Lk 17:25-37;18:8b: Älä elä kuin sielusi olisi maassa kiinni

Älä elä kuin sielusi olisi maassa kiinni

Lk 17:25-37;18:8b

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tämä evankeliumin jakso vie meidät vakavan ja herättävän aiheen äärelle: Ihmisen Pojan tulemiseen. Herra vertaa viimeisiä päiviä Nooan ja Lootin aikoihin. Ihmiset söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat. Mikään näistä ei ole itsessään syntiä. Mutta heidän syntinsä oli hengellinen uneliaisuus: he elivät kuin Jumalaa ei olisi, kuin tilinteon päivä ei koskaan tulisi, kuin näkyvä maailma olisi ainoa todellisuus. Kristus ei anna näitä sanoja pelotellakseen meitä, vaan herättääkseen meidät elämään pelastuksen kannalta oikein.

Jeesus halusi opettaa, että ihmisen vaarallisin tila ei aina ole avoin pahuus, vaan arjen täydellinen Jumalan unohtaminen. Nooan aikana elämä jatkui tavallisesti, kunnes vedenpaisumus tuli. Lootin aikana kaupungin toimeliaisuus jatkui, kunnes tuli ja tulikivi lankesivat. Ihmiset eivät nähneet merkkejä, koska heidän sydämensä oli kiinni nautinnossa, kaupankäynnissä ja omassa suunnitelmassa.

Herra sanoo: ”Muistakaa Lootin vaimoa.” Hän oli jo matkalla pois tuhosta, mutta hänen sydämensä jäi taakse. Hän katsoi takaisin, ei vain silmillään, vaan kaipauksellaan. Tämä on pelottava kuva ihmisestä, joka ulkoisesti lähtee synnistä, mutta sisäisesti ikävöi sitä.

Kristus jatkaa: joka yrittää pelastaa elämänsä, kadottaa sen; joka kadottaa sen, pelastaa sen. Tämä on evankeliumin paradoksi. Jos takerrumme elämään ilman Jumalaa, menetämme sekä elämän että Jumalan. Jos annamme elämämme Kristukselle — rukouksessa, katumuksessa, rakkaudessa ja kuuliaisuudessa — löydämme todellisen elämän.

Lopuksi Herra kysyy: ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” Tämä on koko jakson sydän. Kysymys ei ole vain maailmanlopusta, vaan siitä, löytyykö minun sydämestäni elävää uskoa tänään.

Pyhät isät näkivät Nooan ja Lootin kertomuksissa kuvan hengellisestä valvomisesta. Valvominen on sydämen hereillä oloa.

Pyhä Johannes Krysostomos opetti, ettei tuomion päivä tule siksi, että Jumala haluaisi yllättää ihmisen, vaan siksi, että ihminen on itse kieltäytynyt heräämästä. Jumala varoittaa, kutsuu ja odottaa, mutta paatunut sydän tekee tavallisesta elämästä epäjumalan.

Isät korostivat, että viimeisten aikojen odotus ei ole uteliasta päivämäärien laskemista. Se on katumuksen elämää. Pyhä Efraim Syyrialainen puhui kyynelistä, jotka pesevät sydämen hereille. Pyhä Maksimos Tunnustaja opetti, että ihminen sitoutuu siihen, mitä hän rakastaa. Jos rakastamme maailmaa enemmän kuin Jumalaa, sydän kääntyy taaksepäin kuten Lootin vaimon sydän.

Isien mukaan ”toinen otetaan ja toinen jätetään” ei tarkoita mielivaltaa, vaan sydänten erottumista. Ulkoisesti kaksi voi tehdä samaa työtä ja elää samassa talossa, mutta sisäisesti toinen elää Jumalalle ja toinen itselleen.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi kutsuu arjen pyhittämiseen, arjen muuttamiseen. Syöminen, juominen, ostaminen, myyminen, rakentaminen ja perhe-elämä voivat olla siunattuja, jos niitä eletään kiitoksessa. Mutta ne muuttuvat ansaksi, jos ne sulkevat Jumalan pois.

Älkäämme katsoko taaksepäin synnin kaupunkiin. Älkäämme rakentako identiteettiämme siihen, mikä katoaa yhdessä yössä. Valvokaamme rukouksessa, katumuksessa, ehtoollisessa ja laupeudessa. Kun Kristus tulee — joko maailman lopussa tai meidän oman kuolemamme hetkellä — löytäkää Hän meidät uskossa, ei pelossa; rakkaudessa, ei välinpitämättömyydessä; sydän taivaaseen kääntyneenä, ei menneeseen kahlehdittuna. Aamen.