Lk 9:51-56; 10:22-24; 13-22: Hän käänsi kasvonsa kohti Jerusalemia

Hän käänsi kasvonsa kohti Jerusalemia

Lk 9:51-56; 10:22-24; 13-22

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Näennäisesti nämä evankeliumin kohdat näyttävät erillisiltä, mutta yhdessä ne muodostavat syvän hengellisen kokonaisuuden: Kristus kulkee päättäväisesti kohti Jerusalemia, ilmoittaa olevansa Isän täydellinen ilmoitus, ja samalla opettaa opetuslapsilleen, millainen Jumalan valtakunnan henki todella on. Näissä kohdissa näkyvät yhtä aikaa Kristuksen kärsimystie, hänen jumalallinen identiteettinsä ja hänen pelastavan työnsä lempeä mutta horjumaton luonne.

Evankelista Luukas sanoo tässä jotakin hyvin syvää: “Kun hänen taivaaseen ottamisensa aika oli tulossa, Jeesus käänsi kasvonsa kulkeakseen Jerusalemiin.” Tämä ei ole vain matkakertomuksen alku, vaan ilmoitus Kristuksen tahdosta. Herra ei joudu kärsimykseen sattumalta eikä ajaudu ristille vastoin tahtoaan, vaan hän kulkee tietoisesti kohti sitä paikkaa, jossa maailman pelastus täyttyy. Jerusalem ei ole tässä vain kaupunki, vaan uhrin, kuuliaisuuden ja kirkastumisen paikka. Jeesus tahtoi opettaa, että todellinen rakkaus ei pakene kärsimystä, jos kärsimyksen kautta voidaan pelastaa toinen.

Mutta heti tämän jälkeen näemme, ettei Kristuksen tie ole väkivallan tie. Samarialaiset eivät ota häntä vastaan, ja opetuslapset Jaakob ja Johannes tahtovat kutsua tulen taivaasta. Jeesus kuitenkin nuhtelee heitä. Tässä hän opettaa jotakin ratkaisevaa: Jumalan valtakunta ei etene kostolla vaan armolla. Kristus ei tullut tuhoamaan ihmisiä, vaan pelastamaan heidät. Hän osoittaa, ettei hylkääminen, vastustus eikä loukkaus oikeuta hengellistä väkivaltaa. Hänen voimansa ei ole siinä, että hän murskaa vihollisensa, vaan siinä, että hän kärsii heidän puolestaan. Tämä on ristin logiikka, joka on maailmalle vieras, mutta pelastukselle välttämätön.

Sitten Luukas antaa meille toisen ikkunan Kristuksen salaisuuteen: “Kaikki on Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan tunne, kuka Poika on, paitsi Isä.” Näissä sanoissa Kristus paljastaa, ettei hän ole vain profeetta muiden joukossa, vaan Isän ainutlaatuinen Poika, joka yksin voi tehdä Isän tunnetuksi.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, että tässä Kristus ilmoittaa oman jumalallisen arvokkuutensa ja sen, että ihmisen pelastus riippuu juuri tästä ilmoituksesta: Poika tuo meidät Isän tuntemiseen, ei vain tiedollisesti, vaan osallisuutena.

Pyhä Ambrosius puolestaan näkee opetuslasten autuudessa sen suuren lahjan, että heidän silmänsä saivat nähdä lihaksi tulleen Jumalan, jota monet profeetat olivat kaivanneet.

Lopuksi Luukas sanoo, että Jeesus kulki kaupungeissa ja kylissä opettaen ja vaelsi kohti Jerusalemia. Tämä toistuva liike on tärkeä. Isät näkevät siinä kuvan koko pelastushistoriasta: Kristus opettaa, parantaa, kutsuu, nuhtelee lempeästi ja vie kaiken kohti ristiä ja ylösnousemusta.

Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, että Kristuksen tie Jerusalemiin on myös kirkon tie: ei helppouden, vaan kuuliaisuuden, rakkauden ja kärsivällisyyden tie.

Pelastuksen kannalta nämä kohdat puhuvat meille hyvin selkeästi. Ensiksi: ihminen ei pelastu voimalla, joka kukistaa ulkoiset viholliset, vaan rakkaudella, joka voittaa synnin ja kuoleman sisältä käsin. Toiseksi: ihminen ei voi tuntea Jumalaa ilman Poikaa, sillä vain Kristuksessa Isä tulee tunnetuksi. Kolmanneksi: pelastus on matka Kristuksen kanssa Jerusalemiin, siis ristin kautta kirkkauteen. Se on kutsu luopua koston hengestä, avautua Jumalan tuntemiselle ja seurata Herraa sillä tiellä, jonka päässä on elämä.

Kristus kulkee edelleen kohti Jerusalemia jokaisen sydämessä, joka antaa hänen tulla sisään. Hän ei pakota, ei tuhoa, ei murskaa, vaan kutsuu. Hän ilmoittaa Isän, kantaa ristin ja avaa tien pelastukseen. Autuaat ovat ne silmät, jotka tämän näkevät, ja autuas on se sydän, joka lähtee hänen mukaansa. Aamen.