Lk 5:27-32: En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä

En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä

Lk 5:27-32

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa Jeesus kutsuu publikaani Leevin seuraajakseen, ja Leevi jättää kaiken, nousee ja seuraa häntä. Sen jälkeen Leevi järjestää suuret pidot, joissa Jeesus aterioi publikaanien ja muiden syntisinä pidettyjen kanssa. Fariseukset nurisevat tästä, mutta Jeesus vastaa: “Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.”

Jeesus tahtoi opettaa, että hänen pelastava työnsä kohdistuu ennen kaikkea niihin, jotka tunnistavat sairautensa ja tarvitsevat armoa; hän ei karttele syntistä ihmistä, vaan tulee juuri hänen luokseen parantaakseen, uudistaakseen ja kutsuakseen seuraamiseen.

Tämä evankeliumi avaa meille hyvin lohdullisella ja samalla hyvin terävällä tavalla sen, millainen Herra Jeesus on. Hän kulkee publikaanin tulliaseman ohi, näkee Leevin ja sanoo yksinkertaisesti: “Seuraa minua.” Ja Leevi nousee, jättää kaiken ja seuraa häntä. Tähän sisältyy koko evankeliumin ihme. Jeesus ei kutsu vain niitä, jotka näyttävät puhtailta, oppineilta tai hengellisesti valmiilta. Hän kutsuu juuri sen, jota muut pitivät saastaisena, epäluotettavana ja moraalisesti epäilyttävänä. Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan armo ei etsi valmiiksi onnistuneita ihmisiä, vaan luo uutta siellä, missä ihminen on langennut.

Leevi ei ainoastaan seuraa Jeesusta, vaan järjestää suuret pidot. Tämäkin on hengellisesti merkittävä yksityiskohta. Kohtaaminen Kristuksen kanssa ei johda synkkään sulkeutumiseen, vaan iloon. Pelastus on juhla, koska kadonnut on löydetty ja sairas on kohdannut parantajan. Mutta juuri tämä herättää fariseusten ja kirjanoppineiden närkästyksen. He eivät ymmärrä, kuinka pyhä opettaja voi istua saman pöydän ääressä syntisten kanssa. Jeesus vastaa heille sanoilla, jotka menevät suoraan asian ytimeen: “Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.” Jeesus tahtoi opettaa, että synti ei ole vain juridinen rikkomus, vaan sairaus, joka turmelee ihmisen koko olemusta. Ja juuri siksi hänen suhteensa syntisiin ei ole hyväksyvää välinpitämättömyyttä, vaan lääkärin armollista läsnäoloa.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa syvän kuvan kirkosta ja pelastuksesta.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korostaa, ettei Kristus tahraa itseään olemalla syntisten seurassa, vaan päinvastoin, hänen pyhyytensä puhdistaa ne, jotka tulevat hänen luokseen. Kristus on kuin lääkäri, joka ei pelkää koskea haavaa, koska hän yksin voi sen parantaa.

Pyhä Beda Kunnianarvoisa taas näkee Leevin lähdössä koko katumuksen mallin: todellinen kutsu Kristuksen seuraamiseen merkitsee vanhan elämän jättämistä, ei vain sisäistä liikuttumista. Leevi ei neuvottele, viivyttele tai jää kahtaalle; hän nousee ja lähtee.

Pelastuksen kannalta tämän evankeliumin opetus on erittäin tärkeä. Se paljastaa ensiksi suuren esteen pelastukselle: ihminen voi kuvitella olevansa terve, vaikka on sairas. Fariseusten ongelma ei ollut vain se, että he paheksuivat muita, vaan se, etteivät he itse nähneet tarvitsevansa parantajaa. Siksi he jäivät oven ulkopuolelle, vaikka pelastus itse istui pöydässä heidän edessään. Toisaalta evankeliumi julistaa suurta toivoa jokaiselle syntiensä murtamalle ihmiselle: juuri sellaisia varten Kristus tuli. Hän ei odota, että ihminen ensin parantaisi itse itsensä, vaan kutsuu häntä luokseen, jotta parantuminen voisi alkaa

Leevi on tänään meille peili ja lohdutus. Hän muistuttaa, ettei menneisyys sido sitä, jonka Kristus kutsuu. Hän osoittaa, että armo ei vain peitä synnin todellisuutta, vaan muuttaa ihmisen suunnan. Ja fariseukset muistuttavat meitä siitä, että suurin hengellinen vaara on kuvitella, ettei minulla ole mitään sairautta.

Tulkaamme siis Kristuksen pöytään kuin sairaat lääkärin luo, syntiset Vapahtajan eteen, janoiset elämän lähteelle. Sillä juuri siinä, missä ihminen tunnustaa sairautensa ja kuulee Herran kutsun, alkaa pelastuksen tie. Aamen.