Helluntai- Pyhän Kolminaisuuden päivä
Helluntai Pyhän Kolminaisuuden päivä
Isä Raimo Sissonen
Ortodoksinen kristillinen perinne juhlii helluntaita ainutlaatuisella tavalla sekä Pyhän Hengen laskeutumisena apostolien päälle että Kolminaisuuden päivänä, joka merkitsee jumalallisen Kolminaisuuden – Isän, Pojan ja Pyhän Hengen – täydellistä ilmestymistä. Tämä juhla ei ole pelkästään historiallinen muistojuhla, vaan syvällinen teologinen todellisuus, joka muovaa edelleen ortodoksista ekklesiologiaa ja hengellisyyttä. Viisikymmentä päivää pääsiäisen jälkeen vietettävä helluntai on pääsiäiskauden huipentuma ja aloittaa uuden luvun pelastushistoriassa, kun kirkosta tulee Jumalan elävä läsnäolo maailmassa Pyhän Hengen asuessa siinä.
Historialliset ja raamatulliset perusteet
Vanhan testamentin perinteessä helluntai (joka tarkoittaa ”viideskymmenes”) oli juutalainen juhla, joka pidettiin viisikymmentä päivää pääsiäisen jälkeen ja jossa juhlittiin sitä, että Jumala antoi Moosekselle kymmenen käskyä Siinain vuorella. Aivan kuten pääsiäisjuhlassa muistettiin israelilaisten pakenemista Egyptin orjuudesta, alkuperäinen helluntai juhli Jumalan liittoa kansansa kanssa lain kautta.
Uusi testamentti muuttaa tämän käsityksen. Kristuksen ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen jälkeen opetuslapset kokoontuivat Jerusalemiin Jeesuksen ohjeiden mukaisesti. Helluntaipäivänä, kuten Apostolien teoissa 2:1-4 kerrotaan, ”taivaasta kuului ääni, joka oli kuin kovaa tuulta, ja se täytti koko talon, jossa he istuivat. Silloin heille ilmestyi jaettuja kieliä, ikään kuin tulta, ja yksi istui jokaisen päälle. Ja he kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä ja alkoivat puhua muilla kielillä, niin kuin Henki antoi heidän puhua ”. Tämä dramaattinen ilmestys täytti Kristuksen lupauksen lähettää Pyhä Henki, lohduttaja ja totuuden Henki.
Tämä tapahtuma merkitsi kirkon syntyä, kun apostolit saivat ”voiman korkeudesta” ja alkoivat saarnata ja todistaa Jeesuksesta ylösnousseena Kristuksena. Siitä, mikä oli ennen ollut lain juhlaa, tuli nyt ”uuden lain” juhlaa – sisimmässään asuvan Hengen, joka ohjaa uskovia sisältä käsin5.
Helluntai Pyhän Kolminaisuuden ilmestyksenä
Ortodoksinen kirkko nimittää helluntaita nimenomaan ”Kolminaisuuden päiväksi”, koska juhlassa juhlitaan jumalallisen Kolminaisuuden – Isän, Pojan ja Pyhän Hengen – täydellistä ilmestymistä. Vaikka Isä oli ilmoitettu koko Vanhan testamentin ajan ja Poika inkarnaationsa, elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta, Pyhä Henki ilmoittautui täysin helluntaina, jolloin Kolmiyhteisen Jumalan ilmestyminen tuli täydelliseksi.
Juhlaa kutsutaan Pyhän Kolminaisuuden päiväksi, ”koska tästä päivästä lähtien Pyhän Kolminaisuuden toiminta paljastui maailmalle ja ihmiset oppivat kunnioittamaan ja ylistämään yhden Jumalan kolmea persoonaa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä”. Tämä ymmärrys on ortodoksisen teologian kannalta keskeinen: Jumala on olemukseltaan yksi mutta persooniltaan kolme henkilöä, mysteeri, joka ylittää inhimillisen ymmärryksen, mutta joka kuitenkin koetaan kirkon hengellisessä elämässä.
Pyhän Hengen laskeutuminen osoittaa, että Kolminaisuuden sisällä vallitsee dynaaminen suhde. Kuten hakutulokset osoittavat, ”kaikki pelastuksemme jumalallisessa ja inhimillisessä kaitselmuksessa on lähtöisin Herramme Jeesuksen Kristuksen jumalallisesta ja inhimillisestä persoonasta… jopa Pyhän Hengen toiminta. ”Henki lähtee Isästä, mutta Poika lähettää hänet, mikä paljastaa Kolminaisuuden interpersoonallisen yhteyden ja samalla pyrkii tuomaan ihmiskunnan tähän yhteyteen.
Pyhän Hengen rooli
Pyhä Henki paljastaa ”totuuden Jeesuksesta, Jumalasta hänessä ja ihmisessä sekä siitä, mitä hän on lahjoittanut meille ”. Tämän ilmoituksen kautta uskovat ymmärtävät Kristuksen olemuksen ja työn täyteyden. Ortodoksinen traditio korostaa, että Pyhä Henki muodostaa kirkon, Kristuksen perustaman teantrooppisen (jumalallis- inhimillisen) ruumiin, ”elämää antavan sielun ”.
Hengen laskeutuminen helluntaina ei ollut vain kertaluonteinen tapahtuma, vaan se aloitti jatkuvan läsnäolon kirkossa6. Tämä jatkuva helluntai takaa sen, että kirkko ei pysy vain inhimillisenä instituutiona vaan jumalallis- inhimillisenä organismina, jossa ”kaikki kirkossa on olemassa Pyhässä Hengessä, kaikkein pienimmästä kaikkein mahtavimpaan ”.
Pyhän Hengen helluntaina laskeutumisen teologinen ja käytännöllinen merkitys
Ortodoksinen kirkko tulkitsee Pyhän Hengen laskeutumisen helluntaina keskeiseksi tapahtumaksi, jolla on syvällinen teologinen ja käytännöllinen merkitys:
Kristuksen lupauksen täyttymys.
Pyhän Hengen laskeutuminen helluntaina nähdään Kristuksen lupauksen täyttymyksenä lähettää Lohduttaja opetuslapsilleen. Tämä tapahtuma merkitsee Jumalan viimeistä tekoa, jolla hän paljastaa itsensä ja lahjoittaa itsensä luomakuntansa maailmalle.
Pyhän kolminaisuuden ilmestyminen
Ortodoksisessa perinteessä helluntaita vietetään kolminaisuuden päivänä, sillä se edustaa Pyhän Kolminaisuuden – Isän, Pojan ja Pyhän Hengen – täydellistä ilmestymistä. Tämä juhla saattaa päätökseen Jumalan olemuksen salaisuuden paljastumisen, joka oli vähitellen paljastunut koko pelastushistorian ajan.
Kirkon synty
Ortodoksinen kirkko pitää helluntaita ”kirkon syntymäpäivänä ”. Pyhän Hengen laskeutuminen antoi apostoleille voiman aloittaa tehtävänsä, joka oli julistaminen ja todistaminen Jeesuksesta ylösnousseena Kristuksena.
Apostolien muuttuminen
Pyhän Hengen laskeutuminen ymmärretään muutostapahtumana, joka täytti apostolit jumalallisella voimalla ja antoi heille mahdollisuuden puhua eri kielillä ja saarnata rohkeasti. Tätä kielten puhumisen ihmeellistä lahjaa pidetään merkkinä kirkon maailmanlaajuisesta tehtävästä.
Jatkuva läsnäolo kirkossa
Ortodoksisessa teologiassa korostetaan, että helluntai ei ole pelkästään historiallinen tapahtuma vaan jatkuva todellisuus kirkon elämässä. Pyhän Hengen uskotaan jatkuvasti ohjaavan, suojelevan ja antavan elämää kirkolle.
Uusi liitto ja uusi laki
Helluntai tulkitaan uuden liiton avaukseksi, joka on rinnakkainen lain antamisen kanssa Moosekselle. Pyhä Henki nähdään ”uutena lakina”, joka ohjaa uskovia sisältä käsin.
Eskatologinen merkitys
Juhla ymmärretään sekä täyttymyksenä että alkuna – Kristuksen tehtävän täyttymyksenä ja kirkossa mystisesti läsnä olevan Jumalan valtakunnan messiaanisen aikakauden alkuna.
Henkilökohtainen ja yhteisöllinen muutos
Ortodoksinen kirkko opettaa, että Pyhän Hengen laskeutuminen helluntaina mahdollistaa uuden, läheisen suhteen Jumalan ja ihmiskunnan välille. Uskovat voivat nyt kokea Jumalan ”sisältä ulospäin” Pyhän Hengen asumisen kautta.
Pyhän Hengen asema ortodoksisen kirkon teologiassa ja käytännössä
Pyhällä Hengellä on keskeinen ja välttämätön asema ortodoksisen kristinuskon teologiassa ja käytännössä, sillä se ymmärretään Pyhän Kolminaisuuden kolmantena persoonana ja Jumalan aktiivisena läsnäolona maailmassa ja uskovien elämässä.
Ortodoksisessa opissa Pyhä Henki tunnustetaan täysin jumalalliseksi, Isästä ikuisesti lähteväksi. Henki nähdään Isän ja Pojan kanssa tasavertaisena, ja häneen vedotaan heidän rinnallaan liturgisissa käytännöissä ja rukouksissa.
Rooli pelastuksessa ja kristillisessä elämässä
Pyhää Henkeä pidetään olennaisena kristillisen elämän ja pelastuksen kannalta:
Kaste ja mirhavoitelu: Henki annetaan uskoville kasteen ja kasteen sakramenttien kautta, joita pidetään henkilön henkilökohtaisena helluntaina.
Hengellinen kasvu: Ortodoksinen hengellisyys korostaa jatkuvaa ”Pyhän Hengen hankkimista” kristillisen elämän päämääränä, kuten pyhät, esimerkiksi Pyhä Serafim Sarovilainen, opettavat.
Inspiraatio ja opastus: Henki ymmärretään ”puhujana profeetoissa” ja jumalallisen inspiraation lähteenä Raamatussa ja uskovien elämässä.
Elämän antaja: Henki tunnustetaan ”elämän antajaksi” Nikean uskontunnustuksessa, jossa korostetaan hänen rooliaan luomisessa ja hengellisessä uudistumisessa.
Liturginen ja sakramentaalinen läsnäolo
Pyhän Hengen toiminta on näkyvästi esillä ortodoksisessa jumalanpalveluksessa ja sakramenttielämässä:
Kutsuminen: Useimmat liturgiset toimitukset ja sakramentit alkavat Pyhän Hengen kutsumisella.
Ehtoollinen: Ortodoksit uskovat, että Pyhä Henki laskeutuu seurakuntaan ja eukaristisiin elementteihin ja saa aikaan niiden muutoksen.
Jatkuva helluntai: Kirkon katsotaan kokevan jatkuvaa helluntaita, jolloin Henki on jatkuvasti aktiivinen sen elämässä ja jumalanpalveluksessa.
Henkilökohtaiset ja yhteisölliset näkökohdat
Vaikka ortodoksinen kirkko vahvistaa uskovien ja Pyhän Hengen välisen henkilökohtaisen suhteen, se korostaa, että tämä suhde toteutuu kirkkoyhteisön yhteydessä. Hengen ymmärretään ohjaavan sekä yksilöitä että koko kirkkoa.
Hengelliset lahjat
Ortodoksinen kirkko tunnustaa 1.Kor.12:8-10:ssä mainittujen hengellisten lahjojen jatkuvan toiminnan ja pitää niitä Pyhän Hengen jatkuvan toiminnan ilmentyminä kirkossa.
Varoitukset
Ortodoksiseen opetukseen sisältyy myös varoituksia Pyhän Hengen vastustamisesta tai murehduttamisesta, ja korostetaan, että uskovien on tehtävä yhteistyötä Hengen kanssa elämässään.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Pyhä Henki on olennainen osa ortodoksisen kristityn elämää, teologiaa ja käytäntöä, ja se nähdään jumalallisena läsnäolona, joka antaa uskoville mahdollisuuden elää kristillistä elämää, osallistua sakramentteihin ja kasvaa pyhyydessä kirkon yhteisössä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että ortodoksinen tulkinta helluntaista korostaa sen merkitystä ilmestyksellisenä, muuttavana ja jatkuvana tapahtumana, joka perusti kirkon, saattoi päätökseen Pyhän Kolminaisuuden ilmoituksen ja antaa uskoville edelleen voimaa heidän hengellisessä elämässään.
Liturginen juhla ortodoksisessa perinteessä
Vuonna 2025 ortodoksista helluntaita vietetään 8. kesäkuuta, seitsemäntenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen. Päivämäärä vaihtelee vuosittain ortodoksisen pääsiäislaskun mukaan.
Juhlaa vietetään poikkeuksellisen juhlallisesti. Tänä päivänä Pyhän Kolminaisuuden ikoni – jota tyypillisesti edustavat Aabrahamille ilmestyneet kolme enkelihahmoa – asetetaan kirkon keskelle kunnioitettavaksi perinteisen helluntai-ikonin rinnalle. Kirkkorakennusta koristavat kukat ja vihreät lehdet, jotka symboloivat sitä, että ”Jumalan jumalallinen henkäys tulee uudistamaan koko luomakunnan”. Valkoisia pukuja ja päällisiä käytetään myös heijastamaan tätä uudistumisen teemaa.
Juhla alkaa yleensä edellisenä iltana suurella vesperillä, jota seuraa juhlan aamuna matinea4. Pyhän Johannes Krysostomoksen jumalanpalvelus toimitetaan erityishymneillä, jotka korvaavat tavanomaiset antifonit. Kaksi veisua, jotka olivat olleet keskeytyksissä pääsiäisestä lähtien – ”Taivaallinen kuningas” ja ”Me näimme todellisen valkeuden” – lauletaan ensimmäistä kertaa, ja niissä ”kehotetaan Pyhää Henkeä ‘tulemaan ja pysymään meissä’ ja julistetaan, että ‘me olemme saaneet taivaallisen Hengen’”.
Juhlan erityispiirre on helluntai-iltana vietettävä polvistuva ehtoollisjumalanpalvelus4. Tähän poikkeukselliseen jumalanpalvelukseen kuuluu kolme pitkää runollista rukousta, jotka on säveltänyt Pyhä Basileios Suuri ja joiden aikana kaikki rukoilevat kumartaen – koskettamalla otsansa lattiaan4. Nämä kumarrukset ovat erityisen merkittäviä, sillä ne olivat olleet kiellettyjä pääsiäisestä tähän asti.
Ortodoksisessa kirkossa on myös tapana pidättäytyä polvistumasta jumalanpalveluksissa koko pääsiäisen ajan aina helluntaihin asti. Tämä käytäntö korostaa pääsiäiskauden iloista, ylösnousemuksellista luonnetta, joka huipentuu helluntaijuhlaan.
Teologinen merkitys
Ortodoksinen kirkko ymmärtää helluntain ”Jeesuksen Kristuksen tehtävän lopullisena täyttymyksenä ja kirkossaan mystisesti läsnä olevan Jumalan valtakunnan messiaanisen aikakauden ensimmäisenä alkuna”. Se merkitsee sekä huipentumaa että alkua – Kristuksen lupausten täyttymistä ja kirkon tehtävän alkua.
Helluntai perusti apostolisen viran ja merkitsi ” pappeuden armon alkua ”. Apostolit asettivat Pyhän Hengen välityksellä piispojen, presbyteerien ja diakonien pyhät sääntökunnat käsien päälle panemisen kautta1. Tämä apostolinen periytyminen jatkuu ortodoksisessa kirkossa, jossa pappisvihkimyksen linja on katkeamaton apostoleista tähän päivään asti.
Juhla muistuttaa ortodoksikristittyjä siitä, että he eivät vain muistele mennyttä tapahtumaa vaan elävät sen jatkuvassa todellisuudessa. Kuten eräässä lähteessä korostetaan: ”Ortodoksikristityille helluntaipäivä ei ole vain historiallisen tapahtuman juhla. Se on myös heidän kirkkoon kuulumisensa juhla.” Mirhavoitelun sakramentin kautta ortodoksiset uskovat ovat saaneet ‘Pyhän Hengen lahjan sinetin ’, mikä tekee helluntaista sekä henkilökohtaisen että yhteisöllisen todellisuuden.
Kirkko jatkuvana helluntaina
Ehkä yksi ortodoksisen ymmärryksen syvällisimmistä näkökohdista on se, että helluntai ei rajoitu yhteen päivään tai historialliseen hetkeen. Pikemminkin ”Helluntaina alkanut Hengen pyhä päivä jatkuu keskeytyksettä ortodoksisessa kirkossa jumalallisten lahjojen ja elämää antavien voimien mittaamattomalla täyteydellä ”.
Tämä käsitys ”jatkuvasta helluntaista” tarkoittaa sitä, että sama Pyhä Henki, joka laskeutui apostolien päälle, jatkaa kirkon ohjaamista, pyhittämistä ja valtuuttamista6. Jokainen jumalanpalvelus, jokainen sakramentti ja jokainen rukous on helluntain jatke, jossa Pyhä Henki tekee Kristuksen läsnä olevaksi ja aktiiviseksi uskovien yhteisössä.
Kirkko itsessään ymmärretään ikuisena helluntaina – Kolminaisuuden elämän ja rakkauden jatkuvana ilmentymänä maailmassa. Kuten isä Timothy Cremeens korostaa, ”Pyhän Hengen tuleminen ei ole kertaluonteinen tapahtuma”, vaan se jatkuu koko kirkon elämän ajan6, tuo ihmisiä Kristuksen luokse ja muovaa heidät hänen ruumiikseen.
Johtopäätös
Ortodoksisessa teologiassa ja käytännössä helluntai on paljon muutakin kuin historiallinen muistojuhla. Pyhän Kolminaisuuden päivänä se juhlistaa Jumalan täydellistä itseilmaisua ja luo puitteet kirkon luonteen ja tehtävän ymmärtämiselle. Pyhän Hengen laskeutuminen saattaa päätökseen sen, mikä alkoi Kristuksen inkarnaatiosta – ihmisluonnon jumalallistumisen ja Jumalan ja ihmiskunnan välisen yhteyden palauttamisen.
Rikkaiden liturgisten ilmaisujensa, teologisen syvällisyytensä ja jatkuvan hengellisen merkityksensä kautta helluntai muovaa edelleen ortodoksisen kristityn elämää muistuttaen uskovia siitä, että he elävät Jumalan valtakunnan todellisuudessa saman Hengen voimaannuttamina, joka laskeutui apostolien päälle. Juhla kutsuu ortodoksisia kristittyjä kokemaan uskonsa ei muistona menneistä tapahtumista vaan osallistumisena Kolminaisuuden läsnäolon ja toiminnan elävään todellisuuteen maailmassa kirkon kautta.