Apt 8:5-17: Evankeliumi ylittää ihmisten rajat

Evankeliumi ylittää ihmisten rajat

Apt 8:5-17

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä apostolien tekojen tapahtuma vie meidät Samariaan, paikkaan, jota juutalaiset pitkään katsoivat epäluulolla ja halveksunnalla. Juuri sinne Filippos menee julistamaan Kristusta. Hänen sanansa ja tekojensa kautta sairaat paranevat, riivaajat lähtevät, ja kaupunki täyttyy suuresta ilosta. Mutta kertomus ei pääty kasteeseen: apostolit Pietari ja Johannes tulevat Jerusalemista, rukoilevat samarialaisten puolesta ja panevat kätensä heidän päälleen, jotta he saisivat Pyhän Hengen. Tässä näkyy Kirkon syvä järjestys: evankeliumi murtaa vihollisuuden muurit, mutta kokoaa ihmiset yhteen apostoliseen yhteyteen.

Jeesus oli jo maanpäällisen elämänsä aikana avannut tien Samariaan. Hän puhui samarialaisen naisen kanssa kaivolla ja ilmoitti, että todelliset rukoilijat palvovat Isää hengessä ja totuudessa. Hän kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta ja teki halveksitusta muukalaisesta lähimmäisen kuvan. Ennen taivaaseenastumistaan Hän käski opetuslapsia olemaan todistajina Jerusalemissa, Juudeassa, Samariassa ja maan ääriin saakka.

Nyt tämä käsky toteutuu. Kristus opettaa meille, ettei Hänen pelastuksensa kuulu vain tutulle, omalle tai samanlaiselle ihmiselle. Evankeliumi menee sinne, missä on vanhoja haavoja, kansallista katkeruutta ja uskonnollista epäluuloa. Kristus ei vain pelasta yksilöitä, vaan parantaa jakautuneen ihmisyyden.

Filippoksen julistus ei ole pelkkää puhetta. Se on Kristuksen läsnäolon voimaa: saastaiset henget lähtevät ja halvaantuneet paranevat. Tämä osoittaa, että Jumalan valtakunta ei ole ajatus, vaan elävä todellisuus, joka vapauttaa ihmisen pimeyden vallasta.

Pyhät isät näkivät tässä kohdassa tärkeän opetuksen Kirkon sakramentaalisesta elämästä. Samarialaiset oli kastettu Herran Jeesuksen nimeen, mutta he eivät olleet vielä saaneet Pyhän Hengen lahjaa apostolien kätten päälle panemisen kautta. Isät yhdistivät tämän siihen, minkä Kirkko myöhemmin tuntee mirhavoitelun mysteerinä: kasteessa ihminen syntyy uudesti, ja Pyhän Hengen sinetissä hän vahvistuu elämään Kristuksessa.

Pyhä Kyprianos ja pyhä Johannes Krysostomos korostavat, ettei kyse ollut siitä, että kaste olisi ollut mitätön, vaan siitä, että Jumala osoitti apostolisen yhteyden välttämättömyyden. Samaria ei saa muodostaa erillistä, Jerusalemista irtautunutta yhteisöä. Pietarin ja Johanneksen tuleminen merkitsee, että vanha vihollisuus paranee yhdessä Kirkossa.

Isät näkivät myös, että Pyhää Henkeä ei omisteta yksityisesti eikä manipuloida. Hänet saadaan rukouksessa, Kirkon yhteydessä ja Jumalan armolahjana. Evankeliumi ei ole hengellistä voimaa ihmisen hallittavaksi, vaan Pyhän Hengen elämää, johon ihminen nöyrästi osallistuu.

Tämä apostolinen opetus on meille pelastukseksi, koska se kutsuu meitä ulos erottelusta, pelosta ja hengellisestä yksinäisyydestä. Meissä jokaisessa voi olla oma Samariamme: ihminen tai ihmisryhmä, jota emme helposti rakasta; haava, jota emme halua avata; osa sydämestämme, jonka olemme jättäneet Kristuksen valon ulkopuolelle.

Kristus lähettää evankeliuminsa juuri sinne. Hän tahtoo parantaa koko ihmisen ja koko yhteisön. Hän ei tyydy siihen, että meidät kastetaan muodollisesti, vaan tahtoo meidän elävän Pyhän Hengen voimassa. Siksi tarvitsemme Kirkkoa, rukousta, katumusta, mirhavoitelun lahjan uudelleen syttymistä ja ehtoollisen yhteyttä.

Samarian kaupungissa oli suuri ilo. Tämä ilo ei tullut viihteestä eikä ulkoisesta menestyksestä, vaan siitä, että Kristus vapautti, paransi ja yhdisti. Sama ilo annetaan meille liturgiassa. Me kuulemme apostolisen sanan, tunnustamme saman uskon ja tulemme yhdestä maljasta osallisiksi yhdestä Herrasta.

Antakaamme siis Kristuksen ylittää ne rajat, joita synti on meihin rakentanut. Tulkoon Pyhä Henki parantamaan vihollisuudet, vahvistamaan kasteemme armo ja tekemään meistä yhden Kirkon eläviä jäseniä. Siinä yhteydessä on ilo, vapaus ja pelastus. Aamen.