Lk 14:1a; 12-15: Rakkaus ilman laskelmointia

Rakkaus ilman laskelmointia

Lk 14:1a; 12-15

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumissa Kristus istuu aterialla fariseuksen talossa ja kääntää katseemme siihen, mikä usein on ihmiselle hyvin arkista: kenet kutsumme pöytäämme, keneltä odotamme vastapalvelusta ja millaiseksi sydämemme tulee suhteessa köyhiin ja heikkoihin. Herra sanoo: kun järjestät pidot, älä kutsu vain ystäviäsi, veljiäsi, sukulaisiasi ja rikkaita naapureitasi, etteivät he kutsuisi sinua takaisin ja näin maksaisi sinulle palkkaasi. Kutsu köyhiä, rampoja, ontuvia ja sokeita. Silloin olet autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle takaisin; sinulle maksetaan vanhurskaiden ylösnousemuksessa.

Jeesus halusi opettaa, että Jumalan valtakunnan rakkaus ei ole vaihtokauppaa. Langennut ihminen rakastaa usein sillä tavalla, että hän odottaa jotakin takaisin: kiitosta, arvostusta, hyötyä, asemaa tai turvallisuutta. Tällainen rakkaus voi näyttää kohteliaalta, mutta se jää vielä itsekkyyden piiriin. Kristus paljastaa sydämen salaisen kaupankäynnin.

Kun Herra käskee kutsumaan köyhiä, rampoja, ontuvia ja sokeita, Hän ei anna vain sosiaalista neuvoa. Hän ilmoittaa, millainen Jumala itse on. Jumala kutsuu pöytäänsä ne, jotka eivät voi maksaa Hänelle mitään takaisin. Jokainen meistä seisoo Jumalan edessä hengellisesti köyhänä, rampana, ontuvana ja sokeana: köyhänä hyvissä teoissa, rampana tahdon heikkoudessa, ontuvana vaelluksessa ja sokeana näkemään Jumalan kirkkauden. Silti Kristus kutsuu meidät juhlaansa.

Siksi evankeliumin huudahdus on suuri: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa!” Mutta Kristus näyttää, että tähän autuuteen valmistutaan elämällä jo nyt Jumalan kaltaista laupeutta.

Pyhät isät näkivät tässä kohdassa kutsun puhtaaseen laupeuteen. Pyhä Johannes Krysostomos opetti voimakkaasti, että köyhät ovat Kristuksen alttari. Köyhissä Kristus ottaa kutsun vastaan. Se, joka palvelee köyhää, palvelee Herraa itseään. Hän muistutti, että kirkon kauneus ei ole täydellinen, jos Kristus jätetään palelemaan köyhän hahmossa oven ulkopuolelle.

Pyhä Basileios Suuri korosti, että omaisuus on annettu meille taloudenhoitoa varten, ei omaksi jumalaksemme. Leivän, jonka pidämme ylimääräisenä, kuuluu nälkäiselle; vaate, joka makaa käyttämättömänä, kuuluu alastomalle. Isien mukaan laupeus ei ole ylimääräinen koristus kristityn elämässä, vaan tie sydämen parantumiseen.

Isät ymmärsivät myös, että vastapalvelusta odottamaton hyvä teko vapauttaa ihmisen turhamaisuudesta. Jos teemme hyvää vain niille, jotka voivat kiittää meitä tai hyödyttää meitä, palkkamme on jo saatu. Mutta kun annamme sille, joka ei voi korvata mitään, jätämme palkkamme Jumalan käsiin. Tämä tekee sielusta vapaan.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi on hyvin konkreettinen. Kristus ei kysy vain, mitä uskomme, vaan millaiseksi rakkautemme on tullut. Pelastus ei ole ansion keräämistä, mutta se on osallistumista Jumalan elämään. Ja Jumalan elämä on lahjoittavaa rakkautta.

Kun annamme ilman laskelmointia, sydän alkaa muistuttaa Kristusta. Kun kutsumme luoksemme ne, jotka maailma unohtaa, astumme Jumalan valtakunnan logiikkaan. Kun palvelemme köyhää, sairasta, yksinäistä ja syrjäytettyä, emme tee vain hyväntekeväisyyttä; me kohtaamme Kristuksen ja opimme Hänen laupeuttaan. Jumalan juhlaan pääsee laupeuden tietä

Jumala on kutsunut meidät suurelle aterialle, pyhään ehtoolliseen ja tulevan valtakunnan juhlaan. Älkäämme tulko siihen sydän suljettuna. Avatkaamme pöytämme, aikamme, varamme ja myötätuntomme niille, jotka eivät voi maksaa takaisin. Silloin Kristus itse on vieraamme, ja vanhurskaiden ylösnousemuksessa Hän sanoo: se, minkä teitte yhdelle näistä vähäisimmistä, sen teitte minulle. Aamen.