Joh 4:46b-5:4: Bedestan lammikolla

Bedestan lammikolla

Joh 4:46b-5:4

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin tapahtumassa kohtaamme kaksi sairautta ja kaksi parantumisen paikkaa. Ensin Kapernaumissa on kuninkaan virkamiehen poika kuolemaisillaan, ja isä tulee Jeesuksen luo pyytäen: ”Herra, tule ennen kuin lapseni kuolee.” Sitten evankeliumi vie meidät Jerusalemiin Betesdan lammikolle, jossa makaa suuri joukko sairaita odottamassa veden liikahtamista. Näiden kahden kohtauksen keskellä kulkee yksi syvä opetus: Kristuksen sana antaa elämän, ja Hänen armonsa etsii ihmistä silloinkin, kun tämä on odottanut parantumista jo liian kauan.

Kun virkamies pyytää Jeesusta tulemaan kotiinsa, Herra vastaa: ”Mene, poikasi elää.” Jeesus ei lähde näkyvästi hänen mukaansa, ei kosketa lasta eikä tee ulkonaista elettä. Hän antaa sanan. Ja evankeliumi sanoo: mies uskoi sanan, jonka Jeesus hänelle sanoi, ja lähti.

Tässä Kristus opettaa, että todellinen usko ei perustu vain näkyvään läsnäoloon tai välittömään tunteeseen. Se tarttuu Herran sanaan ja alkaa kulkea sen varassa. Virkamiehen usko muuttuu hätäisestä pyynnöstä kuuliaiseksi luottamukseksi. Hän lähti kotiin ennen kuin näki todisteen. Vasta matkalla palvelijat tulevat vastaan ja kertovat, että poika elää.

Betesdan lammikolla taas näemme ihmisen, joka ei enää jaksa edes pyytää parantumista selvästi. Jeesus kysyy: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Tämä kysymys ei ole julma, vaan pelastava. Pitkä kärsimys voi tehdä ihmisestä toivottoman, katkeran ja sisäisesti halvaantuneen. Kristus herättää hänen tahtonsa, kutsuu hänet ulos vuosien passiivisuudesta ja antaa käskyn: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”

Pyhät isät näkivät virkamiehen pojassa sielun, joka on kuoleman rajalla, ja isässä rukouksen, joka kantaa toista Kristuksen eteen. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Kristus kasvattaa virkamiehen uskoa: Hän ei vain paranna poikaa, vaan parantaa myös isän sydämen epäkypsän uskon, joka aluksi kaipasi merkkejä ja näkyvää läsnäoloa.

Betesdan lammikko taas ymmärrettiin esikuvaksi kasteesta. Vesi liikahti ajoittain, ja vain yksi parani; mutta Kristuksen tullessa armo ei ole enää niukka eikä satunnainen. Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, että lain varjot ja merkit täyttyvät Kristuksessa. Enkeli liikutti vettä hetkittäin, mutta Jumalan Poika itse liikuttaa koko ihmisyyden kohti elämää. Kasteessa ei parane vain yksi, vaan kaikki, jotka tulevat uskon ja katumuksen kanssa Kristuksen luo.

Isät kiinnittivät huomiota siihen, että sairas mies sanoo: ”Minulla ei ole ketään.” Tässä kuuluu langenneen ihmiskunnan yksinäisyys. Mutta Kristus tulee juuri sen ihmisen luo, jolla ei ole auttajaa. Hän on ihmiseksi tullut Jumala, joka ei ohita unohdettua.

Tämä evankeliumi on meille pelastukseksi, koska se näyttää kaksi tietä samaan armoon. Joskus tulemme Kristuksen luo hätäisesti, niin kuin virkamies, rakkaan ihmisen kärsimyksen painamina. Joskus makaamme Betesdan laidalla sisäisesti uupuneina ja sanomme: minulla ei ole ketään. Molemmissa tilanteissa Kristus on elämän antaja.

Meidän pelastuksemme alkaa siitä, että uskomme Hänen sanaansa enemmän kuin pelkäämme. ”Poikasi elää.” ”Nouse ja kävele.” Nämä eivät ole vain menneiden tapahtumien lauseita, vaan evankeliumin voima Kirkossa tänäänkin. Kristus sanoo syntiin langenneelle: nouse. Toivonsa menettäneelle: elä. Yksinäiselle: Minä olen sinun kanssasi.

Liturgiassa me tulemme todellisen Betesdan äärelle. Kasteen armo, katumuksen lääke ja pyhä ehtoollinen eivät ole taikauskoa, vaan Kristuksen läsnäolon parantavia mysteerejä. Hän ei anna meille vain vettä, joka liikahtaa joskus, vaan oman elämänsä, joka virtaa lakkaamatta Kirkossa.

Älkäämme siis jääkö makaamaan epätoivon vuoteelle. Kuulkaamme Herran ääni, ottakaamme vuoteemme — myös menneisyytemme haavat — ja kulkekaamme Kristuksen voimassa. Hän on tullut niiden luo, joilla ei ole ketään, ja Hänessä meillä on elämä, parantuminen ja pelastus. Aamen.