Mt 10:1-16: Lähettäminen, luottamus ja pelastuksen tie

Lähettäminen, luottamus ja pelastuksen tie

Mt 10:1-16

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa Herra kutsuu luokseen kaksitoista opetuslasta, antaa heille vallan saastaisia henkiä vastaan ja voiman parantaa kaikenlaisia tauteja ja vaivoja. Sitten Hän lähettää heidät matkaan. Tämä ei ole vain kertomus apostolien tehtävän alkamisesta, vaan syvä ilmoitus siitä, mitä Kirkko on, miten evankeliumi etenee maailmassa ja mitä pelastus merkitsee ihmiselle.

Kristus ei lähetä apostoleja ensisijaisesti hallitsemaan, vaan palvelemaan. Hän ei anna heille maallista valtaa, vaan hengellisen vallan: vallan vapauttaa ihminen pahan siteistä. Tässä näkyy, mitä Jeesus ennen kaikkea haluaa opettaa. Ihmisen suurin hätä ei ole ulkoinen köyhyys, sairaus tai epävarmuus, vaikka nekin ovat todellisia ja raskaita, vaan syntiinlankeemuksen rikkomus, joka haavoittaa koko ihmisen olemuksen. Siksi apostolien tehtävä on julistaa: “Taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Toisin sanoen: Jumalan pelastava läsnäolo on tullut ihmisen ulottuville Kristuksessa.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa useita kerroksia. Ensinnäkin he opettavat, ettei kukaan ota itse itselleen apostolista tehtävää. Kutsu tulee Kristukselta. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Herra ei vain käske, vaan myös varustaa: Hän antaa sen voiman, jota tehtävä vaatii. Tämä on tärkeää myös meille. Jumala ei kutsu ketään pelastuksen tielle ilman, että samalla antaa armonsa avuksi.

Toiseksi isät kiinnittävät huomiota Kristuksen käskyyn lähteä ilman omaisuuden turvaa. Tämä ei tarkoita vain käytännöllistä matkustusohjetta, vaan hengellistä opetusta. Ihminen ei voi rakentaa pelastuksen toivoa omaan voimaansa, varallisuuteensa tai laskelmiinsa. Apostolinen elämä on luottamusta Jumalan kaitselmukseen.

Autuas Theofylaktos Bulgarialainen näkee tässä opetuksen siitä, että evankeliumin palvelija ei saa tehdä Jumalan lahjasta kauppatavaraa. “Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Armo ei ole ansaittua eikä myytävää; se on jaettavaa.

Kolmanneksi Kristuksen sanat lampaista susien keskellä paljastavat Kirkon tien tässä maailmassa. Pelastus ei toteudu väkivallalla, pakottamisella tai ulkoisella voimalla. Apostolit lähetetään viattomina kuin kyyhkyset ja viisaina kuin käärmeet. Isät ovat ymmärtäneet tämän niin, että kristityn tulee yhdistää puhtaus ja hengellinen harkinta: sydämen viattomuus ilman typeryyttä, totuudellisuus ilman kovuutta. Kirkko ei voita maailmaa tulemalla maailman kaltaiseksi, vaan pysymällä uskollisena Kristuksen mielelle.

Mitä tämä kaikki merkitsee ihmisten pelastuksen kannalta? Se merkitsee, että pelastus on ennen kaikkea osallistumista Kristuksen lähettämään ja parantavaan elämään. Apostolit eivät vie ihmisille vain opetusta, vaan itse Jumalan valtakunnan läsnäoloa. Kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin, tekee parannuksen, puhdistaa sydäntään ja liittyy Kirkon elämään, hän ei vain omaksu uusia ajatuksia, vaan astuu ulos kuolemasta kohti elämää.

Tämä evankeliumi kutsuu siis myös meitä. Olemmeko me vastaanottaneet Kristuksen rauhan? Luotammeko me Häneen enemmän kuin omiin varmuuksiimme? Annammeko armon kulkea kauttamme toisille? Pelastus ei ole vain tulevan maailman lupaus, vaan jo nyt alkava elämä Jumalassa. Siksi Kristus lähettää omansa maailmaan: että haavoittunut ihminen löytäisi parantumisen, eksynyt löytäisi totuuden ja kuolevainen pääsisi osalliseksi iankaikkisesta elämästä.Aamen.