Lk 9:18-22: Kenen te sanotte minun olevan?
Kenen te sanotte minun olevan?
Lk 9:18-22
✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Tässä evankeliumin jaksossa Jeesus kysyy ensin, mitä kansa sanoo hänestä, ja sitten kääntää kysymyksen opetuslapsille: “Kenen te sanotte minun olevan?” Pietari vastaa: “Sinä olet Jumalan Kristus.” Heti tämän tunnustuksen jälkeen Jeesus alkaa kuitenkin puhua kärsimyksestään, hylkäämisestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Näin hän sitoo yhteen kaksi asiaa, joita ihminen helposti erottaa toisistaan: oikean tunnustuksen Kristuksesta ja oikean ymmärryksen hänen tehtävästään.
Jeesus tahtoi opettaa, ettei riitä tietää hänen olevan Messias; on ymmärrettävä, millainen Messias hän on — ei maallisen vallan rakentaja, vaan ristiinnaulittu ja ylösnoussut Herra, joka pelastaa maailman kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.
Tämä evankeliumi vie meidät kristillisen uskon keskukseen. Jeesus ei aloita opettamalla moraalia eikä antamalla uusia käskyjä, vaan hän kysyy kysymyksen, josta kaikki riippuu: “Kenen te sanotte minun olevan?” Tämä ei ole vain tiedollinen kysymys, vaan koko elämää läpäisevä hengellinen kysymys. Jeesus tahtoi opettaa, että ihmisen pelastus riippuu ratkaisevasti siitä, tunnistaako hän Kristuksen oikein. Jos Kristus nähdään vain profeettana, opettajana tai ihmeidentekijänä, jotain olennaista jää vielä puuttumaan. Pelastus alkaa siitä, että ihminen kohtaa Jeesuksessa Jumalan Voidellun, sen, jonka Isä on lähettänyt maailman elämää varten.
Pietarin vastaus on oikea ja suuri: “Sinä olet Jumalan Kristus.” Mutta juuri siinä hetkessä Jeesus alkaa puhua kärsimyksestään. Tämä on evankeliumin käännekohta. Jeesus tahtoi opettaa, ettei häntä voi tunnustaa oikein, jos samalla torjutaan hänen ristinsä. Messiaan identiteetti ja ristin tie kuuluvat yhteen.
Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen huomauttaa, että opetuslapset tarvitsivat ensin oikean uskontunnustuksen, jotta he voisivat myöhemmin ymmärtää kärsimyksen skandaalin. Ilman uskoa Kristuksen jumalalliseen lähetykseen risti näyttäisi vain tappiolta; uskossa se alkaa paljastua pelastuksen välineenä.
Jeesus sanoo, että Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon, tulla vanhinten, ylipappien ja kirjanoppineiden hylkäämäksi, tulla tapetuksi ja nousta kolmantena päivänä. Sana “täytyy” on tässä hyvin tärkeä. Se ei tarkoita kohtalon pakkoa, vaan Jumalan pelastussuunnitelman välttämättömyyttä.
Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, ettei Kristus kärsi siksi, että olisi heikompi kuin vastustajansa, vaan siksi, että hän vapaaehtoisesti kulkee sen tien, jolla kuolema voitetaan. Hän ei joudu ristin uhriksi tahtomattaan, vaan antaa itsensä rakkaudesta.
Tässä kohtaa avautuu myös koko pelastuksen salaisuus. Jeesus ei tullut vain ilmoittamaan totuutta, vaan kantamaan ihmisen tilan loppuun asti: hylkäämisen, kärsimyksen ja kuoleman.
Pyhä Athanasios Suuri opettaa, että koska kuolema oli tullut ihmisluontoon synnin seurauksena, oli välttämätöntä, että itse Sana ottaisi tämän luonnon omakseen ja parantaisi sen sisältäpäin. Kristus ei pelasta meitä etäältä, vaan tulemalla siihen pimeyteen, johon me olimme langenneet, ja avaamalla sieltä tien elämään.
Pelastuksen kannalta tämän päivän evankeliumi sanoo meille jotakin hyvin vakavaa ja hyvin lohdullista. Vakavaa on se, että väärä Kristus ei voi pelastaa. Jos tahdomme vain voimallisen, menestyvän ja meidän toiveitamme toteuttavan Messiaan, emme ole vielä ymmärtäneet evankeliumia. Mutta lohdullista on se, että juuri ristiinnaulittu Kristus on todellinen Vapahtaja. Hän tuntee ihmisen kärsimyksen sisältäpäin. Hän on kulkenut kuoleman läpi ja murskannut sen vallan.
Jeesuksen kysymys kuuluu tänään myös meille: “Kenen te sanotte minun olevan?” Oikea vastaus ei ole vain huulilla lausuttu tunnustus, vaan elämä, joka suostuu seuraamaan ristin kautta kirkkauteen. Sillä vasta silloin, kun tunnustamme Kristuksen sellaisena kuin hän itse ilmoittaa olevansa — kärsivänä, kuolevana ja ylösnousevana Herrana — me alamme ymmärtää myös oman pelastuksemme: Jumala ei pelasta meitä ohittamalla kärsimystä, vaan muuttamalla sen tieksi elämään. Aamen.
