Joh 1:43-51: Tule ja katso

Tule ja katso

Joh 1:43-51

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Evankeliumissa kuulemme kutsun, joka on yksinkertainen, mutta koko elämän muuttava: ”Seuraa minua.” Kristus lausuu nämä sanat Filippokselle, ja Filippoksesta tulee heti kutsun välittäjä. Hän löytää Natanaelin ja sanoo: ”Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet: Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista.” Näin evankeliumi alkaa levitä ihmiseltä ihmiselle, sydämeltä sydämelle. Kristuksen kohtaaminen ei jää yksityiseksi kokemukseksi, vaan muuttuu todistukseksi.

Natanael vastaa epäillen: ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” Hänen kysymyksensä paljastaa ihmisen tavallisen heikkouden: me arvioimme Jumalan toimintaa omien ennakkoluulojemme, paikkakuntien maineen, ulkoisten olosuhteiden ja kapeiden odotusten mukaan. Jumalan Poika tulee vaatimattomasta Nasaretista, ei sieltä, mistä ihminen olisi ehkä odottanut.

Filippos ei ryhdy väittelemään. Hän sanoo vain: ”Tule ja katso.” Tässä on syvä kristillinen viisaus. Usko ei synny pelkästä todistelusta, vaan kohtaamisesta. Kirkko kutsuu ihmistä samaan: tule ja katso liturgiaa, tule ja maista Herran hyvyyttä, tule ja näe, miten Kristus parantaa sydämen.

Kun Jeesus näkee Natanaelin, Hän sanoo: ”Katso, oikea israelilainen, jossa ei ole vilppiä.” Herra näkee ihmisen syvemmälle kuin kukaan muu. Natanael hämmästyy: ”Mistä minut tunnet?” Jeesus vastaa nähneensä hänet viikunapuun alla. Tämä ei ole vain tieto yksityisestä hetkestä, vaan merkki siitä, että Kristus tuntee ihmisen salatun elämän: rukoukset, kaipauksen, epäilykset ja odotuksen. Natanaelin sydän avautuu, ja hän tunnustaa: ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas.”

Pyhät isät näkivät tässä kertomuksessa ilmoituksen Kristuksen jumaluudesta ja ihmisyyden täyttymyksestä. Kristus on Jaakobin tikapuut. Pyhä Johannes Krysostomos korosti, että Kristus ei pakota Natanaelia uskomaan, vaan vetää hänet puoleensa lempeästi, paljastamalla tuntevansa hänen sydämensä. Jumalan kaikkitietävyys ei murskaa ihmistä, vaan kutsuu häntä luottamukseen.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opetti, että Natanaelin tunnustus on alku, mutta Kristus johdattaa hänet vielä suurempaan näkyyn: ”Te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ja laskeutuvan Ihmisen Pojan päälle.” Tämä viittaa Jaakobin uneen tikapuista. Isien mukaan Kristus itse on tuo yhteys taivaan ja maan välillä. Hänessä Jumala tulee ihmisen luo, ja Hänessä ihminen nostetaan Jumalan yhteyteen.

Viikunapuu ymmärrettiin usein lain, Israelin odotuksen ja hengellisen mietiskelyn kuvaksi. Natanael oli ihminen, joka odotti Messiaan ilmestymistä vilpittömällä sydämellä. Kun Kristus tuli, hän tunnisti sen, jota hänen sydämensä oli etsinyt.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi opettaa, että Kristus kutsuu, näkee ja yhdistää. Hän kutsuu meitä seuraamaan itseään. Hän näkee meidät viikunapuumme alla: siellä, missä olemme yksin ajatustemme, kipujemme ja kaipauksemme kanssa. Hänen katseensa ei ole tuomitseva uteliaisuus, vaan parantava totuus. Hän tuntee meidät, jotta voisimme tulla kokonaan Hänen luokseen.

Pelastus on enemmän kuin oikeiden asioiden tietämistä. Se on tulemista Kristuksen tuntemaksi ja Hänen seuraajakseen. Natanaelin tie alkaa epäilyksestä, mutta päättyy tunnustukseen. Samoin meidänkin ennakkoluulomme, pelkomme ja epäilyksemme voivat muuttua uskoksi, kun suostumme tulemaan ja katsomaan.

Kristus on avoin taivas. Hänessä enkelit palvelevat, maa yhdistyy taivaaseen ja ihminen löytää oikean kotinsa Jumalassa. Seuratkaamme Häntä vilpittömällä sydämellä, ilman petosta ja tekosyitä. Silloin saamme nähdä suurempia kuin osaamme odottaa. Aamen.