KUNNIALLISEN JA ELÄVÄKSITEKEVÄN RISTIN YLENTÄMISEN JUHLAN HISTORIA, SISÄLTÖ JA MUODOT

KUNNIALLISEN JA ELÄVÄKSITEKEVÄN RISTIN YLENTÄMISEN JUHLAN HISTORIA, SISÄLTÖ JA MUODOT

Juhlan historiallinen tausta ja kaksijakoinen merkitys

Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentämisen juhla (kreik. Ὕψωσις τοῦ Τιμίου Σταυροῦ, Hypsōsis tou Timiou Stavrou), jota vietetään ortodoksisessa kirkossa 14. syyskuuta, on yksi kirkkovuoden suurimmista juhlista. Sen historia perustuu kahteen erilliseen mutta toisiinsa liittyvään historialliseen tapahtumaan: ristin löytämiseen Jerusalemissa ja ristin palauttamiseen persialaisilta.

Ensimmäinen tapahtuma liittyy keisari Konstantinus Suuren (n. 272–337) äitiin, pyhään Helenaan (n. 246–330). Vuonna 326 Helena matkusti Jerusalemiin ristiretkellä löytääkseen Kristuksen ristin. Kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen (n. 260–340) kuvaa teoksessaan Vita Constantini (Konstantinuksen elämä), kuinka Helena pyhitti Kristuksen haudan ja rakennutti sinne basilikan, mutta itse ristin löytämistä Eusebios ei kuvaa yksityiskohtaisesti (Eusebios Kesarealainen, Vita Constantini, III, 28, PG 20, 1063). Tarkemmat tiedot löytymisestä ja sen yhteydessä tapahtuneista ihmeistä (muun muassa parantumiset ristiä koskettamalla) perustuvat mm. Jerusalemin kirkkoisä Kyrillos Jerusalemiläisen (n. 313–386) kertomuksiin. Hänen katekeesissaan mainitaan, että pyhä risti oletettiin olevan kaikkien uskovien nähtävissä Jerusalemissa: ”Pyhää ristiä palvotaan maailman äärissä, koska täällä Jerusalemissa se näytettiin” (Kyrillos Jerusalemilainen, Catecheses, 4, 10, PG 33, 460).

Juhlan toinen historiallinen perusta on keisari Herakleioksen (n. 575–641) voitto persialaisista vuonna 628. Persialaiset olivat valloittaneet Jerusalemin vuonna 614 ja vievät mukanaan pyhän ristin. Aikalaiskronikoitsija Theofanes Homologetes (n. 750–818) kertoo teoksessaan Chronographia, kuinka Herakleios palautti ristin kunniallisesti takaisin Jerusalemiin. Perimätiedon mukaan ristin kantamisen takaisin vartiotornin yli suoritti Herakleios itse, jotta Kristus voisi astua pyhään kaupunkiinsa, mutta enkeli esti häntä, kunnes keisari riisui keisarillisen viittansa ja kulki paljain jaloin, seuraten Kristuksen nöyryyden esimerkkiä (Theofanes Homologetes, Chronographia, 322, PG 108, 721).

Patristinen teologia: Risti voiton pylväänä ja elämän puuna

Kirkkoisät ovat tulkinneet ristin ylentämisen juhlan teologiana Kristuksen kuolemasta voiton kruunua, paratiisin kadonneen elämänpuun palauttamisena ja uuden liiton perustana.

Kirkkoisä Johannes Krysostomos (n. 349–407) korostaa saarnoissaan, että risti on voiton merkki kuolemasta. Hän toteaa saarnassaan ristin ylentämisestä: ”Risti on kirkkauden voitonmerkki, joka on purkanut vihamielisyyden ja tuonut rauhan… Risti on kaikkien hyvyksien äiti ja perustus.” (Johannes Krysostomos, Homilia in Crucem et Latrone, PG 49, 399). Krysostomos selittää, että kirkkaudessaan risti muutti häpeänkin kunnia-arvoksi: ”Muinoin risti oli kuoleman ja häpeän merkki, mutta nyt se on pelastuksen ja kunnian kuulutuksen merkki” (Ibid., 3, PG 49, 401).

Kirkkoisä Efraim Syyrialainen (n. 306–373) yhdistää ristin paratiisin elämänpuuhun. Hän kirjoittaa hymneissään, että Kristuksen risti on se puu, joka palauttaa ihmiselle Aadamin menettämän elämän. Efraim sanoo: ”Sinä [Kristus] riipuit puussa, jotta hän [Aadam]… ei joutuisi syvemmälle alas, vaan nousisi taivaaseen… Risti on meille pelastuksen puu” (Efraim Syyrialainen, Hymni de Crucifixione, 4, PG 37, 421). Hän korostaa, että ristin puu antoi hedelmänä iankaikkisen elämän.

Kirkkoisä Gregorios Nyssalainen (n. 335–395) käsittelee ristin ylentämistä ylösnousemisen jatkumona. Hän kirjoittaa, että risti on portti, joka avasi kuolemalle tieliiton. Gregorios toteaa: ”Kun risti kohotettiin, koko luomakunta värähti… Häpeä muuttui kirkkaudeksi, ja kuolema elämäksi.” (Gregorios Nyssalainen, In Sanctam Pascha, 5, PG 46, 636).

”Kun risti kohotettiin, koko luomakunta värähti” (pasa hē ktisis ephrixen) viittaa evankeliumien kuvauksiin maanjäristyksestä ja pimeydestä, jotka tapahtuivat Kristuksen kuollessa. Gregorios korostaa, että kyseessä ei ollut vain inhimillinen tapahtuma, vaan kosminen draama, jossa luonto reagoi Luojansa kärsimykseen. ”Häpeä muuttui kirkkaudeksi” (Hē aischynē eis doxan meteblēthē) viittaa siihen, että risti oli antiikin maailmassa äärimmäinen häpeän ja rangaistuksen symboli. Kristuksen teon kautta se muuttui voiton ja kunnian (kirkkauden) symboliksi. ”Kuolema elämäksi” (ho thanatos eis zōēn) tarkoittaa, että Kristuksen kuolema ei ollut lopullinen tappio, vaan portti ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään, kumoten Aadamin lankeemuksen tuoman kuoleman vallan.

Gregorios näkee juhlan tilaisuutena, jossa uskova voi nähdä tuon puun kirkkauden, joka ylittää kaiken maallisen loiston.

 

 Liturgiset muodot ja juhlallinen vietto

Ortodoksisessa kirkossa ristin ylentämisen juhla on paastopäivä, jopa jos se sattuu sunnuntaiksi, juhlan juhlallisuudesta huolimatta. Juhlan keskeinen tunnusmerkki on ”ylentämisen” (Hypsōsis) riitus.

Juhlan liturgisen huipennuksen muodostaa Pyhän Ristin esille tuominen. Kokoontumisessa kirkon keskelle tuodaan siunattu risti, jonka ympärillä palaa tuohuksia. Pappi kohottaa ristin neljään ilmansuuntaan (”ylentää sen”) ja laulaa ”Kyrie eleison” (Herra, armahda) monta kertaa, rukouksen säestyksellä. Seurakunta kumartuu syvään kunnioitukseen ristin edessä. Kirkkoisä Germanos I Konstantinopolilainen (n. 634–733) selittää teoksessaan Mystagogia, että tämä ylentäminen symboloi Kristuksen voiton julistamista neljälle maailmankulmalle ja pelastuksen levittämistä koko maailmaan (Germanos I, Mystagogia, 34, PG 98, 138).

Juhlan hymnografia on rikkaasti ja voimakkaasti ristin teologiaa korostavaa. Tunnetuin hymni on Romanos Melodoksen (n. 490–556) kontakki: ”Sinä, joka vapaaehtoisesti korotettiin Ristille, lahjoita laupeutesi Sinun nimeäsi kantavalle uudelle kansallesi, oi Kristus Jumala”. (Romanos Melodos, Ristin ylentämisen kontakki, 1, SC 110, 120).

Juhla-ajan hymnit korostavat ristin parantavaa voimaa. Eräs sammumaton rukous muistuttaa Marian laulua ja tärkeyttä: ”Pelasta, Herra, Sinun kansasi ja siunaa Sinun perintöäsi! Anna seurakunnallesi voitto vihollisista ja suojele ristilläsi Sinun valtakuntaasi!” (Tropari, 1.sävel, PG 48, 985). Juhlan perinteisiin kuuluu myös uuden sadon hedelmien siunaaminen monissa slaavilaisissa ja ortodoksisissa maissa, mikä viittaa puun (risti) hedelmällisyyteen ja luonnon pelastumiseen.

Liturgisena tekstinä juhlapäivänä lauletaan psalmi, jonka sanat ”He ovat lävistäneet käteni ja jalkani” (Ps.22: 16) yhdistyvät Kristuksen kärsimykseen, mutta juhlan tyyli on riemukas, koska risti on voittanut kuoleman. Kirkkoisät kehottavat juhlassa katsomaan ristiä toisin kuin vanhan lain ajan ihmiset: ei tuomion merkkinä, vaan elämän lähteenä.