamen.