HELLUNTAIN JUHLAN HISTORIA, SISÄLTÖ JA MUODOT

29.12.2025 Raimo Sissonen

Historiallinen kehitys ja juhlan alkuperä

Helluntaita, kreikaksi Pentekostē (Πεντηκοστή), vietetään ortodoksisessa kirkossa pääsiäispäivän jälkeen 50. päivänä. Juhlan juuret ovat juutalaisessa perinteessä, jota kutsuttiin viikkojuhlaksi tai viikkojen juhlaksi (Shavuot), jota vietettiin 50 päivää pääsiäisestä. Aluksi varhainen kirkko ei viettänyt pelkästään Pyhän Hengen laskeutumista, vaan koko 50 päivän jaksoa pääsiäisestä helluntaihin pidettiin yhtenä suurena juhlana. Matkakirjassaan Itinerarium Egeriae (n. 380) nunna Egeria kuvaa, kuinka Jerusalemissa 50. päivänä vietettiin suurta juhlaa, johon liittyi kulkue Siioniin ja ehtoollisen jakamista kaikille kirkon jäsenille (Egeria, Itinerarium, 43, PL 87, 707).

Kirkkoisä Epifanius Salamilainen (n. 310–373) kertoo teoksessaan Panarion, että keisari Konstantinus Suuri sääti lain, joka velvoitti kristityt viettämään helluntaita suurena juhlana 50. päivänä pääsiäisestä, erottaen sen samalla siitä ns. ”uudesta viikosta” (Epifanius Salamilainen, Panarion, Haeresi 50, 1, PG 41, 895). Ajan myötä helluntaista muodostui itsenäinen juhla, joka keskittyi erityisesti Pyhän Hengen ilmestymiseen ja kirkon syntymiseen. Nikean ensimmäinen kirkolliskokous (325) päätti 20. kanonissa, että koska pääsiäisaika on yhtä juhlaa, ei tulisi polvistua rukouksissa sunnuntaisin eikä pääsiäisaikana. Helluntai päätti tämän polvistumattomuuden jakson, ja juhlan aattoiltana aloitettiin ns. polvistumisrukoukset, joita käytetään edelleen ortodoksisessa kirkossa helluntain vigiliassa.

Teologinen sisältö: Pyhän Kolminaisuuden täydellistyminen

Helluntain teologinen ydin on Pyhän Hengen lähettäminen ja Pyhän Kolminaisuuden julkistaminen maailmalle. Ortodoksinen teologia korostaa, että Pyhä Henki ei ole luotu, vaan Isästä lähtevä ja Pojan lähettämä (filioque torjutaan) Jumala.

Kirkkoisä Gregorios Teologi (n. 329–390) kirjoittaa kuuluisassa Pneumatikos-puheessaan (Oration 41), että helluntai on hetki, jolloin Hengen jumaluus julistetaan avoimesti. Hän toteaa: ”Nyt on Pyhän Henki juhla, Hengen, joka siirtyy maan päälle ja uudistaa uskovia… Tämä päivä on kaikkein tärkein, koska se on lopullinen vahvistus uskolle” (Gregorios Nazianzenos, Oratio, 41, 5, PG 36, 439). Gregorios korostaa, että Hengen saapuminen täyttää Jumalan ilmentymisen: Isä julisti, Poika toteutti, Henki vihkii.

Johannes Krysostomos (n. 349–407) selittää helluntain saarnassaan, että Pyhän Hengen laskeutuminen muutti apostolien luonteen täysin. Hän sanoo: ”Hän teki kalastajista kaikkien pelastajia maailmassa… ennen he olivat epäröiviä ja pelokkaita, nyt he ovat rohkeampia kuin kuolema” (Johannes Krysostomos, Homilia in Pentecosten, 1, PG 50, 457). Krysostomos korostaa, että Hengen antamat armolahjat (opetus kielistä) eivät olleet pelkkää ihmettä, vaan evankeliumin julistamisen välineitä kaikille kansoille.

Kirkkoisä Kyrillos Aleksandrialainen (n. 376–444) kuvaa helluntaita Vanhan testamentin esikuvien toteutumisena. Hän viittaa siihen, että Mooses näki palavan pensaan, joka ei palanut, ja vertaa tätä Pyhän Hengen tuleen, joka laskeutui apostolien päälle tuhoamatta heitä, vaan pikemminkin puhdistaen heidät (Kyrillos Aleksandrialainen, Commentarius in Joannem, 11, PG 74, 552). Tuli ei ole tuhon tuli, vaan ilon ja pyhityksen tuli. Myös Babylonin (Babelin torni) tapahtuma nähdään peilikuvana: Babelissa kielet sekoitettiin vanhurskauden tähden, helluntaina kielet yhdistyivät uskon tähden.

Liturgiset muodot ja vieton käytännöt

Ortodoksisessa kirkossa helluntaita vietetään suurimpana juhlana heti pääsiäisen jälkeen. Juhlan vietto kestää yhden päivän, jota seuraa ns. Kaikkien pyhien sunnuntai.

Vaikka ortodoksisen kirkon liturgisissa väreissä on jonkin verran paikallista vaihtelua ja usein kulta/keltainen/valkoinen on yleisväri suurina juhlina, Helluntai on yksi niistä juhlista, joilla on hyvin vakiintunut oma värinsä. Ortodoksisessa kirkossa Helluntain liturginen väri on perinteisesti vihreä.

Vihreä symboloi elämää, kasvua ja luomakunnan uudistumista. Helluntai on Pyhän Hengen laskeutumisen päivä, jolloin kirkko syntyi ja sai elämän. Vihreä väri viittaa tähän uuteen elämään ja Pyhän Hengen hedelmiin. Helluntaina kirkot koristellaan usein vihreillä oksilla ja kasveilla, mikä korostaa luomakunnan uudistumista ja muistuttaa Vanhassa testamentissa kuvatusta Siinain vuoresta, joka peittyi kasvillisuuteen lain antamisen yhteydessä.

Vihreä väri säilyy usein käytössä myös Helluntain jälkeisen viikon ajan.

Länsimaisessa kristillisyydessä (esim. roomalaiskatolisessa kirkossa) Helluntain väri on yleensä punainen, joka symboloi Pyhän Hengen tulen liekkejä. Ortodoksisessa perinteessä punainen on varattu pääasiassa Suuren Paaston ja Marttyyrien muistopäiviin.

Liturginen väri on vihreä, mikä symboloi uudestisyntymistä ja Pyhän Hengen elävää voimaa.

Helluntain liturgisiin erityispiirteisiin kuuluvat ns. polvistumisrukoukset. Koska polvistuminen oli kielletty koko pääsiäisajan, helluntain aattoilta (sunnuntai-illan vigilian tai aamun vigiliain yhteydessä, liturgian jälkeen) polvistutaan ensimmäisen kerran ”polvistumisrukouksissa”. Rukoukset, jotka lausutaan polvillaan lattialla, sisältävät kiitoksia pääsiäisestä ja rukouksia uudestisyntymisen kastemysteerin säilyttämiseksi. Nämä rukoukset ovat peräisin kirkkoisä Basileios Suurelta (n. 330–379) ja ne sisältyvät Triodionin ja Pentecostarionin liturgisiin kirjoihin (Basileios Suuri, Euchai Gonyklesias, PG 31, 688).

Liturgisena käytetään Pyhän Johannes Krysostomoksen liturgiaa. Juhla-aamuna luetaan Johanneksen evankeliumista (7:37–52; 8:12), jossa Jeesus puhuu Hengen virran tuovasta. Toinen tärkeä raamatunluku on Apostolien tekojen luvusta 2, joka kertoo Pyhän Hengen laskeutumisesta.

Hymnografia ja ikonografia

Helluntain hymnografia on erittäin runsas ja se kuvaa Hengen laskeutumista apostolien ylle äänien tuulen tavoin ja kielten tulena. Juhlan tunnetuin hymni on Kondakio, jonka laati Romanos Melodos (n. 490–556). Kondakion alkaa sanoilla: ”Kun Kaikkeinkorkein tultuansa alas sekoitti kielet, Hän hajotti kansat. Mutta kun Hän jakoi tuliset kielet, Hän kutsui kaikki yhteyteen.Ja niin me yksin mielin ylistämme kaikkein pyhintä Henkeä” (Romanos Melodos, Helluntain Kondakion , 1, SC 110, 152).

Hymni liittää Babelin sekaannuksen helluntain yhteyteen. Romanos kuvaa, kuinka apostoleista, ennen maallisia ihmisiä, tulivat ”teologeja” Pyhän Hengen voimalla.

Juhlan ikonissa apostolit on kuvattu istumassa puolikaaren muodossa ilman Kristusta, sillä Kristus on lähtenyt taivaisiin, mutta Hengen läsnäolo on kuvattu kielekkeinä ja tulen liekkeinä.

Helluntain ikonissa (Pyhän Hengen laskeutuminen) apostolit istuvat puolikaaressa. Heidän yläpuolellaan, usein taivaan segmentissä, on kuvattu Pyhä Henki laskeutumassa tulenliekkeinä heidän päälleen. Ikonin alareunassa, apostolien jalkojen juuressa, on usein kuvattu vanha mies, joka istuu pimeässä luolassa tai portin aukossa. Tämä hahmo edustaa kirjaimellisesti usein ”maailmaa” tai ”maailmankaikkeutta. Hän istuu pimeydessä, symboloiden maailmaa ennen Kristuksen valistusta ja Pyhän Hengen tuloa. Hänellä on kädessään usein liina, jossa on kaksitoista kirjakääröä tai rullaa, jotka symboloivat apostolien saarnaa ja Pyhän Hengen lahjoja, jotka leviävät maailman kansoille. Kirkkoisä Efraim Syyrialainen (n. 306–373) kuvaa hymneissään kirkon universaalina (Efraim Syyrialainen, Hymni de Ecclesia, 15, CSCO 137, 82).

Juhlan ajan rukouskirjallisuudessa toistuu usein Jeesuksen lupaus: ”Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. ” (Luuk.24:49). Kirkkoisät ovat tulkinneet tämän niin, että kirkon tehtävä on jatkaa Kristuksen läsnäoloa maailmassa Pyhän Hengen kautta, joten helluntai on kirkon todellinen syntymäpäivä.